Fillari junassa

Polkupyörän kuljettaminen junassa ei ole aina niin helppoa.

Hiljattain ilmeni tarvetta siirtää polkupyörä paikkakunnalta toiselle. Omasta mielestäni ehdottomasti helpoin tapa tähän siirtoon olisi käyttää VR:n palveluja. Katsoin firman kotisivuilta, kuinka homma käytännössä onnistuu. Kaikki tuntui yksinkertaiselta: InterCity-junissa olisi pyöräpaikkoja, joiden käyttöön oikeuttavan lipun voisi ostaa asemalta ennen matkaa. Pyörä vain mukaan ja lippuja ostamaan. Pyöräpaikkamaksu on yhdeksän euroa, mikä tuntui hieman korkealta hinnalta, koska varsinainen matkalippu välille Pieksämäki-Jyväskylä maksoi opiskelijalle 7,80 euroa. Opiskelija-alennusta pyörälipusta ei siis saa. Pyöräpaikkaa ei voi myöskään ostaa netistä.

Juna odottelikin jo asemalla ja pääsin sovittelemaan pyörääni sen kyytiin. Olin jo valmiiksi kääntänyt ohjaustangon kuljetusasentoon eli pyörän rungon myötäiseksi. Pyöräpaikkoja vaunussa oli yhteensä kuusi, kolme normaalia (pyörä vaaka-asennossa) ja kolme ns. tankopaikkaa, joissa pyörä ripustetaan tangostaan roikkumaan. Minulle oli varattu tällainen tankopaikka, mutta paikalle sattunut konduktööri kehotti vain laittamaan pyörän lattiapaikalle, olihan se paljon vaivattomampaa. Koska pyöräpaikkalippuun merkityillä paikoilla ei tuntunut olevan mitään väliä, luulin olevani ainoa pyöräänsä tässä junassa kuljettava. Konduktööreillähän täytyy olla tieto jokaiselta asemalta mukaan tulevista pyöristä, koska liput on ostettava etukäteen asemilta. Tähän mennessä siis kaikki hyvin ja saatoin mennä omalle paikalleni istumaan. Koska olin ostanut paikkalippuni ennakkoon netistä, istumapaikkani oli vaunussa kaksi fillarini matkustaessa vaunussa kolme. Ilmeisesti normaalitilanteessa, kun liput ostetaan samaan aikaan asemalta, pyörät ja niiden omistajat ovat samassa vaunussa.

Matkan aikana tein sotasuunnitelman fillarini ulossaamiseksi junasta: junan tullessa asemalle singahtaisin ensimmäisten joukossa ulkokautta kolmannelle vaunulle. Jättäisin matkalaukkuni asemalaiturille (mikä sinällään on hiukan häiritsevä ajatus kaikenlaisten rosvojen aikakautena) ja hyppäisin junaan irrottamaan pyöräni telineestä. Näin teinkin, mutta pyöräpaikoille saapuessani kaksi muutakin henkilöä oli jo irrottamassa pyöriään ja pari uutta pyörää odotti asemalaiturilla sisäänpääsyä. Rohkeasti menin avaamaan lukkoja, ja toinen pyöränomistaja saikin jo pyöränsä ulos. Tankopaikassa pyöräänsä irrottelevalla naisella oli sen sijaan ongelmia: kiinnitysmekanismi on sellainen, että toisella kädellä pyörää pitää nostaa ja toisella kädellä pitää lukitussalpaa auki. Salpa on yli puolentoista metrin korkeudessa, joten jokainen voi kuvitella, miten operaatio onnistuu 160-senttiseltä ja pienikokoiselta naisihmiseltä. Tarjosin apuani ja nostin rouvan pyörän alas. Sitten vuorossa oli vielä oma pyöräni. Lattiapaikoilla pyörä lukitaan pujottamalla eturengas koukkuun. Pyöräilijää tällaiset kiinnityssysteemit hirvittävät, koska etupyörän pinnat ovat vaarassa vioittua. Pahimmassa tapauksessa pyörää tönäistään ja etuvanne vääntyy. Sain kuitenkin pyöräni ulos ilman vaurioita.

Kunnollisella suunnittelulla pyörien kuljetuksesta voisi tehdä aika lailla helpompaa. Ensinnäkin olisi kätevää, jos pyöräpaikan voisi tilata netistä. Myös junien suunnittelussa polkupyörät pitäisi ottaa paremmin huomioon: nyt tilat ovat ahtaat (lattiapaikalla olevan pyörän takapyörä tulee osittain junan ulko-oven eteen!) ja pyörä vaurioituu helposti. Kaikki eivät myöskään ole fyysisesti niin voimakkaita, että jaksaisivat nostaa pyörän paikalleen. Myös konduktöörit voisivat olla avuliaampia: Jyväskylän asemalla minä matkustajana olin se, joka auttoi muita, kun konnarit katselivat vain vaunun ulkopuolelta vuoroin kellojaan, vuoroin meitä pyöriään irrottavia ihmisiä.

Junalla on helppoa matkustaa, mutta pyörän kuljettamisessa tarvitaan kärsivällisyyttä.

About these ads

, , , , ,

%d bloggers like this: