Liikennemerkkikilpailu ratkesi, kaahailuongelma ei

Edellisessä merkinnässä kirjoittelin Puoli seitsemän -ohjelman liikennemerkkikilpailusta, jossa tarkoitus oli suunnitella kaahaamisesta varoittava liikennemerkki. Kilpailun voitti ehdotus nimeltään Lentävät ihmiset. Itsekin harkitsin tosissani oman merkkini suunnittelua, mutta enpä kuitenkaan alkanut kuvankäsittelyohjelmalla merkkiä nyhräämään. Kerron miksi.

Kyse ei ollut laiskuudestani, vaan ihan kilpailun tyhjänpäiväisyydestä. Kuten viime viikon artikkelia kommentoineet, kiitos vaan heille, ansiokkaasti totesivat, on liikennemerkkikilpailu, vaikkakin leikkimielinen sellainen, aika erikoinen tapa yrittää vaikuttaa kaahailuongelmaan (oletan tässä siis sinisilmäisesti, että Puoli seitsemän tekijöillä on aitoa halua vaikuttaa tilanteeseen).

Mietin kilpailua vielä lisää viime viikon aikana ja mitä pidemmälle pohdinnoissani etenin, sitä enemmän kilpailusta ärsyynnyin. Väittäisin jopa, että Yleisradion ohjelmalta se oli aika mauton tapa puuttua vakavaan ongelmaan. Kilpailu ehkä jopa vähätteli asiaa ja antoi ymmärtää, että kaahailu (millä ilmeisesti tarkoitetaan erittäin törkeitä ylinopeuksia, jotka ovat johtaneet nuorten kuolonkolareihin) on sellainen ongelma, joka voidaan ratkaista sormia napsauttamalla. Hyvähän se on, jos edes jotain tehdään, mutta voisi sitä siltikin miettiä, miten tehdään.

Ymmärrän edelleen varsin hyvin, että kyseessä oli vain yksi puolivillainen kilpailu, mutta siltikään en voi olla tuntematta pientä epätoivoa: tässäkö oli Ylen kanavalla esitettävän ohjelman panos kaahailuongelman kitkemiseksi? Tilanteesta tekee irvokkaan se, että samaan aikaan eräät tahot miettivät tosissaan keinoja kaahailun vähentämiseksi. Loppujen lopuksi keksityn liikennemerkin toimittaminen liikenneministerille vaikuttanee asioihin yhtä paljon kuin samaisen merkin ripustaminen mökkipolun varrelle.

Samalla ei voi olla pohtimatta laajemminkin Ylen roolia liikennevalistustyössä. Aivan, mikähän se rooli edes on? Joskus ainakin esitettiin Liikenneturvan tietoiskuja, mutta nykyään nekin taitavat olla loppusijoitettuina Elävään arkistoon. Ylen rooli liikennevalistajana ei ole mitenkään näkyvä. Liikenneaiheisia raportteja voi löytää sieltä täältä eri ohjelmista, jos vain tietää mistä etsiä. Liikenteen ongelmia ruotivia ohjelmia tulee mieleen tasan yksi, Puskuri, ja senkin esityskausi kattaa pari kuukautta vuodesta.

Kun meillä nyt on tämä upea verorahoitteinen instituutio, niin eikö senkin kuuluisi ottaa hieman vastuuta valistustyöstä? Liikenne on kuitenkin jokaisen elämää koskettava asia. Silloin kun kaikki menee hyvin, liikenteen roolia elämässä ei huomata. Jos taas ei mene, niin silloin kyseessä voikin olla koko loppuelämää mullistava tapahtuma. Esimerkkinä tällaisesta ovat juuri nuorten onnettomuudet.

Jos jotakin olen tämän blogin kirjoittamisesta huomannut, niin ainakin sen, että ihmiset tarvitsevat ja etsivät jatkuvasti tietoa erilaisista liikenneaiheisista asioista. Näkisittepä vain, millaisilla hakusanoilla blogiin on tultu. Yksi näyttää kaipaavan Internetistä ohjeita kaista-ajoon ja toinen parkkikiekon käyttöön. On jokseenkin normaalia, että ihminen unohtaa ja autokoulussakin opitut asiat katoavat mielestä. Siksipä onkin olemassa tarvetta ihan perusasioiden tiedottamiseen. Tässä voisi olla Ylen sauma, eli tehdä ohjelmaa, jossa käytäisiin läpi liikenteen uusia asioita ja kerrattaisiin perusjuttuja muistin virkistämiseksi. Ehkäpä tällä tavalla Yle voisi hoitaa leiviskänsä liikenneasioiden parantamiseksi. Tätä työtähän Puskurikin on tehnyt, mutta ilmeisen niukoilla resursseilla. Ihmisten tiedonjano ei ole kuitenkaan sammunut, mistä olenkin iloinen.

Palataanpa lopuksi vielä alkuperäiseen aiheeseen. Koska tykkään lähetellä palautetta eri tahoille, aioin aluksi lähettää yllä esittelemiäni ajatuksia katsojapalautteena Puoli seitsemän toimitukseen. Kuitenkin kun tulin naputelleeksi tekstin tänne blogiin, ajattelin välttää ylimääräistä työtä ja lähettää pelkästään linkit tähän ja edelliseen artikkeliin. Nyt jos blogin lukijoilla on vielä jotain sanottavaa aihepiiristä, niin varmasti kannattaa ilmaista itseään kommentoimalla. Toivottavasti joku Isolla Pajalla lukee minun ja muiden liikenneasioista kiinnostuneiden ihmisten mietteitä. Palataan taas asiaan, jos perästä kuuluu.

Led-katuvaloja kokeillaan Lutakossa

Led-tekniikka on kehittynyt nyt niin pitkälle, että valon kaupunkikin on ottanut koekäyttöön ledeillä toteutettuja katuvaloja. Valaisinten testaamisestahan tehtiin jo vuonna 2007 valtuustoaloite, mutta silloin ledit eivät olleet vielä tarpeeksi kehittyneitä katuvalaistuksen tarpeisiin.

Nyt asiat ovat kuitenkin toisin ja ledien ominaisuudet riittävät myös katujen valaisemiseen. Paviljongissa 3.-5.2. järjestettävien SähköTeleValoAV 2010 -messujen aikana Lutakon alueella on koekäytössä kolmen eri yrityksen toteuttamat led-katuvalaistukset. Uudentyyppiset valaisimet on asennettu Messu- ja Piippukadulle sekä Lutakonrantaan. Tästä kartasta näkee valaisinten sijainnit ja toteutuksesta vastanneet yritykset.

Kävin sunnuntai-iltana katsomassa ja kuvaamassa led-katuvalaisimia. Ensivaikutelma valaisimista oli hyvin myönteinen. Jos oikein ymmärsin, valaisimet oli asennettu vanhoihin pylväisiin siten että pelkkä valaisinosa oli vaihdettu. Vielä jokin aika sitten puhuttiin siitä, kuinka led-valaisimia joudutaan asentamaan tiheämpään, jotta riittävä valaistus saavutettaisiin. Ilmeisesti nykyään valaisimia ei tarvitse enää laittaa lähemmäksi toisiaan, mikä helpottaakin lediaikaan siirtymistä, kun pylväsväliä ei tarvitse muuttaa.

Yhdeksi miellyttäväksi asiaksi huomasin valon värin. Ledien vaaleasävyinen valo erottui edukseen. Ero on merkittävä etenkin Lutakonrannassa, jossa nykyinen valaistus on toteutettu oranssisävyisillä suurpainenatriumlampuilla. Etenkin lumen ollessa maassa led miellyttää silmää paljon enemmän kuin teollisuusaluemaista tunnelmaa aikaansaava natriumlamppu. Ledit tuntuivat valaisevan myös tasaisemmin ja kirkkaammin kuin vanhat katuvalaisimet. Kirkkaudesta huolimatta ledit eivät häikäisseet, sillä valo kohdistui suoraan katuun.

Kohteista Messukatu on ainoa, jossa ledit valaisevat ajorataa. Messukadunkin kohdalla pätivät samat huomiot: valoa oli riittävästi ja tasaisesti. On ilahduttavaa huomata, että ledistä on myös ajoratojen eikä pelkästää kevytväylien valaisijoiksi.

Itse ainakin vakuutuin Lutakon led-katuvalaisimista. Toki on laitettava jäitä hattuun ja muistettava, että nämä valaisimet ovat luultavasti valmistajiensa (hintavia) huippumalleja, joita halutaan esitellä niin messuyleisölle kuin kaupunkilaisillekin. Kehityksen kärkituotteita ottaisi mielellään kaupunkiympäristöä valaisemaan, mutta arjen realiteetit pitänevät ledit vielä marginaalissa ainakin vähän aikaa.

Kaupunkilaiset voivat sanoa mielipiteensä led-valaistuksesta tällä sivulla. Tai ainakin teoriassa; äänestys vaikuttaa melko hätäisesti kyhätyltä. Onneksi sivulle voi sentään kirjoittaa mielipiteensä ilman rekisteröitymistä.

Kuvasarja: Led-katuvalot Lutakossa.

Millaisen liikennemerkin sinä suunnittelisit?

On havaittu, että liikenteessä kaahaillaan aivan liikaa. Asenteissa on parantamista ja esimerkkejä välinpitämättömyydestä toisia kohtaan voidaan havaita päivittäin. Kaahailu koskettaa etenkin nuoria, joiden ajamat vakavat onnettomuudet eivät meinaa vähentyä, vaikka erilaisia lähestymistapoja ongelman ratkaisemiseksi on kokeiltu. Ehkäpä kysymys onkin siitä, että liikenteen vaarat vain unohtuvat, kun iltapäivälehtien kolarilööpit jäävät huoltoaseman pöydälle ja auton keula suunnataan tielle.

Ykkösen Puoli seitsemän -ohjelma kysyikin, pitäisikö kaahareille kehittää oma liikennemerkki. On tietenkin vähän hassua ajatella, että ongelma ratkaistaisiin liikennemerkillä, mutta on ajatuksessa vähän järkeäkin: huomattiinhan aikoinaan, että tien pientareelle tuodut hautakynttilät vähensivät autoilijoiden nopeuksia. Voitaisiin siis epäillä nopeuksien alenevan silloin, kun autoilija saa muistutuksen ylinopeuden vaaroista. Hautakynttilä on tosin varsin voimakas muistuttamisen väline verrattuna liikennemerkkiin, jonka arvovalta usein vielä vähenee ajan myötä. Kuinka moni esimerkiksi harkitsee nopeuttaan uudelleen hirvivaarasta kertovan merkin nähdessään?

Puoli seitsemän toimittaja Juha Roiha oli tehnyt oman merkkinsä, ja samalla katsojat haastettiin tekemään parempi. Kaaharit kuriin -nimisessä kilpailussa pitää siis suunnitella liikennemerkki, joka varoittaa kaahailusta. Ideat voi lähettää sähköisessä muodossa osoitteeseen ps@yle.fi perjantaihin 5. helmikuuta mennessä. Voittajaehdotus esitellään liikenneministeri Anu Vehviläiselle, mitä se sitten käytännössä tarkoittaakin.

Katsotaan, saanko värkättyä viikonlopun aikana omaa ehdotustani kaahailusta varoittavaksi liikennemerkiksi. Pieni ajatus muhii päässä, mutta saa nähdä. Pistän sitten merkkini esille ensi viikon lopulla, jos saan jotain aikaiseksi.

Miksi missi ei aja hybridillä?

Päivän uutisvirrasta tuli poimittua juttu, jonka mukaan uusi miss Suomi on saanut auton käyttöönsä. Missin omien sanojen mukaan Toyota Auris on magee, mikä onkin tiivistetyin kuulemani arvostelu kyseisestä autosta.

Missi ja Toyota (Kuva: MTV Oy).

Hieman vanhaa nyt ihmetyttää. Eikös näinä ilmastonmuutoksen ja muun sellaisen aikoina missinkin pitäisi ajaa “vastuullisella” autolla? Asia tuli mieleeni, kun kuvassa missi-Auriksen takana koreilee Prius. No, onhan se osoitettu, että Priuksen kokonaishaitta maapallolle on ihan yhtä suuri kuin perus-katumaasturillakin, mutta imagohan se noissa missihommissa on tärkeintä.

Priuksen valintaa puoltaisi sekin, että kauniilla ihmisellä pitäisi olla kaunis auto. Toki tämänvuotinen missimittelö taisi osoittaa, että kauneus on todellakin katsojan silmässä, joten enpä enempää viitsi auto- tai naiskauneutta kommentoida. Sen verran pitää vielä sanoa, että Auris on aika pienikokoinen auto. Tai siis kompakti, kuten asia kohteliaasti ilmaistaan. Ilmeisesti autovalinta on tehty tänä vuonna missimittojen mukaan.

Ihmettely jatkuu. Missienhän sanotaan ajavan paljon edustusvuotensa aikana, koska keikkaa on milloin missäkin päin Suomea. Valistunut arvaukseni olisi, että kilometrit tulevat pääosin maantieajosta. Silloinhan autoksi olisi pitänyt valita jokin isompi menopeli, vaikkapa Avensis tai jopa Land Cruiser. Siitä olisikin saanut revittyä yhden lisälööpin ja parituhatta viestiä Suomikaksneloseen, kun missi ajelee möhkälemaasturilla.

Älkääkä toki unohtako hienoa autoesittelyä Iltiksen sivuilta. Kyllä me missi-Viivistä ihan pätevä autotoimittaja saadaan. Hänhän muisti esitellä laajakulmapeilinkin. Peilin laajakulmaosa on tärkeä turvallisuusvaruste, jonka leipiintyneet autotoimittajat aina unohtavat mainita!

Ja mitäs sille poikaystävän lupaamalle Porschelle tapahtui? Sehän oli laitettu tilaukseen heti kun kruunu naisystävän kutreille laskeutui. On muuten hyvä palvelu Porschella. Myöhään sunnuntai-iltanakin auton tilaaminen onnistuu noin vain. Pitäisi muiden merkkien ottaa mallia!

Toivotaan, että missivuosi on ihanaiselle Viiville suosiollinen myös autoilun osalta. Julkisuus, misseys ja sponsoriauto muodostavat tunnetusti vaarallisen yhdistelmän. Vain vahvimmat selviävät ilman ylinopeussakkoja, kuivuvia kortteja, uudelleenmuotoutuneita peltejä tai ulosottoon menneitä pysäköintimaksuja.

Bussissa kirjoitettua

Hyvää uutta vuosikymmentä blogin lukijoille.

Tulipa taas linja-automatkan aikana kirjoiteltua mietteitä ylös, kun ei muutakaan tekemistä ollut. Tai tietysti välillä piti hämmästellä lumen kuorruttamia puita. Tässäpä kootut palat läppärin muistiin jääneistä ajatuksista.

Montaakaan kilometriä ei matka ollut edennyt, kun kirjoitettavaa jo löytyi. Aiemminkin olen kirjoitellut linja-autojen turvavöistä. Nyt vaikuttaisi siltä, että useampikin bussifirma on ohjeistanut kuljettajia kuuluttamaan turvavöiden käyttöpakosta, mikä onkin ainoa oikea käytäntö. Suurin osa matkustajista ei edelleenkään tiedä, että myös bussissa on käytettävä vöitä. Ihme, onhan asiasta puhuttu jo vuosia ja jokainen ymmärtää käyttää vyötä henkilöautossa.

Mutta nytpä oli aivan uudenlainen kuulutus Pohjolan Matkan kuljettajalla. Turvavöiden käyttö oli kuulemma ”pakollista, mutta henkilökohtaista”. Siis mitä? Tarkoitettiinko tällä nyt sitä, että turvavyön käyttö olisi muka jokaisen matkustajan oma valinta? Käsittämätöntä sössötystä ja asiakkaiden harhaanjohtamista. Miksi ei vain voi sanoa, että turvavöitä on pakko käyttää, ja sillä siisti?

***

Alkumatkasta radio oli säädetty Suomipopin taajuudelle. Eetterissä oli Tuulilasin Tapio Ketonen, joka vastaili lehden nettisivuille jätettyihin autoaiheisiin kysymyksiin. Kerrankin kyseiseltä kanavalta tulee jotain muutakin kuin Juha Tapion Kahta puuta viittä kertaa tunnissa (tosin soi se luikutus kerran kysymysten välissä!).

Otettiinpa ohjelmaan joku soittajakin, joka tietenkin kysyi varmaan sen pahimman (ja tavallisimman) kysymyksen, jonka autotoimittajalle voi esittää: ”Jos voitan huomenna lotossa, niin mitä autoa suosittelet?” Tilanne on samanlainen kuin irtokarkkihyllyn edessä tiedustelisi kaverin suosikkikarkkeja. Vaihtoehtoja siis on, eikä siltikään ole mitään takeita, että omia makunystyröitä miellyttävä karkki olisi myös kysyjän mieleen.

Ketonen tietenkin kierteli kysymystä parhaansa mukaan. Jos hän olisi maininnut jonkun auton, niin aivan varmasti seuraavan Tuulilasin lukijapostissa olisi ollut kirje, jonka mukaan lehti suosii kyseistä merkkiä. Varsinkin jos kyseessä olisi ollut Volkkari! Ketonen myös kertoi, ettei hän ole lotonnut sitten markka-ajan, joten hänellä moisia ongelmia ei ole. Lopullinen vastaus taisi olla, että eiköhän sieltä listasta Alfan ja Volvon väliltä joku kärry löydy.

Matkan kohokohta tuli aivan viime metreillä ja sen tarjosi Radio Novan lähetykseen soittanut kuuntelija. Juontaja otti puhelun vastaan ja langan toisesta päästä kuului naisen ääni:

“Me ollaan täällä valtatie sillä ja sillä, sen ja sen kaupungin lähellä. Meillä olisi liikennetiedote!”

“No, mitäpäs siellä on tapahtunut?” juontaja kyseli.

“Täällä on hirviä tiellä!”

“Ahaa, vai sillä tavalla.”

“Joo! Jouduttiin ihan väistämään ja jarruttelemaan!”

“Oliko siellä sitten paljonkin hirviä?”

“No yksi me nähtiin!”

Ei tietysti pitäisi nauraa, jos jollekin hirven näkeminen on niin poikkeuksellinen liikennekokemus, että siitä pitää radioon soitella. Mutta väkisinkin hymyilytti, kun bussista pois nousin.

Daciaa tarkastelemassa

Lumesta välittämättä taistelin tieni maanantai-iltana Hämeen Autoon, jonka Dacia-yössä oli nyt ensimmäistä kertaa näytillä kyseisen “halpisauton” eri malleja. Mitenkään erityisesti Dacia ei minua kiinnostanut, mutta saattoihan sitä käydä katselemassa ja samalla raitista ilmaa nauttimassa.

Autoliikkeen ovesta sisään saapastellessani en voinut olla huomaamatta tiettyä seikkaa. Dacioiden ympärillä näytti pyöriskelevän vain, kauniisti sanottuna, useita eläkevuosia nähneitä miehiä. Pappa-autoja siis, ajattelin.

Ennen tarkempaa tutustumistani Dacioihin mietiskelin, että sehän olisikin suuri juttu, jos romanialaismerkki olisi pystynyt tekemään auton, joka olisi ominaisuuksiltaan samalla tasolla kilpailijoiden kanssa, mutta vain paljon halvempi. Sehän saattaisi laskea muidenkin merkkien hintoja, kun laatumerkeiksi miellettyjen autojen hinnoissa oleva “ilmatila” pienenisi.

Hyvää joulua!

***

Rauhallista joulua

ja

onnellista tulevaa vuotta blogini lukijoille!

***

Katselkaapa vaikka joulun kunniaksi joulupukin liikennepuheenvuoro vuodelta 1966. Pukki puhuu asiaa ja neuvot on syytä muistaa myös nykypäivänä.

“

Lapsilta otetaan lupaus olla ryntäilemättä ajotielle ja olla leikkimättä liikenteessä.

Aikuisilta taas otetaan lupaus osoittaa sopua ja harkintaa

sekä maltillisuutta ohituksissa ja risteyksissä.

Erityisen varoituksen joulupukki antaa niille, jotka joulun aikaan ottavat glögiä.

Heidän tulee pysyä erossa ohjauspyörästä tai -tangosta.

“

Pimeimmän päivän kuulumisia

Hyvää vuoden pimeimmän päivän iltaa vaan kaikille. Joululoma on kuljettanut minutkin synnyinseuduilleni, Savon sydänmaille Varkauteen. Täällä pimein päivä on ollut ehkä talven lumisinkin, sillä koko päivän on pyryttänyt ja autolla ajaminen oli erittäin haastavaa puuhaa.

Linkkivinkkejä viikonlopuksi

Viime aikoina on osunut silmään useita liikenneaiheisia ohjelmia ja muita juttuja. Tässäpä joitain katseltavaksi.

Sapiskaa pyöräilijöille

Viime aikoina uusia juttuja on tullut kirjoiteltua hieman harvakseltaan. Kirjoitustyötä ja tietokoneen edessä istumista on ollut opiskelurintamalla sen verran runsaasti, että blogi on väkisinkin jäänyt vähemmälle huomiolle. Kukapa olisi arvannut, että tekstin tuottamisellekin on olemassa rajansa? No, nyt löysin ainakin omani, kun parissa kuukaudessa on tullut kirjoitettua kutakuinkin 50 sivua (enemmän tai vähemmän) tieteellistä tekstiä.

Nyt kuitenkin voisi ryhdistäytyä blogin puolella ja kirjoittaa pari sanaa aihepiiristä pyöräilijät ja suojatie. Vaikka olenkin taannoin kritisoinut Keskisuomalaista aika ala-arvoisesta liikennejournalismista, on nyt annettava vaihteeksi tunnustusta. Lehti on kirjoittanut kaksi onnistunutta juttua kaupungin suojateistä, joiden liikennesäännöistä pyöräilijät eivät tunnu tietävän mitään. Ensimmäisenä kohteena oli joitain viikkoja sitten Kramsunkadun ja Alvar Aallon kadun risteys, jossa monet pyöräilijät eivät kärkikolmioista huolimatta tiedä olevansa väistämisvelvollisia suojatien yli ajaessaan. Toinen samantapainen vaaranpaikka, Rusokinkadun ja Matarankadun suojatie, oli aiheena perjantain Autot ja liikenne -liitteessä. Jälkimmäisellä suojatiellä tapahtui syksyllä pyörän ja auton onnettomuuskin.