Facebook-kyselyn tulokset ja katsaus viime vuoteen

Joulukuun lopussa kysyin teiltä, pitäisikö blogilla olla oma sivu Facebookissa. Olen pitänyt itseäni jännityksessä, enkä ole vilkuillut avoimen kyselyn tuloksia. Nyt kun lähes kuukausi on kulunut ja ääniä on tullut niinkin huimasti kuin 45, päätin kurkistaa ja julkaista tulokset. Näin äänet jakautuivat:

Vastaajista vain 14 olisi ollut valmis tykkäämään blogin fb-sivusta. Tämä on valitettavasti minulle liian vähän, eikä blogi lähde tässä tilanteessa harhailemaan kotipesänsä ulkopuolelle. Jos yleisö jäisi kovin pieneksi, olisi vaarana, ettei sisältöä tulisi tuotettua. Siksi on parempi keskittyä blogiin itseensä ja yrittää kirjoittaa spontaanimmin sekä tiivistää enemmän. Kysely oli silti menestys, sillä sain tietää sen minkä halusinkin. Kiitos avusta!

Sen suuremmin en ala tulosta pohtimaan, mutta täytyy sanoa, että prosentit hieman yllättivät. Odotin, että ne olisivat menneet toisin päin, sillä onhan blogikulttuuri osa sosiaalista mediaa. Toisaalta tulos on linjassa sen huomion kanssa, että blogissa vuorovaikutus kirjoittajan ja lukijoiden välillä saattaa jäädä vähäiseksi. Vain murto-osa blogissa vierailleista jaksoi antaa äänensä. Toki saattoi olla niinkin, että vakiolukijat äänestivät ahkerasti, mutta satunnaiset vierailijat eivät katsoneet äänestämistä tarpeelliseksi. Tätähän emme voi tietää varmaksi tällaisella yksinkertaisella kyselyllä. On myös ymmärrettävää, että blogien seuraaminen voi olla vaivattomampaa jotenkin muuten kuin Facebookissa, jossa ystävien päivitykset voivat helposti alkaa peittyä yritysten ym. useita kertoja päivässä ilmestyviin (mainos)statuksiin.

Voihan tämänkin blogin artikkelit tilata suoraan sähköpostiinsa, mikä pienenä vinkkinä kerrottakoon. Lisäksi artikkelien yhteydessä on fb-jakonappi, jos jotain juttua haluaa kavereilleen näyttää. Ja olisihan se Twitterkin, silloin tosin saattaisin luoda tilin Kostille, enkä pelkästään Liikenteessä-blogille. En ole perehtynyt Twitteriin kovin hyvin, mutta pitää pohtia tätäkin mahdollisuutta.

Miten blogivuosi 2011 meni?

Vuosi sitten julkaisin WordPressin tarjoaman automaattisen artikkelin, jossa käsiteltiin blogin vuotta 2010 numeroiden kautta. Tänäkin vuonna tuollainen automaattinen kertaus tarjottiin, mutta jätin sen julkaisematta, koska esitys oli toteutukseltaan melko raskas ja vaikeaselkoinen. Siispä kerron tässä lyhyesti viime vuoden meiningistä.

• Blogissa katselukertojen määrä kasvoi 10 000:lla verrattuna vuoteen 2010. (Oikeasti? Wau ja thanks!)
• Uusia artikkeleja ilmestyi 32, uusia kuvia 95. (Enemmänkin olisi voinut olla, tässä on parannettavaa tälle vuodelle. Myöhäinen uudenvuodenlupaus: vähintään yksi postaus viikossa?)
• Ikiwanha Vinkkejä fillarivalon valintaan oli suosituin artikkeli. (Taas. Se on varsinainen superartikkeli, kun vuodesta toiseen porskuttaa! Olen kuitenkin mielissäni siitä, että ihmiset hakevat tietoa valoista.)
• Vuonna 2011 julkaistuista suosituin oli Fillarimessuista kertova juttu.
• Uudistunutta Asemakatua tarkastelemassa sai eniten kommentteja osakseen. (Kiitos kaikille kommentaattoreille, annatte aina lisää puhtia kirjoittamiseen!)
• Blogiin löydettiin eniten tietysti Googlen kautta, mutta myös Facebook, Kaupunkifillari ja Fillarifoorumi lähettivät tänne porukkaa.
• 96,6 % blogissa vierailleista tuli Suomesta. (Pitäisiköhän tuolle reilulle kolmelle prosentille laittaa jonkinlainen tervehdys englanniksi?)

Olen varsin tyytyväinen blogin vuoteen. Tästä jatketaan hyvillä mielin. Kiitos siitä kuuluu lukijoille.

Talvipyöräilijän tassunlämmittimet

Oikeastaan ainoa ikävä asia talvipyöräilyssä on se, että sormet ja varpaat meinaavat paleltua pidemmillä ajeluilla. En ole erityisen arka kylmälle, mutta silti lisälämpö olisi hyväksi jo pikkupakkasellakin. Talvimallin pyöräilykengätkään eivät pysty pitämään lämpöä useampia tunteja kestävällä lenkillä.

Tämän vuoksi ajattelin hankkia sähköllä lämpiävät pohjalliset. Mutta ovatpa ne kalliita! Therm-Ic-pohjalliset ovat varmasti huippuhyvät, mutta 200 euron hintaisina ne viilentäisivät ikävästi kukkaroni. Therm-Ic:llä näyttäisi olevan myös lämmitettävät sukat (n. 250 €), mikä sekin kuulostaa fiksulta. Thermo Soles -pohjalliset vaikuttavat myös hyviltä, eikä niissä ole edes johtoja ja lämpöäkin säädellään automaattisesti. Niiden kalleimmalla versiolla on hintaa 150 euroa ja perusmalli alkaa lämmittää jalkoja satalappusta vastaan. Tämä hintaluokka olisi jo järkevä. Toki muitakin valmistajia on.

Testissä Motonetin sähköpohjalliset

Sainpa vielä pohdintojeni viimemetreillä vihjeen, että Motonet myy sähköpohjallisia paljon huokeampaan hintaan. Tuotenimi on hieman huvittavasti “lämmitettävät pohjalliset”. Myymälässä kävi ilmi, että malleja on kaksi. Niistä paristoilla toimiva versio maksaa noin 20 euroa ja akuista virtansa saavat pohjalliset noin 40 euroa. Päädyin akkuversioon, koska se vaikutti monipuolisemmalta ja numeroiden mukaan tehokkaammalta. Paristojen (kuusi kappaletta!) kanssa pelaaminen ei myöskään innostanut, koska käyttötunteja pohjallisille tulisi reilusti.

Motonetin myymät sähköpohjalliset. Pakettiin kuuluu pohjallispari, kaksi akkua, laturi ja jalkoihin kiinnitettävät akkupussit.

Puutteelliset käyttöohjeet

Taival sähköpohjallisten kanssa ei alkanut hyvin, sillä käyttöohjeet ovat harvinaisen huonot Suomessa myytävälle tuotteelle. Ohjeissa on sekä puutteita että käsittämättömiä virheitä, jotka liittyvät lähinnä akkuihin. Ohjeissa ei esimerkiksi mainita akkujen latausaikaa eikä kerrota sanallakaan laturin toiminnasta. Koska akkutyyppi on litium-ioni, pitäisi kuluttajalle antaa ehdottomasti säilytys- ja latausohjeet. Tällaisen tuotteen ostajaryhmässä on varmasti henkilöitä, joille litium-ioniakkujen käsittely ei ole tuttua. Yksi tarkkuutta vaativa asia on esimerkiksi se, ettei akkua saa ladata kylmänä. Tällaista on vaikeaa tietää ilman ohjeita.

Pakkauksesta puuttuivat myös tuotteen valmistajan ja jälleenmyyjän tiedot kokonaan. Katsoin tarpeelliseksi antaa ohjeista palautetta Motonetille ja sainkin nopeasti uuden parannetun käyttöohjeen maahantuojalta. Ilmeisesti uusi ohje on jatkossa mukana pakkauksessa, joten asia on kunnossa tältä osin.

Riittävästi lämpöä

Kylmimmän lenkin ajoin noin kymmenen pakkasasteen säässä Shimanon MW80-talviajokengillä. Kengissä sähköpohjallisten kanssa oli vain talvisukka. Tavallisen pohjallisen olisi voinut jättää sähköpohjallisen alle, mutta kokeilumielessä sähköpohjallinen sai riittää. Ja niin se riittikin. Neliportaisen tehonsäädön puoliväli eli 45 °C oli riittävän tehokas puolitoistatuntiselle ajelulle. Varpaat olivat lämpimät lenkin jälkeen, kun yleensä tuossa vaiheessa niillä on jo epämiellyttävän kylmä. Parin asteen pikkupakkasella riittää neljäsosateho eli 35 °C ylläpitämään letkeää menoa varvasosastolla.

Kokeilemalla selvitin pohjallisten toiminta-ajan. Täydellä teholla (65 °C) se on noin kolme tuntia ja puoliteholla, hieman yllättäen, noin 4,5 tuntia. Tyhjien akkujen lataaminen täyteen kestää noin viisi tuntia. Akut laitetaan siis pussukoihin, jotka puolestaan sidotaan jalkaan. Pussin tarranauha ei yllä kovin paksun pohkeen ympärille. Akku pitää siis sijoittaa lähemmäksi nilkkaa. Miinuksena pitää mainita, että virtajohto tulee ulos pohjallisen sivulta, vaikka luontevampi paikka olisi kantapää. Johdon pituus on kaksipiippuinen; johto on hivenen liian pitkä, kun akun kiinnittää pohkeen ympärille, mutta liian lyhyt akkujen pitämiseksi esimerkiksi reisitaskussa.

Miten ennen on pärjännyt ilman?

Sähköpohjalliset ovat minulle tästä lähtien osa talvipyöräilijän vakiovarustusta. Mukavuutta ne tuovat eivätkä ole lopulta niin hankalia käyttääkään, kunhan tottuu kiinnittämään akut jalkoihin. Ajossa akkuja tai pohjallisia ei huomaa. Oikean tehon oppii säätämään kengän ja omien tuntemusten mukaan nopeasti, jolloin jalan lämpötila pysyy juuri sopivana. Kyseessä saattaa olla vain oma luuloni, mutta olen tuntenut, että sähköpohjallisten kanssa riittää ohuemmat housut. Se tekee pyöräilystä kevyempää.

Sähköpohjallisten hankinta oli lopulta varsin hyvä päätös, koska lenkkeily talvella päättyi usein ennen aikojaan juuri palelevien jalkojen vuoksi. Oli myös mukavaa huomata, ettei toimivista sähköpohjallisista tarvitse maksaa useita satoja euroja.

Kolme kuvaa talvipyöräilystä

Tässä postauksessa aion rohkeasti todistaa vain kolmella kuvalla, miksi talvipyöräilyä parempaa ei ole.

Olkaa hyvä, ja klikkaamalla isommaksi.

Kilpibongailua

Onpa taas osunut silmiin hauskoja rekisterikilpiä. Tänään tuli vastaan Mercedes-Benzin E-sarjalainen, jonka tunnus oli räväkästi XXX-1. Olisipa kerrassaan hauskaa tietää, mihin kirjaimet viittaavat. Saattaa olla, että äksät näyttävät vain niin erikoiselta, että omistaja on halunnut ottaa ne pelkästään ulkonäöllisistä syistä. Häveliäänä miehenä en kehtaisi triplaäksää omaan autooni ottaa. Veikkaan, että aika monelle ihmiselle niistä tulee mieleen ei vain Vin Dieselin tähdittämä elokuva, vaan myös aikuisviihde. Varsinkin nyt, kun alan nettisivujen päätteeksi saa kolme äksää. Ikävämpi juttu, jos tätä ei tullut miettineeksi kilpiä tilatessaan.

Samalla reissulla bongasin myös BIL-alkuisen kilven. Arvaattekin varmasti auton merkin. Kyllä, Volvohan se oli. Olikohan se matkalla Biltemaan?

Myös KOX-alkuiset kilvet ovat huvittaneet minua. Kilvet.com-sivuilla oli vihjettä, että myös COX-kilpiä on ollut liikenteessä. COX ja KOX ovat aika erikoisia valintoja kirjainyhdistelmiksi, koska sanana ne muistuttavat ääntämykseltään englannin sanaa cocks. Sehän on tietenkin suomeksi kukot, mutta onpa sanalla jokunen alatyylinenkin merkitys. Cox (lyhennettynä sanasta coxswain) taas tarkoittaa perämiestä, ja perämiehellä voi olla monta merkitystä suomen kielessä. Siksipä hieman ihmettelen, että tällaisia kilpiä on päästetty liikkeelle. Trafin periaatteena pitäisi olla, ettei hyvän maun rajoilla tasapainottelevia kilpiä hyväksytä. Ehkäpä tämä vain kertoo siitä, että Trafin palveluksessa ei ole kaksimielisyydestä kärsiviä virkamiehiä.

Erityistä hauskuutta KOX-bongaukseen toi auto, johon kilpi oli kiinnitetty. Kyseessä oli Audin metallimöhkäle Q7, sisällään kaksi miestä. Jokainen saa päättää itse, olivatko miehet kukkoja vai jotain ihan muuta…

---

Monella tuntuu olevan trendikkäänä harrastuksena kilpien numeroiden bongailu. Siis siten, että aloitetaan ykkösestä ja yritetään löytää liikenteestä kaikki numerot väliltä 1-999 oikeassa järjestyksessä. Minuakin houkuteltiin kesällä mukaan tuohon peliin, mutta enhän minä raukka pärjännyt lajissa ollenkaan! Ongelmana on nimittäin se, etten yksinkertaisesti pysty keskittymään autoa ajaessani ympärillä pyöriviin kilpiin. Kaikki tarmoni menee muun liikenteen havainnointiin ja auton pitämiseen tiellä, minkä johdosta kilpien katselu unohtuu hetkessä. Lohdutin itseäni sillä, että ajamiseni on varmasti pikkuisen turvallisempaa, kun keskityn itse asiaan.