Mielipidekirjoituksen jälkimainingeissa

Tässä aikaisemmin olikin jo puhetta polkupyörän kellon soittamiseen liittyvistä hankaluuksista. Innostuin pohtimaan asiaa hieman yleisemmällä tasolla ja lähetin mielipiteeni Keskisuomalaisen yleisönosastolle. Tasan kaksi viikkoa myöhemmin hengentuotos oli nautittavissa aamukahvin kanssa.

Halusin siis kyseenalaistaa näkemystä, jonka mukaan jalankulkijan ei tarvitsisi olla tietoinen muusta liikenteestä. Kyllä se vain niin on, että jalankulkijankin pitää tietää mitä ympärillä tapahtuu. Tätä asiaa yritinkin tuoda esille kirjoituksessani.

Itselleni jännittävintä oli nähdä, millaisia muutoksia teksti on käynyt läpi ennen pääty-mistään lehteen. Nyt mitään mullistavaa ei ollut tapahtunut, vaan kaikki asiat olivat omilla paikoillaan. Vähän “omia” oli suojeltu, mikä on ymmärrettävää eikä vaikuta tekstiini oikeastaan millään tavalla. Esimerkiksi alkuperäinen lause “olisiko Loikkasenkin syytä kiivetä satulaan ja katsoa kevytväylien menoa myös pyöräilijän näkökulmasta?” oli muutettu passiiviin “olisiko syytä kiivetä satulaan ja katsoa kevytväylien menoa myös pyöräilijän näkökulmasta?” Myös viittaus lehteen itseensä oli saksittu: “Miksi yleensä vastakkainasettelua pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden välillä täytyy ylläpitää lehden sivuilla?” (Miksi yleensä vastakkainasettelua pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden välillä täytyy ylläpitää?)

Keskisuomalaisen nettisivuilla on myös julkaistujen juttujen kommentointimahdollisuus. Mukavaa kyllä, jokunen palstalainen oli ajatuksiaan sinne kirjoitellutkin. Itseni kannalta oli tietenkin helpottavaa huomata, ettei kirjoitusta lytätty välittömästi. Päin vastoin, joku taisi jopa kehuakin. Ainoastaan yksi kommentti pisti silmään. Milma oli ilmeisesti käsittänyt asian niin, että esimerkiksi sairaat ja vanhukset eivät voisi käytää kevytväyliä, koska heidän ei ole välttämättä mahdollista kääntää päätään. Näin ainakin minä nimimerkin kommentin tulkitsin.

Näinhän en tietenkään asiaa tarkoittanut. Erityisryhmät ovat aina poikkeustapauksia, joiden roolia liikenteessä ei voida rinnastaa muihin täysissä ruumiin voimissa oleviin. Liikenteessäkin tulisi mennä aina heikoimman osapuolen ehdoilla. Se on hyvä ohjenuora tässäkin tapauksessa.

Vaikka Milman kommentti saattaakin ensin vaikuttaa nillitykseltä, on siinä kuitenkin perää. Vanhusten määrä liikenteessä kasvaa vuosi vuodelta, joten heillekin on löydettävä paikka kevytväyliltä. Turvallinen liikkuminen on jokaisen oikeus iästä tai fyysisestä kunnosta riippumatta. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että nopeammin liikkuvien on kiinnitettävä erityistä huomiota liikennetilanteisiin, joissa toisena osapuolena on vanhus tai liikuntarajoitteinen henkilö.

Autoilijan paratiisi

Maanantaina jyväskyläläisille autoista innostuneille koitti ennenaikainen jouluaatto, kun Motonetin uusi myymälä avattiin Keljon kaupunginosaan. Kävin pahimman alkuhuuman laannuttua tiistaina katselemassa, millaisesta myymälästä on oikein kyse.

Heti alkuun huomasi, että tämän kaupan asiakkaat ajavat autolla. Itse olin tietenkin liikkeellä fillarilla. Reitti Motonetiin on kaikin puolin toimiva ja helposti ajettava, mutta rakennustöiden jäljiltä osa kevytväylää oli vielä päällystämättä. Viimeinen etappi kaupan pihaan oli lähinnä muodollisuuden vuoksi rakennettu. Noin metrin levyinen väylä korkeilla kanttikivillä, eipä siinä paljoa pyörällä ajeta. Käytännössä pyörät joutuvatkin ajamaan autojen seassa, mikä ei ole niin kovin hyvä juttu. Kyllä nykyään pitäisi olla kunnolliset kevytväylät jopa autotarvikeliikkeisiin. Varsinkin kun kyseessä on uusi alue, jossa liikennesuunnittelu voidaan aloittaa puhtaalta pöydältä.

Sen sijaan myönteinen yllätys oli, että pyöräteline löytyi aivan sisäänkäynnin vierestä. Autoilijat saavat kävellä jostain parkkipaikan perukoilta, mutta pyöräilijälle on aina vapaata tilaa oven edessä. Kätevää!

Sisällä tavaraa näytti riittävän. Autotarvikkeiden lisäksi tarjolla oli ainakin veneily-, kalastus- ja kodintarvikkeita. Eli aika lailla samat tuoteryhmät kuin Biltemassakin. Ainoa suurempi ero Biltsuun taitaa olla siinä, että Motonetistä saa myös ns. merkkituotteita. Esimerkiksi ajovalopolttimohyllyssä oli sulassa sovussa niin Osram, Philips kuin halpamerkitkin. Biltema saakin Motonetistä merkittävän kilpailijan, mikä varmasti koituu lopulta asiakkaan eduksi. On myös jotenkin lohdullista huomata, ettei talouden taantuma ihan kaikkia projekteja ole päässyt lopettamaan.

Ehkä hauskinta koko Motonet-reissussa oli havainnoida puodin muita asiakkaita. Miehet näyttivät olevan vilpittömän innoissaan uudesta myymälästä. Kaikki hyllynvälit koluttiin ja varmasti heräteostoksiakin tehtiin. Ja sitten väitetään, etteivät miehet osaa shoppailla! Eräs eläkeläismies sentään vaikutti olevan tukevasti maan pinnalla. Hän hypisteli jotain tuotetta ja tokaisi sitten kaverilleen: “Halpaa on, mutta mihin tämmöistäkin tarvitaan?”

Niinpä.

Vaimojen ja tyttöystävien ilmeet eivät olleet yhtä innostuneita. Moni näytti vain seurailevan miestään ja ihmettelevän, mihin tuollaistakin tavaraa tarvitaan. Tylsistyneitäkin ilmeitä oli havaittavissa. Ehkäpä Motonetin avulla miehet pääsevät vihdoinkin kostamaan ne kymmenet ellei sadat vaatekaupoissa vietetyt tunnit. Samalla mitalla takaisin! Jossainhan taidettiin mainita, että Keljon supermarketit ovat Motonetin naisparkkeja.

Tietenkin jotain tavaraa omaankin ostoskoriin eksyi. Tylsää kyllä, matkaan tarttui parkkivalopolttimoita ja sitten sellaista peilitarraa, jonka avulla olen suunnitellut virittäväni fillarin ajovaloja. Hintaa ostoksille tuli kahdeksan euroa, joten aika halvalla selvisin tästä reissusta. Tutustumiskäynnin ensisijaisena tarkoituksena olikin tarkastella kaupan valikoimaa ja hintatasoa tulevaisuuden tarpeita ajatellen.

Provosoivaa kilinää

Jukka Loikkanen kirjoitti kirjeen pyöräilijöille, jotka eivät ota jalankulkijaa riittävästi huomioon (KSML 9.10.2009). Loikkasen mielestä polkupyörän kellon soittaminen on avain turvalliseen liikkumiseen yhteisillä väylillä. Keskisuomalaisen liikennesivuille raapustetun tekstin näkökulma ei voisi juuri yksipuolisempi olla. Jos Loikkanen istuisi kerran pyörän satulaan, elämä saattaisi näyttää hieman erilaiselta. Saattaisipa lopulta käydä jopa niin, että herra ruuvaisi kellon irti pyöränsä tangosta.

Usealle jalankulkijalle kellon kilinä on provokaatio, johon tulee vastata välittömästi. Yleisin tapa on esittää, ettei kuullut ollenkaan kelloa. Sitten vain jatketaan lönnimistä pyöräilijän edessä. Jos onneton pyöräilijä julkeaa soittaa kelloaan toistamiseen, sitten voidaan tiuskaista, että “Joo, joo! Emmä mikään kuuro oo”.

Toisessa ääripäässä ylireagoidaan ja aletaan vetää kaveria hihasta. Jos mukana on koira, se kaapataan näyttävästi syliin. Draamaa väritetään huutamalla kovaan ääneen esimerkiksi “Varo, pyörä ajaa päälle!”, vaikka pyöräilijä ajelisi kävelyvauhtia odotellen sopivaa ohituspaikkaa.

Kokonaan omaksi ryhmäkseen on eriytynyt sauvalajien harrastajat. Aah, sauvat! Nuo Luojan lahjat pyöräilijöiden kiusaamiseen! Rantaraitilla rullahiihtelevä uros on tietenkin väylän nopein ja komein ilmestys. Kengänpohjaan kiinnitetyt pikkuriikkiset pyörät kohottavat keskimittaisenkin miehen pään pilviin ja sauvojen avulla leveyttä kertyy kevytväylän karpaasille reilusti kolmatta metriä. Mutta mitä, joku säärikarvansa ajellut pelle soittaa kelloa! Se on pyöräilijä, joka siellä kehuskelee korkeammalla keskinopeudellaan ja yrittää päästä ohi. Rullaavaa oria uhkaa muuttuminen ruunaksi, mutta taistelutta ei kaaduta! Tilaa “annetaan” vasta seuraavassa mutkassa tai kun vastaantulija on tarpeeksi lähellä. Sitten kun lopulta pyörä pääsee rinnalle, voidaan katsoa viattomasti sykemittaria, jolloin sauva heilahtaa mukavasti pyöräilijän näpeille. “Hups, en huomannut sua.”

Soittaako vai eikö soittaa?

Kello ei provosoi vain lenkkeilijöitä. Iloisissa tunnelmissa keskustan kevytväylää kulkenut naiskolmikko osoitti sen. Vasaran osuessa kevyesti metalliin ilmoille pääsee varsin hiljainen kling. Kolmikon tunnelma menee välittömästi pilalle ja vauhkoontunut lauma yrittää päättää, kuka väistää ja minne puolelle väistetään. Yhtä vedetään hihasta sivummalle ja kun esityksestä hämilleen mennyt pyöräilijä pääsee vierelle, hänelle toivotetaan leppoista matkaa itse perkeleen pihamaille kaahailemaan.

Unohtaa ei saa niitäkään tapauksia, joissa pyöräilijä katsoo kellon soittamisen olevan tarpeetonta ja ajaa vain ohi. Mitään vaaraa ei synny, kun tilanne on pyöräilijän hanskassa. Silti: “V…u soita sitä kelloa!” Näin saa haukut kätevästi myös silloin, kun kelloa ei soita. Tässä pelissä ei näemmä voi voittaa.

Usein vastapuolella on kuulokkeet korvissa tai puhelu meneillään. Silloin kellon soittaminen ei auta, koska kohde ei kuulisi edes sumutorvea. Sitten kun tällaisen tapauksen ohittaa… no, katso edellinen lainaus.

Loikkanen toteaa kirjeessään, että hänellä ei ole silmiä selässä, mikä estää häntä havainnoimasta taakseen. Minulla on Loikkaselle aivan erinomaisia uutisia! Se torsosi yläpäähän kiinnitetty kapistus nimittäin liikkuu. Asiaa voi testata ihan kotikonstein: ota nenästäsi kiinni ja vedä joko oikealle tai vasemmalle. Normaalisti tässä vaiheessa pään pitäisi kääntyä, jolloin huomaat näkeväsi myös sivuille ja jopa taaksekin. Jos pää ei ala kääntyä, voit vetää vähän kovempaa. Jos nenästäsi kuuluu rusahdus, se tarkoittaa, että sinulla on ns. uppiniska, etkä voi todellakaan havainnoida muualle kuin eteenpäin. Onneksi tämä ikävä vamma ei kuitenkaan estä autolla ajamista! Autoillessahan ei tunnetusti tarvitse sivuille vilkuilla. Annat mennä vaan, kyllä ne muut väistävät. Etenkin pyöräilijät.

Loikkanen on mestari vierittämään syytä pyöräilijän niskoille. Hän pyytää soittamaan kelloa ajoissa, koska “…joskus vain säännöt tuppaavat unohtumaan, varsinkin jos juttelen samalla kaverin kanssa”. Niin, ihan viattomana vaan kuljet ja sitten pyöräterroristi yrittää nitistää sinut kaikin keinoin. Elämä voi olla Loikkaselle vaarallista. Myös punaisen valon merkitys saattaa häneltä unohtua ja sitten auton pellit menevät jostain syystä vekille. Eikä oikene silittämällä, ajatella! Mutta syytönhän Loikkanen siihen on. Pyöräilijälle hän ei kuitenkaan sääntöjen unohduksia suo. Niistä kirjoitetaan sitten maakuntalehteen.

Nämä valitettavat tosielämän esimerkkitapaukset, Loikkasen kirjoitus etunenässä, saavat siis pyöräilijän pohtimaan, kannattaako sitä kelloa edes soittaa. Lannoitteet tulevat niskaan soitti tai ei. Jos vain koukkaisi suosiolla ajoradan tai ojan kautta?

Talven ensimmäiset liukastelut

Tänään ehti tapahtua kaikenlaista mielenkiintoista, josta nyt illan myötä voisi tännekin kirjoitella.

Liukkautta…

Heti aamusta matkani kävi Mattilanniemeen. Tietenkin pyörällä sinne ajelin. Yön aikana oli sadellut vettä ja aamulla lämpömittari näytti pari astetta pakkasta. Viisaampi voi tehdä näiden tietojen perusteella päätelmiä mahdollisista väylien liukkaudesta. Minä en asiaa sen kummemmin miettinyt, mutta kotipihasta lähtiessä renkaan alla ratisi sen verran, että älysin sentään olla varovainen. Minulla on vielä kesärenkaat alla, joten on syytä olla hereillä senkin puolesta.

Tämän aamun liukkaus oli vielä oikein kavalaa lajia. Silmämääräisesti arvioimalla näytti nimittäin siltä, että asfaltilla on vain vettä, mutta tosiasiassa veden alla olikin jäätä. Kyseessä oli melkein pahin mahdollinen keli juuri arvaamattomuuden vuoksi. Paluumatkalla Kilpisenkadun ylikulun “spiraalikin” oli peilijäässä. Katsoin parhaaksi kantaa pyörän rappusia alas, koska rampin puolella ei uskaltanut edes taluttaa, saatikka sitten ajaa.

Liityin hiljattain ihan mielenkiinnosta liukkaudesta varoittavien tekstiviestien tilaajaksi. Helsingissä viime vuonna käynnistynyt palvelu on laajentunut nyt Jyväskyläänkin. Olen pitänyt palvelua aikamoisena hömppänä, sillä kyllähän jokaisen pitää olla sen verran valveutunut, että ymmärtää talvisessa Suomessa olevan useinkin liukasta. Systeemin pitäisi varoittaa ns. pääkallokeleistä, mutta tänä aamuna varoitusta ei ainakaan tullut. Itse olisin määritellyt tämänaamuiset mustat jäätiköt varoittamisen arvoisiksi. Keskisuomalaisen uutisen mukaan viestejä oli kuitenkin yritetty lähettää. Kirjoittelen asiasta sitten lisää, jos joskus viesti kännyyn kilahtaa.

…ja liikennevalistusta

Iltapäivällä sateen tauottua lähdin kävelykadulle, missä Liikenneturva sekä urheiluseurat JJK ja Happee aloittelivat liikenneturvallisuuskampanjaansa. Kaikki pelissä liikenteessä -kampanja lähtee kiertämään seuraavalla viikolla Jyväskylän seudun toisen asteen oppilaitoksia. Kampanjan avulla seurat kantavat vastuutaan nuorten kasvattajina. Onhan liikenteen ja joukkueurheilun yhteyskin ilmeinen; jos pelikentällä noudatetan yhteisiä sääntöjä, niin miksipä ei myös liikenteessä. Seurojen juniorit ovatkin juuri siinä iässä, jossa nuoren elämä muuttuu liikkuvaiseksi. Samallahan valistusta voidaan jakaa myös muille kuin seurojen kasvateille.

On hyvä, että myös urheiluseurat ottavat osaa liikennekasvatukseen. Viime aikojen onnettomuudet ovat osoittaneet, että kaikki työ on tarpeellista asenteiden muuttamiseksi. Sodassa, rakkaudessa ja liikenneturvallisuuden edistämisessä kaikki onkin sallittua. Nuorten kuljettajien riskinotto ei vain meinaa vähentyä. Koska keinot nuorten liikenneturvallisuuden parantamiseksi ovat käymässä vähiin, uudet avaukset ovat aina tervetulleita.

Alkuiltapäivästä tempaus tuntui kiinnostavan enemmän eläkeläisiä kuin kävelykadulla pyöriviä nuoria. Ainakin valistus oli nyt tuotu nuorten lähelle, millä pitäsi olla myönteinen vaikutus sanoman perillemenoon. Hienoa on myös se, että kampanjan keulahahmot ovat nuoria itsekin. Toivoa sopii, että kampanja kantaa hedelmää.

Kävelykadulla paikalla oli Liikenneturvan perussetti, eli törmäyskelkka ja katolleen kiepsahtava auto.

Uudet liikennevalot Keskussairaalantielle

Tänään Jyväskylässä otettiin käyttöön uudet liikennevalot. Kävin tuoreeltaan katsomassa, miten Keskussairaalantielle pystytetyt jalankulkuvalot täyttävät tehtävänsä – vai täyttävätkö ollenkaan?

Uudet valot ovat siis yliopiston nurkalla Keskussairaalantien ja Kramsunkadun risteyksen vieressä. Valojen tarkoitus on parantaa kevyen liikenteen turvallisuutta. Aikaisemmin paikalla sijainnutta suojatietietä autoilijat eivät juurikaan kunnioittaneet ja vaaratilanteita syntyi jatkuvasti. Ilkikurisesti sanoen autoilijat saivat mitä tilasivat: kun suojatietä ei kunnioiteta, niin sitten paikalle rakennetaan liikennevalot. Eipä ainakaan autoilijoiden matkanteko tästä sujuvammaksi tullut.

Kävin siis hieman haistelemassa alueen uusia liikenteellisiä tuulia. Työmiehet olivat vielä hienosäätämässä valojen toimintaa, joten aivan viimeistä tuomiota valoista en voi vielä antaa. Eikä se olisi muutenkaan reilua, sillä tuskin mikään uusi liikennejärjestely toimii täydellisesti ensimmäisenä päivänään. Ehkäpä joidenkin kuukausien päästä voidaan sanoa asiasta jotain pitävämpää. Tässä kuitenkin joitain alustavia havaintoja.

Ensinnäkin liikennevalot ohjaavat vain suojatien liikennettä. Viereiset yliopiston ja Kramsunkadun liittymät on jätetty valo-ohjauksen ulkopuolelle. Lyhyen tarkkailujakson aikana yksi yliopiston pihalta tullut auto ei huomannut punaisia valoja, vaan ajoi läpi, vaikka suojatiellä oli jalankulkijoita. Olisiko valo-ohjauksen piiriin pitänyt sittenkin ottaa myös viereinen risteys? Keskussairaalantielle liittyvillä on täysi työ havainnoida vilkasliikenteisen kadun autoliikennettä, jolloin vaarana on, ettei huomiota riitä enää kevyelle liikenteelle. Onneksi valotolppiin on asennettu pienemmät toisto-opastimet, joten tielle liittyvillä autoilijoilla pitäisi olla mahdollisuus havaita valot.

Vaikka liikennevalot toimivat yhdessä muiden Keskussairaalantien valojen kanssa, jalankulkijat tuntuivat pääsevän yli hyvin nopeasti napin painamisen jälkeen. Havaintojeni mukaan mukaan odotusaika oli lyhyimmillään noin viiden sekunnin luokkaa. Tämä on loistava asia, sillä lyhyt odotusaika kannustaa noudattamaan valoja. Punaisia päin ei “tarvitse” kävellä, kun tietää valon vaihtuvan nopeasti. Kaupungin tiedotteen mukaan hiljaiseen aikaan liikennevalot eivät ole yhteydessä muihin valoihin, minkä vuoksi odotusaika pysyy lyhyenä myös illalla ja yöllä.

Lyhyen odotusjan kääntöpuolena on lyhyt ylitysaika. Normaalilla nopeudella liikkuva henkilö ehtii kävelemään suojatien yli juuri ja juuri, ennen kuin valo vaihtuu punaiseksi.  Tästä näkee, että liikennevalojen ensisijaiseksi käyttäjäryhmäksi on ajateltu ripeäliikkeisiä opiskelijoita. Rollaattorimummo joutuu ylittämään suojatien kahdessa osassa.

Suojatielle on rakennettu keskisaareke, ja kerrankin ilman kanttikiviä! Tämän ratkaisun soisi yleistyvän muuallakin.

Ensimmäisenä päivänä liikennevalojen noudattaminen olisi voinut olla parempaakin. Monet kevyen liikenteen edustajat tuntuivat menevän vanhasta muististaan yli silloin kun kun halusivat. Myös autoilijoiden taholta havaitsin pari läpiajoa, eli autoilija ajoi päin punaista aivain kuin liikennevaloja ei olisi ollutkaan. Toivottavasti liikennekäytös paranee, kun liikennevalot ottavat paikkansa suojatiellä. Ainakin pienten koululaisten turvallisuus paranee, mikä lienee jo riittävä peruste tälle noin 150 000 euron hankkeelle.

Lisää tietoa uusista liikennevaloista saa Jyväskylän kaupungin sivuilta. Katso myös alla olevat kuvat!

Uudet ylinopeusrajat julki

Poliisi on julkaissut tänään uudet koko valtakuntaa koskevat ylinopeuksien puuttumisrajat, jotka tulevat voimaan lokakuun alussa. Laajaa julkista keskustelua aiheuttaneen uudistuksen jälkeen ylinopeuksiin puututaan entistä herkemmin. Samalla luodaan yhdenmukainen järjestelmä, jossa puuttumiskynnys ei ole enää poliisilaitoskohtainen. Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan tämä on kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta tärkeää.

Uudistuksen taustalla vaikuttaa vuoden 2008 liikennepoliittinen selonteko. Siinä esiteltynä liikenneturvallisuustavoitteena on, että vuonna 2010 Suomen teillä kuolee enintään 250 henkilöä vuodessa. Vuonna 2025 tavoite on alle sata kuolemaa. Selonteossa mainittua ylinopeuksien nollatoleranssia on poliisi-johdon antamassa ohjeessa sovellettu käytännön kenttävalvonnan mahdollisuudet huomioonottaen.

Poliisin tavoitteena on keskittää valvontaansa tunnettuihin riskipaikkoihin kuten koulujen lähelle tai tieosuuksille, joilla tapahtuu paljon onnettomuuksia. Kuitenkin koetun kiinni-jäämisriskin säilyttämiseksi valvontaa suoritetaan edelleen myös muilla tieosuuksilla.

Paatero huomauttaa, ettei poliisi voi antaa lupaa ajaa ylinopeutta ja tämän vuoksi poliisin tuleekin puuttua mahdollisuuksien mukaan kaikkiin ylinopeuksiin. Koska nollatoleranssi ei ole käytännössä mahdollista muun muassa resurssien ja olosuhteiden vuoksi, poliisi noudattaa puuttumisessa seuraavia periaatteita:

• Tekninen varmuusvähennys on 3 km/h.

• Huomautusmenettelyä käytetään, kun ylinopeus on 6-10 km/h. Ensisijainen huomautuskeino on kirjallinen huomautus. Jos olosuhteet niin vaativat, huomautus voidaan antaa myös suullisena. Huomautukset eivät vaikuta kuljettajan ajo-oikeuteen, eikä niitä kirjata poliisin sähköiseen tietojärjestelmään. Automaattisen liikennevalvonnan huomautukset kuitenkin tallentuvat edelleen järjestelmään.

• Rikesakon rajana pidetään 11 kilometrin ylinopeutta, eli vähennyksen jälkeen sakko kirjoitetaan 8 km/h ylityksestä. Esimerkiksi autoilija, joka ajaa satasen alueella 111 km/h, saa varmuusvähennyksen jälkeen rikesakon 108 km/h nopeudesta.

Poliisin mukaan uudistuksessa on ennen kaikkea kyse kuljettajien yhdenmukaisen kohtelun takaamisesta. Ylinopeuksiin puuttumisessa ei ole ollut tähän mennessä yhtenäistä linjaa, ja esimerkiksi pohjoissuomalainen poliisi on usein sallinut eteläistä kollegaansa suuremmat ylinopeudet. Perusteluissa huomautetaan myös, että onnettomuudet ovat monien tekijöiden summa, jolloin yhdenkin osatekijän ottaminen pois saattaa estää onnettomuuden. Tutkimusten mukaan autoilijat noudattavat sääntöjä pääasiassa sen mukaan, miten he olettavat viranomaisten puuttuvan rikkomuksiin: kärjistetysti voitaisiinkin sanoa, että jos sääntöä ei valvota, ei sitä silloin noudatetakaan.

Tärkeäksi termiksi muodostuu valvontakontakti. Se ei tarkoita pelkästään sakottamista, vaan myös valistusta ylinopeuden vaaroista. Poliisi uskoo valvontakontaktien määrän kasvavan lokakuun alusta. Kasvun myötä poliisi arvelee myös muiden liikennerikkomusten paljastuvan entistä helpommin. Esimerkiksi rattijuoppojen tai katsastamattomien ajoneuvojen kiinnijäämisriski kasvaa.

Liikenneturvan tutkimuksen mukaan uudistus saa taustatukea myös autoilijoilta. Vuonna 2008 toteutetussa haastattelussa autoilijoilta kysyttiin, missä nopeudessa poliisin tulisi puuttua ylinopeuteen, jos rajoitus on 80 km/h. 16 % autoilijoista totesi hyväksi puuttumirajaksi 81-85 km/h ja 41 % piti hyvänä rajana 86-90 km/h nopeutta. Toisena perusteluna tiukemmalle puuttumisrajalle voidaan pitää vertailua muihin eurooppalaisiin maihin. Esimerkiksi Ruotsissa sakko tulee jo kuuden kilometrin ylinopeudesta. Suomessa nopeusvalvonta ei siis ole uudistuksenkaan myötä mitenkään poikkeuksellisen tiukkaa.

Poliisijohdon mukaan paikallispoliisin ja liikkuvan poliisin tulee seurata uudistuksen vaikutuksia ajonopeuksiin. Havainnot kerätään yhteen ja mahdollisia muutoksia järjestelmään pohditaan kesän 2010 seurantakokouksessa.

Synkkä viikonloppu

Menneenä viikonloppuna Keski-Suomen teillä sattui useita onnettomuuksia ja rattijuoppojakin tavattiin.

Perjantai:

• Henkilöauton raju ulosajo Keljonkankaalla. Kolme ihmistä loukkaantui lievästi. Auto oli varastettu ja  rattijuopumusta epäillään.
• Kuhmoisissa henkilöauto peruutti jalankulkijan päälle. Jalankulkija loukkaantui lievästi.

Lauantai:

• Äänekoskella marjanpoimijoiden auto ajautui ulos tieltä. Pakettiautossa oli kymmenen matkustajaa, joista osa loukkantui lievästi.
• Perjantain ja lauantain välisenä yönä tavattiin kolme rattijuoppoa. Yksi heistä pakeni poliisia Vaajakoskella pitkin kevyen liikenteen väyliä. Huumetesti osoitti positiivista amfetamiinille, ajokorttia ei ollut ja autokin oli katsastamaton.
• Maasturin ja henkilöauton kolari Leppävedellä. Neljä ihmistä kuljetettiin sairaalaan tutkittavaksi.
• Toivakassa törkeä rattijuopumus. Lisäksi ajoneuvo katsastamaton ja väärissä kilvissä. Kuljettajalla ajokielto päällä.
• Jämsässä ratsiassa paljastui yksi rattijuoppo sekä kolme alle rangaistavuusrajan jäänyttä lukemaa.

Sunnuntai:

• 17- ja 18-vuotiaat miehet kuolivat ulosajossa Puuppolantiellä. Kuljettaja ja kolmas matkustaja loukkaantuivat.
• Virrolla nainen ajoi ulos. Auto syttyi palamaan, eikä kuljettaja päässyt ulos autosta. Kuljettaja kuoli.
• Mieskuljettajan auto suistui ulos tieltä Konnevedellä. Kaksi matkustajaa loukkaantui. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja ylinopeudella uskotaan olevan osuutta onnettomuuteen.

Koskettavin onnettomuuksista oli nuorten ulosajo, joka tapahtui tiellä, jota itsekin ajelen usein pyörällä. Kävin sunnuntai-iltana ajelemassa reittiä ja otin pari valokuvaa onnettomuuspaikalta. Päivän aikana paikalla oli käynyt paljon ihmisiä jättämässä kynttilöitä uhrien muistoksi. Lenkin aikana oli aikaa pohtia onnettomuuteen johtaneita syitä.

Tässä kuvassa näkyy mäki, jonka takana nuorten auto lähti kuljettajan hallinnasta. Mäki on jyrkkä, eikä sen taakse näe käytännössä lainkaan.

Kuva mäen päältä. Pellossa näkyy onnettomuusauton jättämät jäljet. Nuoria kävi sunnuntai-iltana onnettomuuspaikalla muistamassa uhreja.

Soraa ajoradalla.

Onnettomuuspaikka vastakkaisesta suunnasta nähtynä. Tien profiili on mutkainen ja mäkinen.

Ensitietojen mukaan 19-vuotiaan kuljettama auto ajoi huomattavaa ylinopeutta. Poliisi arvioi nopeuden olleen 170-180 km/h. Tiellä on kuudenkympin rajoitus, mutta todelliset nopeudet ovat jotain aivan muuta. Varsinkin ilta-aikaan tiellä ajellessani olen huomannut, että nopeudet nousevat usein satasenkin yli. Puuppolantien profiili on mutkainen ja mäkinen, mikä saattaa innostaa kokeilemaan rajojaan. Mutkien välissä avautuu joitain suoria, joilla vauhtia voi nostaa.

Keskisuomalaisen keskusteluissa suurta painoarvoa on annettu nuorten käyttämälle autolle, joka oli vuosituhannen alun Civic Type-R. Monien mielestä tällainen tehokas auto oli yksi syy onnettomuudelle. Mielestäni on vähän hölmöä vierittää syytä käytössä olleen auton suuntaan. Monesta perheautostakin löytyy hevosvoimia saman verran kuin Type-R:stä, eikä onnettomuudessa ollut käsittääkseni kyse mistään sellaisesta, mitä ei voisi tehdä millä tahansa autolla. Voihan kuitenkin olla, että nuoren kuljettajan käsissä tuunatusta Civicistäkin tulee superauto, jonka uskotaan pärjäävän kovissa nopeuksissa todellisuutta paremmin. Ja onhan Ärrätyypissä hieman kartingautomaista ajettavuutta, mikä saattaa antaa liioitellun kuvan auton ominaisuuksista.

Mielenkiintoista on miettiä myös päällysteen vaikutusta tapahtuneeseen. Puuppolantiehän on päällystetty uudelleen tänä kesänä, joten tien pinta on erinomaisessa kunnossa. Olisikohan uusi päällyste ja katuvalaistus luoneet väärää turvallisuudentunnetta? Lauantai-ilta oli myös hyvin kostea ja sakeaa sumua esiintyi monin paikoin. Kosteuden lisääntyessä uusi asfaltti muuttuu yhtä liukkaaksi kuin sateella, mutta autoilija ei välttämättä huomaa olosuhdemuutosta lainkaan. Tiedot onnettomuusautosta antavat aiheen miettiä sen renkaiden kuntoa. Keskivertoa tehokkaampi pikkusportti nuorison käytössä voi olla yhdistelmä, jossa renkaat saattavat kulua yllättävän nopeasti.

Suurempia arvioita tilanteen kehittymisestä ei mediassa ole esitetty. Lähtökohtana on kuitenkin mäennyppylä ja ylinopeus. Katselin tielle jääneitä renkaanjälkiä, jotka näkyvät tarkasti katsomalla myös tämän jutun kolmannessa kuvassa. Vaikutti siltä, että auto olisi lähtenyt sivuluisuun heti mäen harjalla ja kääntynyt lähes poikittain ennen suistumistaan ojaan. Sen, mitä todella tapahtui, saamme lukea myöhemmin tutkijalautakunnan raportista.

On ikävää huomata, että tällaisia järjettömiä ja ennen kaikkea turhia onnettomuuksia tuntuu vain sattuvan, vaikka onnettomuuksista uutisointi on laajaa ja nuorten liikenneturvallisuus on jatkuvasti pinnalla. Tuskin kukaan on pystynyt välttämään uutisia esimerkiksi kesäkuisesta Oulun onnettomuudesta tai syyskuussa sattuneesta Porin ulosajosta. Kummassakin onnettomuudessa kuoli kolme nuorta. Lääkkeet alkavat olla aika vähissä, kun asenteet eivät vain muutu.

Keskisuomalaisen haastattelussa Tommi Mäkinen ehdotti, että autoihinkin ryhdyttäisiin soveltamaan samanlaisia teholuokkia kuin moottoripyörissä. Hyvä idea, mutta käytännössä mahdottoman vaikeaa toteuttaa. Ehkä tulevaisuudessa se voisi olla mahdollista, jos autot pystyisivät tunnistamaan kuljettajansa. Silloinhan auton tietokone voisi rajoittaa tehoja, kun ratin taakse istuu juuri kortin saanut kuski. Keskusteluissa on vilauteltu myös nopeudenrajoittimien käyttöönottoa, jolloin nuori kuljettaja saisi ajaa enimmillään esimerkiksi 80 km/h. Tämän ajatuksen ehdottaja saattaa tulla kuitenkin toisiin ajatuksiin körötellessään satasen alueella tällaisen nuoren kuljettajan perässä.

Rajoitukset ym. keinot kuitenkin rankaisisivat perusteettomasti myös niitä nuoria, jotka käyttäytyvät liikenteessä sääntöjen mukaan. “Kiltit” vain hukkuvat massaan, eikä heistä kirjoitella koskaan lehdissä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö heitä olisi olemassa.

Virkavalta pienemmän puolella

Kävipä pyörälenkillä niin, että poliisi pysäytti – mutta ei siten kuin luulette…

Aloitetaanpa tarina alusta. Olin eräänä iltana ajamassa Jyväskylän Hannikaisenkatua kohti Vapaudenkatua. Tulin Shell Veturin kohdalle, jossa kevytväylä kulkee käytännössä mittarikentän vierustaa. Ahtaan pihan vuoksi mittareilta lähtevät autot ajavat usein pihasta Hannikaisenkadulle viistottain. Tämän vuoksi kuljettajien täytyy katsella kurkotellen, tuleeko vasemmalta kevytväylää pitkin pyöräilijöitä. Monet autoilijat eivät viitsi tarkistaa kuin ajoradan liikenteen, jolloin pyöräilijän eteen ajetaan tämän tästä. Väistämisvelvollisuudessa ei pitäisi olla mitään omituista, sillä Veturin pihasta tuleville on laitettu vielä kärkikolmiokin.

Tälläkin kertaa eteeni ajoi yksi auto ja vieläpä aika reippaalla vauhdilla. Jarrutin, ja auton kuljettajakin lopulta huomasi minut, kun pysäyttelin pyöräni sivuoven viereen. Aika tavallinen tilanne, näitähän tulee eteen lähes joka lenkillä. Huomasin myös mittarilla olleen poliisiauton, joka lähtikin liikkeelle samoihin aikoihin, kun minun ja autoilijan tilanne purkautui. Jatkoin matkaani Vapaudenkatua pitkin.

Joidenkin satojen metrien päässä katsahdin taakseni ja huomasin, kuinka hälytysvalot väläh-telivät talojen seinillä. Tietenkin uteliaisuus voitti ja ajoin takaisin Hannikaisenkadun ja Vapauden-kadun risteykseen katsomaan, mitä tapahtui. Oli käynyt niin, että poliisipartio oli pysäyttänyt eteeni ajaneen auton Vapaudenkadun bussikaistan alkuun.

Hämmästyin asiasta. Tilanne näytti olevan konstaapeleilla hallussa, joten uskalsin kysäistä kevytväylällä seisoneelta poliisimieheltä, olivatko he pysäyttäneet auton juuri Shellin tapahtumien vuoksi. Vastaus oli myönteinen, juuri eteeni ajaminen oli ollut pysäytyksen syy. Ilmeisesti partio oli nähnyt tilanteen kehittymisen tankkaamassa ollessaan.

Olin mielissäni, että poliisi puuttui tilanteeseen. Tunsin hyvää mieltä siitä, että pyöräilijänkin oikeuksia puolustetaan. Poliisi osoitti toiminnallaan, että se ei katso läpi sormien kevyttä liikennettä kohtaan tehtyjä rikkeitä. Varmasti useimmat autoilijat muistavat jatkossa huomioida kevyttä liikennettä paremmin, kun ovat kerran joutuneet pysäytetyksi välinpitämättömyyden vuoksi.

Kerroin kokemastani myös Fillarifoorumin käyttäjille. Yhdessä vastausviestissä todettiin, että eräässä kaupungissa poliisin kanta on aivan päinvastainen: siellä poliisin mukaan pyörän pitää luopua oikeuksistaan vastaavanlaisissa tilanteissa. Ilmeisesti kaikilla paikkakunnilla ei ole itsestään selvää, että poliisi puuttuu kuvailemani kaltaisiin tilanteisiin niitä nähdessään. Monessa palautteessa todettiinkin, että “kunpa meilläkin…” Kuitenkin voin olla siitä varma, että Jyväskylässä poliisi pitää myös pyöräilijöiden puolta.

Foorumiviestistäni saamani palautteen mukaan moni pyöräilyn harrastaja oli hyvillään poliisin toiminnasta. Polkupyörä on suomalaisessa liikennekulttuurissa edelleenkin se haaveilevan hihhulin valinta, eikä lainkaan varteenotettava liikkumismuoto. Tämä ajatusmalli näkyy myös pyöräilijän asemassa liikennekulttuurissamme. Moni autoilija on yhä siinä uskossa, että pyörä on aina väistämisvelvollinen. Tuota harhaluuloa vastaan on taisteltu jo vuosia, eikä virallisilta tahoilta ole tullut juurikaan taustatukea. Siksi onkin tärkeää, ettei pyöräilijöiden lakisääteisiä oikeuksia päästetä tallautumaan autonrenkaiden alle. Konkreettisesti se tapahtuu juurikin niin, että poliisi valvoo enemmän myös pyöräilijöiden ja autoilijoiden välistä kanssakäymistä ja puuttuu konflikteihin entistä useammin.

Rikos ei kannata

Kirjoittelin keväällä, kuinka en päässyt pesemään autoa varkautelaiseen itsepalvelupesulaan, koska pesulan kolikkoautomaatit oli varastettu edellisenä iltana. Pidin silloin huvittavana, että varas oli ajanut omalla autollaan pesulaan, jolloin valvontakamera oli kuvannut auton rekisterikilven. Poliisin tehtäväksi jäi noutaa mies tämän kotoa jo samana iltana. Niin ikään huvittavaa oli saalis, kokonaista neljä euroa.

Nyt hauskuus on noussut kokonaan uudelle tasolle, sillä varas, 18-vuotias varkautelainen mies, on saanut tuomion teoistaan. Tuomioksi tuli 60 päivää ehdollista. Mies velvoitettiin myös korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Korvausten määrä on yli 10 500 euroa. Summa koostuu mm. automaattien uusimisesta ja ansionmenetyksestä.

Ei lyönyt leiville rikollinen ura.

Mistä tätä hiekkaa oikein tulee?

Joskus on vaikeaa käsittää, kuinka huonoon kuntoon jotkut kevytväylät on päästetty rapistumaan. Yksi tällainen väylä Jyväskylässä on Vaajakoskentie. Tie on käytännössä ainoa reitti, jota pitkin kevyt liikenne pääsee liikkumaan Jyväskylän keskustan ja Vaajakosken välillä. Siksi väylän moitteeton kunto olisi suotavaa. Lähtekäämme katsomaan, millaisessa kunnossa Vaajakoskentie todellisuudessa on, etenkin kevyen liikenteen silmin katsottuna.

Matkamme alkaa Vaajakoskentien ja Sulunperäntien risteyksestä, josta jatkamme kohti Jyväskylän keskustaa. Ensimmäisessä ylämäessä väylän ominaispiirre tulee hyvin esiin.

Ja se piirrehän on hiekka. Sitä ja sen kaveria soraa löytyy väylältä enemmän kuin maantiepyöräilijän helvetistä. Lähes jokaisen talon pihatieltä on valunut reilu kerros santaa asfaltin päälle. Talojen omistajilla ei näytä olevan mitään mielenkiintoa pitää tietä puhtaana. Välillä fiilis on kuin rannalla ajelisi, sillä rengas uppoaa mukavasti hiekkaan ja matkanteko takkuaa. Pihateiden liittymät ovat kuin suuria kuoppia väylässä, jotta autojen ei tarvitsisi ajaa reunakivien päältä. Tämä on hieno esimerkki siitä, kuinka autoille taataan tasainen kulku. Reunakivien puute ja vääränlaiset kallistukset aiheuttavat myös sen, että ajoradaltakin valuu hiekkaa kevytväylälle!

Jatketaan matkaa. Hups! Matkanteko on katketa saman tien, kun fillarin rengas tipahtaa leveään halkeamaan, vai pitäisikö sanoa ihan railoon. Kuvan halkeama kulkee asfaltissa pitkittäin, eli se on pyöräilijän kannalta vielä vaarallisempi kuin poikittainen halkeama. Kuvassa mittatikkuna on 47-millinen pyöränrengas, joten mistään hiusmurtumasta ei voida puhua. Näissä kohdissa jo melkein toivoo, että hiekka peittäisi tämänkin halkeaman.

Tietöitäkin on näköjään tehty, mutta hutiloiden. Ilmeisesti katuharja ei kuulu työmiesten varustukseen, sillä pieniä asfaltinpaloja on jätetty pyörimään väylälle. Samalla päällysteen ojanpuoleinen reuna on jätetty jyrkäksi. Kaatumisriski onkin sen vuoksi suuri, jos pyöräilijä ajautuu pois päällysteeltä.

Tyypillinen liittymä Vaajakoskentiellä. Hiekkaa ja soraa valuu tässäkin tapauksessa väylälle. Sadevesi kerääntyy kevyen liikenteen väylän kuoppiin. Huomaa, että kuvassa on myös stop-merkki, joka jää kuitenkin kokonaan puun taakse piiloon. Pihoista väylälle työntyvät autot ovat muutenkin suuri vaaratekijä, eikä tilanne parane yhtään tärkeiden liikennemerkkien peittymisellä.

Ja taas samanlainen liittymä. Tunnistatteko muuten kuvassa näkyvän liikennemerkin ja lisäkilven? Aivan, sehän on vanha tuttumme Liikennemerkkikevennys -artikkelista! Muutosta on tapahtunut sitten tuon kirjoituksen, sillä lisäkilpi on vaihtunut. Ennenhän siinä luki, että “Huoltoajo sallittu”, mutta nyt “Pihaan ajo sallittu” (yhdyssanavirhe?). Aika hupaisaa! Joku on tehnyt työtä lisäkilven vaihtamiseksi, mutta tilanne on edelleen yhtä järjetön. Kysynkin jälleen, millä ajoneuvolla pihaan saa ajaa? Ei ainakaan autolla tai polkupyörällä, koska kyseessä on jalkakäytävä. Jalkakäytävän merkkihän on täysin turha, jos autotkin kerran saavat ajaa väylällä. Varastosta ei ole näemmä löytynyt oikeanväristä lisäkilpeäkään.

Tämä opastaulu on sekin aika huvittava fillarin satulasta katsottuna. Voi kunpa pyöräilijällekin olisi kiertotie… Jos tämä kyltti opastaisi pyöriä, niin silloin siinä lukisi, että Vaajakoskentie on hidaste.

Sitten vuorossa onkin yksi koko Jyväskylää koskettava ongelma. Esimerkkikuvassa ollaan Tammitien ja Vaajakoskentien liikenneympyrän kevytväylällä. Ongelma on kevytväylillä olevien mutkien pientareiden viimeistelemättömyys. Kuvassa väylä tekee mutkan, jolloin monet ajavat sen suoraksi soran päältä. Tämä johtaa siihen, että soraa lentää myös päällysteelle, jolloin lopputuloksena koko väylä on hiekan ja soran vallassa. Jos tähänkin kohtaan olisi tehty vaikkapa kaunis kiveys tai päällystettyä aluetta olisi levennetty, ei ongelmaa olisi.

Halssilassa tehdään tietöitä, ja asfalttia on poistettu kevytväylältä. Leikkauksen reuna on jätetty korkeaksi ja teräväksi, mikä lienee pahin vaihtoehto pyöräilijän kannalta. Todellista varovaisuutta tarvitaan, jos ei mieli kaatua tai hajottaa rengastaan.

Kuten huomaamme, Vaajakoskentie ei vaikuta kovin pyöräilijäystävälliseltä väylältä. Lähialueiden asukkaat ovat tämän varmasti huomanneet, sillä kevytväylillä oli neljän aikaan iltapäivällä melko hiljaista. Moni Vaajakoskentietä päivittäin käyttävä turvautuukin autokyytiin, vaikka keskustaan ei olisi pitkä matka ajaa pyörällä. Nykyisessä kunnossa oleva tie ei ainakaan houkuttele työmatkapyöräilyyn, mikä on sääli. Pyöräilyn harrastajat puolestaan ovat alkaneet protestoida kevytväylän surkeaa kuntoa ajamalla ajoradalla, mikä taas heikentää autoliikenteen sujuvuutta. Toivotaan nyt edes, että lakaisukone kävisi puhdistamassa suuremmat hiekat pois pyöräilijöitä häiritsemästä.