Vuosipäivä

Vuosipäivinä on tapana muistella menneitä ja tähystää tulevaisuuteen.

Tasan vuosi sitten aloitin urani liikennebloggaajana. Nopeasti laskettuna artikkeleita on syntynyt reilut 70 . Muistan kuinka kaikki alkoi. Olin jälleen kerran pyörälenkillä ja, jälleen kerran, kohtasin joitain epäkohtia liikenteessä. Tajusin, että kirjoittamisen arvoisia asioita olisi enemmänkin, eikä aina olisi mielekästä kirjoittaa niistä lehtien mielipidepalstoille. Tuolloin kirjoittelin silloin tällöin paikallisiin lehtiin. Sitten tajusin voivani perustaa blogin, joka käsittelisi liikennettä. Heureka! Ajattelin, että hyvällä tuurilla blogiani saatettaisiin lukea eri puolilla Suomea, kun lehdet tarjosivat vain paikallista huomiota. En olisi myöskään riippuvainen lehden palstatiloista, aiheen media-arvosta, toimittajien henkilökohtaisista mielipiteistä tai muista kirjoituksien julkaisua viivästyttävistä tai jopa estävistä seikoista. Jo samana iltana aloin tehdä taustatyötä blogin perustamiseksi. Tutkin eri vaihtoehtoja ja etsin muita liikenteeseen suuntautuneita blogeja. Löysin monta välillisesti liikenteeseen liittyvää blogia, kuten rekkakuskien ja taksinkuljettajien ylläpitämiä “päiväkirjoja”, mutta en yhtään puhtaasti liikenteeseen itseensä keskittyvää. Tai no, pari löysin, mutta niiden pävittäminen oli lopetettu. Siinä oli markkinarakoni. Seuraavana päivänä Liikenneblogi näki päivänvalon.

Kertauksena uudemmille lukijoille todettakoon, että aluksi kirjoittelin Liikenneblogia blogitus.netissä, mutta aika nopeasti huomasin sen olevan hankalakäyttöinen ja valmiiksi vanhentunut alusta blogilleni. Tämä tietenkin harmitti suunnattomasti ja pelkäsin jo koko idean blogin pitämisestä kaatuvan. Keväällä 2008 kirjoituksiin tuli katkosta niin blogiin liittyvistä syistä kuin myös henkilökohtaisesta kyllästymisestä. Kärsin monelle blogikirjoittajalle tutusta blogimasennuksesta. Silloin miettii vain sitä, lukeeko blogia kukaan ja tekeekö itse turhaa työtä. Liikenteeseen liittyvän blogin ongelmana pelkäsin olevan myös sen, että blogitekstit ovat vain pelkkää valittamista ja p:n jauhantaa, jota saa kuulla muuallakin tarpeeksi. Kukapa sellaista jaksaisi lukea? Lisäksi kommenttien vähäisyys lannisti. Mietin hiljattain, kuinka kommenttien tärkeyttä voisi kuvata henkilölle, joka ei pidä blogia. Päädyin tällaiseen vertaukseen: blogin kirjoittaja kirjoittaa juttujaan suljetussa huoneessa. Aina kun joku kirjoittaa kommentin, huoneen ovi avautuu ja sisään pääsee raitista ilmaa, joka virkistää bloggaajaa. Ainakin näin olen asian itse kokenut. Vanhaan blogiini en saanut liitettyä edes kävijälaskuria, mutta nykyään tässä uudessa blogissa näen statistiikasta jokaisen päivän kävijämäärät, mikä poistaa tehokkaasti tunnetta turhasta työstä.

Sinnittelin vielä syksyyn asti kunnes löysin uuden kodin blogilleni. Tunnelma oli hieno; blogin alusta oli paljon kehittyneempi niin ominaisuuksiltaan kuin käytettävyydeltäänkin. Saatoin tehdä blogistani omanlaiseni. Pelkällä softalla ei tietenkään pitkälle pötkitä ilman sisältöä. Mitään absoluuttista suuntaa en jutuilleni ole halunnut valita. Joskus on mukavaa kommentoida ajankohtaisia aiheita, joskus taas yrittää löytää uusia näkökulmia puhkikuluneisiin ikuisuuskysymyksiin. Yhtenä tavoitteena olen kuitenkin pitänyt sitä, että blogi voisi olla myös lukijalle hyödyllinen. Mikä olisikaan parempaa kuin se, että joku kaipaa tietoa ja löytää vastauksen tai saa uuden näkökulman minun blogistani? Samalla tavalla olen yrittänyt välttää kiireellä kirjoitettuja juttuja ja postaamista vain sen takia, että on kirjoitettava jotain. Erään neuvon mukaan avain menestyksekkääseen blogiin on yksi artikkeli päivässä. Hirveää! Sellaisella tahdilla pakostakin laatu kärsii, eikä aihepiiristä voisi yksinkertaisesti yksi ihminen kirjoittaakaan niin paljon. Massapostaamisella tietenkin haeskellaan satunnaisia lukijoita, mutta minä kirjoitan mieluummin hyvän jutun kymmenelle vakiolukijalle kuin keskinkertaisen sadalle satunnaiselle surffaajalle.

Toivon tietenkin, että lukijat ovat olleet tyytyväisiä blogiini. Hieman rintaa röyhistäen voisin sanoa olleeni itse tyytyväinen. Blogista on ollut suurta iloa ja hyötyä minulle. Iloiseksi minut on tehnyt tunne siitä, että on saanut jotain aikaiseksi. Hyöty on taas ilmentynyt kirjoitustaidon ylläpidossa ja ehkäpä sen kohentumisessakin. Kirjoitustaito (esim. taito löytää “lentäviä” lauserakenteita ja kyky käyttää sujuvasti kieltä ja sanastoa) rappeutuu nopeasti käytön puutteessa. Yleensähän sanotaan, että vieraan kielen taito ruostuu, mutta samoin voi käydä äidinkielellekin! Puhua kyllä osaamme, mutta sujuva kirjoittaminen on hankalaa. Vain kirjoittamalla voi oppia kirjoittamaan (pahus, äidinkielen ope oli oikeassa!). Bloggaaminen on siis hyvä tapa parantaa äidinkielen osaamistaan.

Aikaisemmin olin huolestunut siitä, milloin aiheet loppuvat kesken. Ainakaan vielä näin ei ole käynyt, sillä liikenteestä tuntuu löytyvän kirjoitettavaa aina vain lisää ja lisää. Omat kokemukset fillarin satulassa ja auton ratin takana luovat hyvän pohjan juttujen aiheille. Niiden lisäksi mediasta saa paljon virikkeitä.

Sitten haluaisin vielä muistuttaa siitä, että liikenneaiheisten blogien joukko on harva, mutta sisällöllisesti sitäkin laadukkaampi. Olen koonnut joitain hyväksi havaittuja blogeja sivun oikeassa laidassa olevan laatikkoon. Luen itse säännöllisesti listassa mainittuja blogeja. Jos tiedät vielä jonkun muunkin listaan kelpaavan blogin, ilmoita toki. Kun vierailette blogeissa, muistakaa kommentoida! Se piristää kirjoittajaa jatkamaan. Älkäämme antako liikenneaiheisten blogien näivettyä!

Mitäpä uutta sitten ensi vuonna? Näköpiirissa ei ole mitään dramaattista muutosta, status quo on ihan hyvä. Jonkin verran blogin “kirjoituspöydän laatikkoon” eli luonnoskansioon on kertynyt aloitettuja juttuja, joita varmasti julkaisen sitten kun aika on sopiva ja artikkelit on viimeistelty. Vuoden 09 alkupuolella tarkoituksena olisi ainakin pohtia Suomeen mahdollisesti tulevaa virhepistejärjestelmää sekä kertoa käyttökokemuksia Suunnon t4c-sykemittarista ja sen soveltuvuudesta pyöräilyyn.

Tämä kirjoitus oli sitten samalla myös uudenvuodenpuhe. Vuoden nollakahdeksan viimeiset viikot pitelen vapaata ja annan näppäimistön levätä.

Kiitokset lukijoille menneestä vuodesta, hyvää joulua ja mukavaa uutta vuotta.

Uusi sarja seuraa poliisien arkea

Jim-kanavalla 26. tammikuuta alkava Poliisit -sarja kuvaa neljän partion työtä neljässä suomalaisessa kaupungissa. Vaikka yksi partioista onkin Jyväskylästä, oma mielenkiintoni kohdistuu ymmärrettävästi Helsingin liikkuvan poliisin partioon ja sen tehtäviin.

Nelonen Median tiedote lupaa, että sarjassa päästään tutustumaan realistisesti poliisin työhön. Viime aikoina poliisin työtä on seurattu kameran kanssa vain Poliisi-tv:n osiossa pari minuuttia kerrallaan, joten aihealuetta ei ole ainakaan loppuunkulutettu. Poliisi-tv:ssäkin ollaan yleensä järjestyspoliisin matkassa, jolloin liikenteeseen liittyviä tehtäviä näkee harvemmin. Yksi vertailukohta uutuudelle olisi ainakin Subin Pelastajat, joka on yllättänyt positiivisesti laadukkuudellaan. On jännää nähdä, onko Poliisit toteutettu samalla tavalla kuin Pelastajat. Aika näyttää, onko kyseessä sittenkin “tv-realismia” eli tavanomaisimmat juoppokeikat ja muut on jätetty vähemmälle katsojien mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Pettymys olisi ainakin se, että liikkuvan poliisinkin jaksoissa pääpaino olisi jossain muualla kuin liikenteessä.

Lisätietoa Jimin sivuilta ja Iltalehdestä.

Turbokiertoliittymä pelastaa?

Liikenneympyrät ovat yleensä hyviä ratkaisuja liikenteen sujuvoittamiseksi. Niiden valtti on tasapuolisuus kaikkia tulosuuntia kohtaan. Tämä edellyttää kuitenkin tasapainoinoista “syöttöä”; kaikista suunnista olisi tultava suurin piirtein yhtä monta ajoneuvoa. Eli jos yksi suunta on dominoiva, silloin muista suunnista tulevilla on vaikeuksia päästä ympyrään sisään. Kun autoja tulee todella paljon samasta suunnasta, myös kyseinen suunta tukkeutuu, koska kiertoliittymän “vetokyky” ei tosiasiassa ole koskaan kovin hyvä.  Tämä on huomattu käytännössä Vaajakosken kiertoliittymässä.

Muutostyöt Suomen huonoimmaksi kiertoliittymäksi tituleeratussa Vaajakosken ympyrässä aloitettiin syksyllä. Nyt remontti on valmistunut ja uuden turbokiertoliittymän pitäisi helpottaa ruuhkia ainakin seuraavat viisi vuotta. Monelle uusi termi “turbokiertoliittymä” tarkoittaa siis sitä, että kaksikaistaisessa ympyrässä sopiva ajokaista valitaan jo ennen liittymää. Vaikka uutisoinnista saattoikin ymmärtää toisin, kiertoliittymän kaikki ajokaistat eivät ole vielä käytössä. Ainakin Lahden suunnasta tuleva henkilöautokaista on edelleen suljettu. Saa nähdä, ehtiikö ympyrä valmistua ennen jouluruuhkia.

Kuvassa ajo-ohje Lahdesta tulevalle liikenteelle. Uutuutena on lisätty punaisella merkitty henkilöautokaista, jota pitkin pääsee vain moottoritielle. (Kuva: Tiehallinto)

Vanhan liikenneympyrän aikaan suurimpien kärsijöiden asemassa olivat linja-autot. Niiden reitit kulkevat usein Vaajakosken keskustan kautta, jolloin ne joutuivat odottamaan ruuhka-aikoina pitkäänkin liikenneympyrään pääsyä. Isolle autolle sopivaa rakoa tulee harvoin. Omien kokemuksieni mukaan Vaajakoskelta ympyrään saapuva linja-auto saattoi joutua odottamaan kolmesta neljäänkin minuuttia. Usein vasta toisesta suunnasta tullut linja-auto tai rekka saattoi ymmärtää tilanteen ja päästää bussin liitttymään. Julkisen liikenteen tarpeita ei siis oltu otettu huomioon vanhassa ympyrässä.

Toinen ryhmä, jolla oli suuria vaikeuksia vanhan ympyrän aikaan oli hälytysajoneuvot. Kun ympyrä oli tukossa, se todellakin oli riippumatta sireenin kovaäänisyydestä tai sinisten vilkkujen tehosta. Paloautot ainakin joutuivat välillä oikomaan kevyen liikenteen väylien kautta, mikä ei ole kovin suotavaa.

Yksi peruskysymys kuitenkin jää: onko kaksikaistainen kiertoliittymä koskaan hyvä ja turvallinen vaihtoehto? Se vaatii autoilijalta parempaa havainnointia ja muuttuvan tilanteen hyvää hahmotuskykyä. Kylkikosketukset ovatkin aika yleisiä kaksikaistaisissa ympyröissä. Kaista-ajoa helpottamaan pitäisi tietenkin maalata kunnolliset ajoratamerkinnät, mutta niiden tekeminen saattaa hyvinkin venyä kevääseen. Toivotaan, että Vaajakosken ympyrän parannukset helpottavat ruuhkia, mutta kestävä ratkaisu paikalle tuskin on kiertoliittymä. Tämän tiedostaa Tiehallintokin, jonka mukaan näillä eväillä pitäisi pärjätä viidestä kahdeksaan vuotta. Olisikohan sitten vuorossa jonkinlainen eritasoliittymä, jollainen paikalle olisi pitänyt rakentaa alunperinkin?

Lisää luettavaa ja kaikkien suuntien ajo-ohjeet ovat luettavissa Tiehallinnon tiedotteessa (pdf).

VT23 – Surun tie

Suomen huonoimmat valtatiet -äänestyksessä kärkisijoille noussut Valtatie 23 välillä Varkaus-Joensuu nousi jälleen uutisiin noin viikko sitten – ja on jälleen unohtuva, kun media ei enää kiinnitä tiehen huomiota. Tällä kertaa viisivuotias poika menehtyi yhdistelmän ja kahden henkilöauton välisessä onnettomuudessa. Räntäsateessa kuljettajan hallinnasta lähtenyt rekka osui vastaantulevan perheen autoon, minkä seurauksena henkilöauto suistui päin rekan takana tullutta toista autoa. Neljä ihmistä loukkaantui vakavasti.

Suurelle yleisölle viime vuosien muistettavin onnettomuus tapahtui joulukuussa 2006, kun kaksi ihmistä kuoli henkilöauton suistuttua tieltä järveen. Paikalliset taasen muistavat koko joukon pienempiä onnettomuuksia vuosien saatossa. Suurin osa niistä on ollut kohtaamisonnettomuuksia sekä talvella tieltä suistumisia. Vuodesta 2006 tieosuus on vaatinut kuusi uhria, mikä on poikkeuksellista valtatieksi luokitellulle tielle. Nämä onnettomuudet eivät myöskään mene varomattomuuden tai huonon sään piikkiin. Tieosuus on ollut suurin yksittäinen tekijä onnettomuuksissa.

Joulukuun 2006 tapahtumien jälkeen tielle laadittiin turvallisuussuunnitelma, mutta jokainen osaa arvata syyn siihen, miksi muutostyöt eivät ole käynnistyneet. VT23:n vakavien onnettomuuksien syitä ei tarvitse paljon miettiä. Tie on kapea, mutkainen, mäkinen, päällysteeltään huonokuntoinen ja talvella tiepiirin urakoitsijat eivät ehdi pitää sitä riittävän hyvässä kunnossa. Lisäksi kallioleikkaukset ja vesialueet ovat aivan tiessä kiinni. Kevyelle liikenteelle vaaraa aiheuttavat kapeat pientareet. Tällaisella tuhon reseptillä rakennettua tietä ei pitäisi kutsua valtatieksi enää 200o-luvulla. Kun luette juttua eteenpäin, muistakaa, että VT23 on pääväylä Joensuusta Etelä-Suomeen, joten tiellä kulkee hyvin paljon raskasta liikennettä.

VT23:n tarvesuunnitelma on juuri päivitetty. Tiehallinnon ns. korijärjestelmän mukaan tieosuus kuuluu edelleen toiseen koriin. Tämä tarkoittaa, että muutostöitä ei aloiteta lähitulevaisuudessa. Mielenkiintoisena seikkana mainittakoon, että ykköskoriin kuuluu mm. Kuopion Kallansillat, eikä niidenkään kunnostuksesta ole tehty mitään päätöksiä. Tielle tehdyn esiselvityksen (joka on eri asia kuin toteuttamissuunnitelma) mukaan VT23:n tuleva remontti on kolmiosainen; ensimmäinen osa kestää kahdeksan vuotta. Sinä aikana parannettaisiin etenkin liittymiä ja valaistusta. Toisessa osassa (sijoittuu vuosille 2016-2025) rakennettaisiin ohituskaistoja ja parannettaisiin linjauksia. Viimeinen osa alkaisi siis vasta 2020-luvun puolivälissä, ja silloin tehtäisiin perustavaa laatua olevia muutoksia: poistettaisiin mutkia ja mäkiä sekä parannettaisiin tien geometriaa. Tämänkin jälkeen tie olisi edelleen liian kapea ollakseen valtatie!

Valtatie 23:lla on saanut eteensä myös toisen haasteen. Vuonna 2010 avattava Pieksämäen Ideapark kasvattaa väistämättä tien liikennemääriä. Ideaparkiin on suunniteltu tietojen mukaan noin 4 000 parkkipaikkaa. Ei ole vaikeaa veikata, että keskimäärin puolet näistä autoista tulee ostoksille itäisen Suomen suurten kaupunkien suunnasta, Kuopiosta, Joensuusta, Savonlinnasta ja tietenkin Varkaudesta. Nämä kaikki autot käyttävät VT23:a. Miten tie kestää kasvavan liikennemäärän?

Toivoa saattaa, että venäläiset turistit alkavat käyttää kaavailtua rautatieyhteyttä Ideaparkiin. Kauppakeskuksellehan on suunniteltu omaa rautatieasemaa, josta olisi suora yhteys Pietariin. En haluaisi sanoa näin, mutta tuskin kukaan haluaa lisää venäläisiä autoilijoita teillemme.

Kolmantena kohtana on hyvä mainita Varkauden asema kakskolmosen linjauksessa. Nykyäänhän tie halkaisee kaupungin keskustan. Kuten todettua, tiellä kulkee paljon rekkoja, jotka ajavat nyt keskustan läpi. Silloin tällöin väläyteltyä ohitustietä olisi todella syytä harkita vakavasti. Se parantaisi liikenneturvallisuutta merkittävästi niin valtatietä käyttävien kuin myös varkautelaisten osalta. Sillä olisi suuri vaikutus myös kaupungin viihtyisyyteen.
Olisi kuitenkin hyvä, ettei Varkauden ohitustiestä tule samanlaista risteysviidakkoa kuin Pieksämäellä. Tie ohittaa Pieksämäen keskustan kirjaimellisesti monen mutkan kautta. Matkan varrella on neljä risteystä, joista, ajosuunnasta riippuen, kahdessa tai kolmessa valtatietä ajava on väistämisvelvollinen. Tämä on johtanut siihen, että moni ajaa Pieksämäen keskustan läpi, koska matka-aika ei juuri siitä pitene. Läpiajoliikenne näkyy kaupungin kapealla pääkadulla.

Valtatie 23 olisi syytä päivittää 1970-luvulta nykypäivään. Talouden elvyttäminen vaatii isoja valtiollisia investointeja, joista yksi voisi helpottaa itäsuomalaisten liikkuvuutta. On järkyttävää ajatella, että kakskolmonen olisi turvallinen vasta 20 vuoden päästä. Seuraavaksi itäsuomalaisilla vaikuttajilla on edessään raskas työ. Muutos ei ole kuitenkaan mahdoton. Sen osoitti Viitostien perusparannus, jonka puolesta jouduttiin kampanjoimaan äärimmäisen pitkään ja hartaasti.