Avainsanat: Liikennemerkit

Katso lähemmin

Liikennemerkkejä on syytä katsella tarkasti tietysti sen takia, että tietää toimia liikenteessä oikein. Toisinaan kannattaa katsoa vielä lähemmäksi ja saattaa nähdä jotain sellaista, johon juuri kukaan muu ei kiinnitä huomiota. Valitettavan usein merkkejä töhritään tai vahingoitetaan muuten vain ja aiheutetaan näin turhaa työtä ja kuluja. Joskus töhryissä on kuitenkin vähän enemmän sisältöä ja jopa oivallusta.

Jyväskylän yliopiston M-rakennuksen kiekkopaikoilla ollaan formulakisojen lähtötunnelmissa. Kuvaa suurentamalla saadaan selville, että kilpailijat ovat Ruusteri (vai Ruusperi?), Tokke ja Oge – kuljettajien nimet on tussattu autojen etusiivekkeisiin. Kukahan heistä voitti? P-merkissäkin näyttäisi olevan kaunolla kirjoitettua tekstiä, mutta lähempi tarkastelu paljastaa kuviot merkin pinnassa oleviksi halkeamiksi. Sekin mukava muisto ajoilta, jolloin menneet vuodet jättivät jälkensä merkkeihin.

Tarkkaavainen saattaa siis löytää merkeistä jotain pientä ihmeteltävää. Torillakin on joskus vieraillut henkilö, joka pitää yksivaihteisista polkupyöristä…

One gear, one love.

, , , , , ,

2 kommenttia

Arvonsa menettänyt kahdeksankulmio

Pakollista pysäyttämistä osoittavan stop-merkin luulisi olevan kaikille tuttu. Kun punainen kahdeksankulmio tulee vastaan, on sen kohdalle pysähdyttävä, vai mitä? Joidenkin autoilijoiden silmissä merkin punainen väri on kuitenkin päässyt pahasti haalistumaan.

Lue lisää>

, , , , , , , , , , ,

7 kommenttia

Mistä tätä hiekkaa oikein tulee?

Joskus on vaikeaa käsittää, kuinka huonoon kuntoon jotkut kevytväylät on päästetty rapistumaan. Yksi tällainen väylä Jyväskylässä on Vaajakoskentie. Tie on käytännössä ainoa reitti, jota pitkin kevyt liikenne pääsee liikkumaan Jyväskylän keskustan ja Vaajakosken välillä. Siksi väylän moitteeton kunto olisi suotavaa. Lähtekäämme katsomaan, millaisessa kunnossa Vaajakoskentie todellisuudessa on, etenkin kevyen liikenteen silmin katsottuna.

Lue lisää>

, , , , , , , , ,

5 kommenttia

Liikennemerkkikevennys

Se on siinä -ohjelmassa on jo legendaksi muodostunut jäniskevennys, jossa pupu juoksee hiihtäjiä karkuun. Ohjelma on itsessäänkin hyvin kevyt, mutta silti sitä pitää keventää lisää! Nyt olisi ehkä aika toteuttaa blogin tasaista sanavirtaa keventävä liikennemerkkikimara. Vähän tekstiä ja värikkäitä kuvia. Sellaisestahan me lapset pidämme. Joskus vuosia sitten netissä oli liikennemerkkigalleria tms., johon oli koottu älyttömän paljon vastaavia tapauksia kuvineen kaikkineen. Harmi vain, että galleria on ilmeisesti poistunut keskuudestamme, enkä voi sitä tähän linkittää.

Silloin tällöin vastaan tulee liikennemerkkejä, jotka ovat usein vilpittömin mielin paikalle asetettuja, mutta joissa kuitenkin on jotain pielessä. Yleensä merkin asettajan ajatus on hieman katkeillut, jolloin merkkiä katseleva henkilö joutuu miettimään sitä, mitä merkillä on haettu. Ongelmia syntyy, kun joku osaa lukea merkin asettajan ajatuksia, mutta toinen taas lukee merkit kirjaimellisesti (kuten tarkoitus olisikin!). Mahdollisuuksieni mukaan olen bongaillut tällaisia merkkejä ja ottanut niistä kuvia. Tässäpä joitain ihmeteltäväksi.

1. Selityksen makua!

img_24781

Marketin autohalliin vievä luiska on merkitty jokseenkin asianmukaisesti. Oikealla puolella varoitetaan jyrkästä alamäestä ja vasemmalla kerrotaan mutkasta oikealle. Mutta miksi ihmeessä tarvitaan vielä lisäkilpi kertomaan, että mutkä on jyrkkä? Eikös pelkkä liikennemerkkikin kertoisi jo tämän tiedon? No, kun ollaan Savossa, niin toisto on tärkeä osa kertomusta… (Kuvauspaikka: Relanderinkatu, Varkaus)

2. Klassikko

img_03431

Ehkäpä Suomen yleisin lisäkilpivirhe, joka ei enää selityksiä kaipaa. Lisäpisteitä säästäväisyydestä, kun uuden lisäkilven tarve on yritetty poistaa kätevästi tussilla! Takana näkyvä hiekkainen ja jyrkähkö ylämäki on muutenkin mielenkiintoinen reitti ajaa mopolla. “Mankilla” saa ottaa vauhtia, jos mielii päästä ylös asti. Tehtävää on hankaloitettu laittamalla väylälle betoniporsas, joka pilkottaa kuvassa lisäkilven takana. (Kuvauspaikka: Keski-Suomen keskussairaalan liepeillä Jyväskylässä)

3. Eihän väärinpysäköinnistä sakoteta? Eihän?

img_1919

On asiallista tehostaa invapaikkojen merkitystä kertomalla liikennejärjestelmämme perimmäisiä totuuksia. Pari minuuttia kuvan ottamisen jälkeen paikallinen suuruus ajoi asfaltinharmaan Mazda Kuuskakskutosensa poikittain ruutuihin. Ja jälleen rautalanka oli suora väännettäväksi. Plussaa orastavasta liikennemerkkien toteemipaalusta sekä taiteellista vaikutusta luovista hiushalkeamista. (Kuvauspaikka: ABC Varkaus)

4. Liikkuvia ajoneuvoja!

img_3557

Tämä on suosikkejani. Aivot menevät väkisin solmuun, kun näiden lisäkilpien (vieläpä ilman liikennemerkkiä!) sieluihin syventyy. Kyllähän jokainen tajuaa, mitä näillä ajetaan takaa, mutta niin helpolla ei tässä blogissa luovuteta! Eli ensin tehdään selväksi, että liikkuvia ajoneuvoja on syytä varoa. Paikallaan ollessaan ne olisivatkin aika vaarattomia. Seuraavaksi kielletään asiaton liikkuminen tehdasalueella. Nyt jonkun komitean olisi syytä selvittää, liikkuvatko ne ensimmäisessä kilvessä mainitut ajoneuvot varmasti alueella asiallisesti! Etteivät vaan riehuisi siellä! (Kuvauspaikka: Käsityökatu, Varkaus)

5. Huoltoajoa, mutta millä ajoneuvolla?

img_0033

Taas selvää pässinlihaa, vai onko? Tällä väylällä saa kulkea vain jalankulkija (eli kuka? Tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan jalankulkijalla jalan, suksilla, rullasuksilla, luistimilla tai vastaavilla välineillä liikkuvaa ja potkukelkan, lastenvaunujen, leikkiajoneuvon, pyörätuolin tai vastaavan laitteen kuljettajaa sekä polkupyörän tai mopon taluttajaa [TLL 2 §]…) Onko kukaan testannut, miltä tuntuu kuljettaa työkalupakkia kolmipyöräisellä tai sivakoida huoltoajoa? Millään moottoriajoneuvollahan väylää pitkin ei saa ajaa. Ja jos vielä pilkkua viilataan, niin liikennemerkin ja lisäkilven taustavärin pitäisi olla aina sama… (Kuvauspaikka: Vaajakoskentie, Jyväskylä)

6. Ken tästä toimistoon käy…

img_35972

Usein liikennesuunnittelijan katsotaan onnistuneen työssään, jos hän pystyy välttelemään turhia merkkejä ja pylväitä. Kevyen liikenteen väylältä katsastuskonttorille johtava toinen väylä on merkitty näin. Kyseistä väylää käyttävät vain toimistoon menevät henkilöt, koska muualle tätä reittiä pitkin ei pääse. Autoillakaan tästä ei ajeta, koska vieressä on oma liittymä autoille. Omaa liikennemerkkipuistoa tässä on kai yritetty rakentaa, kun huomioi taustalla näkyvät muut merkit (kyseessä on siis parkkipaikka). Lisäpisteet Kekkosen aikaisesta merkistä ja homehtuneesta (?) pylväästä. (Kuvauspaikka: Kaura-ahontie, Varkaus)

7. Ylipaino on ongelma

img_2260

Varkautelaista torikansaa tervehtii tällainen parivaljakko. Torille ei siis saa ajaa moottorikäyttöisellä ajoneuvolla (luonnollisesti sääntöä rikotaan ahkerasti. Täytyyhän torikauppiaiden saada tuotteensa esille). Haluaisinpa nähdä sen ei-moottorikäyttöisen ajoneuvon, joka painaa yli kolme tonnia. Kyllä ne torin munkkirinkelit on tiedetty rasvaisiksi, mutta harva pääsee tonniluokkaan niitä syömällä… Lisäkilpi “huoltoajo sallittu” voisi selkeyttää tilannetta. (Kuvauspaikka: Petroskointie, Varkaus)

8. Asiallista läpikulkua

img_2240

Viimeinen ei ole varsinaisesti liikennemerkki, mutta otetaan se reiluuden nimissä mukaan. Täytyykö kyltissä erikseen mainita, että asiaton läpikulku on kielletty? Onko olemassa asiallista läpikulkua? Joku on innostunut kyltistä niin paljon, että on töherrellyt siihen kannustavat sanat “jee, jee”. (Kuvauspaikka: Kauppakatu, Varkaus)

, , , , , , , ,

1 kommentti

%d bloggers like this: