Hutilointia Gummeruksenkadun työmaalla

Tiistaina kaupungintalon peruskorjaukseen liittyen Gummeruksenkadun ja Vapaudenkadun kulmassa oli jouduttu avaamaan pätkä katua. Työn vuoksi jalkakäytävä ja osa pyörätiestä oli katkaistu.

Ajelin paikan ohi iltapäivällä, enkä voinut kuin ihmetellä, miten melko syvä kaivanto oli suojattu. Tai no, eihän sitä oltu oikeastaan suojattu lainkaan, oli vain kaivettu kuoppa pyörätielle ja jätetty ns. auki koko homma. Aidat oli laitettu viereen, mutta kaivannon reunaa ne eivät suojanneet.

Mistä tätä hiekkaa oikein tulee?

Joskus on vaikeaa käsittää, kuinka huonoon kuntoon jotkut kevytväylät on päästetty rapistumaan. Yksi tällainen väylä Jyväskylässä on Vaajakoskentie. Tie on käytännössä ainoa reitti, jota pitkin kevyt liikenne pääsee liikkumaan Jyväskylän keskustan ja Vaajakosken välillä. Siksi väylän moitteeton kunto olisi suotavaa. Lähtekäämme katsomaan, millaisessa kunnossa Vaajakoskentie todellisuudessa on, etenkin kevyen liikenteen silmin katsottuna.

Kesäreissu Suomen eteläkärkeen

Taas pukkaa matkakertomusta. Tällä kertaa vuorossa on autoilua Varkaudesta Hankoon ja Helsingin kautta Jyväskylään. Matkan ideana oli käydä tutustumassa tänä kesänä ensimmäistä kertaa yleisölle avattuun Russarön saareen Hangon eteläpuolella. Saari kuuluu Suomenlahden meripuolustusalueeseen eli se on puolustusvoimien hallinnassa. Russarössä ei ole enää varusmiehiä palveluksessa, mutta saarella järjestetään yhä harjoituksia. Saaren tunnetuin maamerkki on yksi Suomen vanhimmista majakoista, jonka näkemistä odotin itsekin eniten.

Sotilasalueen statuksen vuoksi yleisökierrokset ovat verraten tiukasti opastettuja, eikä saarelle pääse omatoimisesti seikkailemaan. Lisäksi retkelle pääsevät vain Suomen kansalaiset. PV:n läsnäolosta muistuttivat myös turistiryhmän liikkeitä seurannut sotilasedustaja ja valo-kuvaukseen liittyvät ukaasit. Ohjeiden mukaan mahdollisesti näkyviä aseita ei saanut kuvata ja yleensäkin valokuvaus olisi sallittua vain osoi-tetuilla paikoilla. Lisäksi kuvat olisivat vain omaan käyttöön (kuulostaapa jotenkin härskiltä!). Todellisuudessa alkupelottelun jälkeen kaikki kuvasivat kaikkea kasarmirakennuksesta tykkeihin. Kuvausohjeet olivat vähän huvittavia, kun PV:n omiltakin kotisivuilta löytyy kuvia niistä kohteista, joita ei muka olisi saanut kuvata. Jopa itänaapurista on käyty ansiokkaasti dokumentoimassa rannikkomme linnakesaaria. Täällä on hienoja kuvia katseltavaksi. Otin jälkeenpäin vielä yhteyttä Suomenlahden meripuolustusalueen tiedottajaan, jolta sain varmistuksen, että kuvia saa julkaista mielin määrin. Legendaarista armeijatouhua siis tässäkin asiassa.

Varkaudesta Hankoon

Matkan ensimmäinen etappi kulki siis Varkaudesta Hankoon. Ajoreitti kulki Viitostietä ja Nelostietä Mäntsälään, jonka kohdalta matka jatkui valtatie 25:ttä pitkin Hankoon. Menomatkan teemaksi nousivat ajonopeudet ja nopeusrajoitukset. Matkalle mahtui useita paikkoja, joissa rajoitukset eivät tuntuneet perustelluilta. Viitostiellä Mikkelin seudulla ihmettelin 80:n rajoituksia hyväkuntoisella ja hiljattain päällystetyllä tiellä. Ohituskaistojen ajaksi rajoitus oli nostettu sataseen, mikä tarkoitti, että pahimmillaan satasen aluetta oli vain 800 metriä. Juuri kun ehti kiihdyttää sataseen, sai uudelleen hiljentää kahdeksaankymppiin. “Hauskimpia” paikkoja olivat tietysti ne alamäet, joissa nopeusrajoitus tippui ja parin sadan metrin päässä oli kameratolppa. Sitten siinä tolpan kohdalla sai oikein painaa jarrua, ettei saanut poliisin sponsoroimaa lomakuvaa. Vaikka yleisesti ottaen kannatankin automaattista nopeusvalvontaa, niin eipä juuri mikään ärsytä enempää kuin jarrutella tyhjällä valtatiellä tuollaisten ansojen takia.

Kummastusta herätti myös Viitostien tienpitäjän tapa (väärin)käyttää tietyön liikennemerkkiä. Jokaista 80:n nopeusrajoitusmerkkiä oli tehostettu tietyön merkillä. Hyvin nopeasti siinä oppi, ettei sitä tietyötä koskaan tule, kunhan vain “pelotellaan” autoilijaa. Ja sitten tietyöläiset ihmettelevät suureen ääneen, miksi tietyömerkkejä ei kunnioiteta. Joku voisi kertoa heille Aisopoksen sadun pojasta ja sudesta.

Myöhemmin matkalla päästiin seuraavaan teemaan eli ajonopeuksiin. Jo Viitostiellä silmääni pisti kuljettaja, jonka tapana oli ajaa tasaisesti noin yhdeksääkymppiä riippumatta siitä, oliko nopeusrajoitus 80 vai 100 km/h. Toinen tapaus osui kohdalle valtatie 25:llä. Myöhemmin iäkkäämmäksi mieskuljettajaksi paljastuneella henkilöllä oli suuria vaikeuksia pitää yllä tasaista matkanopeutta. Satasen alueella hänen ajonopeutensa oli 70-100 km/h. Vaihtelut olivat vielä poikkeuksellisen rajuja, jolloin kunnollisesta turvavälistä huolimatta takanatulleet joutuivat välillä jarruttelemaan. Ohituspaikat olivat tiellä harvassa ja tietenkin sopivalla suoralla mies uskalsi nostaa vauhtiaan. Taisi olla elämäni ensimmäinen kerta, kun jouduin keskeyttämään ohitusyritykseni, kun mies löysi kaasupolkimen samaan aikaan kun yritin päästä hänestä ohi. Siinä vaiheessa oli hermo mennä, joten päätin rauhoittaa tilanteen totaalisesti. Onneksi joitain kilometrejä myöhemmin mies kääntyi ja tiemme erosivat.

Hanko on ilmeisen pyöräily-ystävällinen kaupunki.

Liikenneasioiden kannalta Hankoniemestä mieleen jäivät lähinnä Tammisaaressa sijaitseva silta, jossa liukkautta torjutaan automaattisella suolausjärjestelmällä. Tiet olivat loistavassa kunnossa ja miellyttäviä ajaa. Lähempänä Hankoa oli kahdeksankympin rajoitusalueella tasoristeys. Harvemmin tulee vastaan paikkaa, joissa rautatien ylityksessä on noin korkea nopeusrajoitus. Mietitytti ihan, että mitenkähän siihen ehtisi pysähtymään, jos juna tulisi. Varmasti punaisten valojen täytyy vilkkua aika kauan, ennen kuin puomit laskeutuvat. Samoilla seuduilla sijaitsevat myös laajat maahantuotujen uusien autojen varastoalueet, joiden reunalla Hankoniementie kulkee. Nekin voisi laskea nähtävyyksien joukkoon.

Helsingistä Jyväskylään

Hangosta matka jatkui seuraavana päivänä Helsinkiin. Vaikka vettä satoikin koko matkan, illaksi sää selkeni ja pääsin kävelemään pitkän lenkin kameralaukku olalla kaupungin keskustassa. Tarkoitukseni oli koeajaa HKL:n kaupunkipyöriä, mutta siitä lisää myöhemmin. Kaikenkaikkiaan ilta oli kaunis, ja kaupungilla oli mukavaa tallustella. Mieleen jäi etenkin Kaisa Salmen Eden VI -taideteos, jossa taiteilija oli tehnyt 100 000 gerberasta labyrintin Rautatientorille.

Paluumatka Keski-Suomeen oli aika tylsä, eli mitään kirjoittamisen arvoista ei oikein tapahtunut, ja hyvä tietenkin niin. Nelostiellä tietyöt jatkuivat ja hyvällehän uudet linjaukset näyttivät. Puhtaita papereita liikennemerkkien osalta ei voi tuollekaan tietyöalueelle antaa. Täällä nopeusrajoitusmerkkejä oli tehostettu muu vaara -merkeillä. Kun töitä ei tehty kyseisillä alueilla, nopeusrajoitusmerkit oli peitetty, mutta “muut vaarat” jätetty näkyviin. Muu vaarahan tarvitsee kaverikseen aina lisäkilven, jossa vaaran laatu selvennetään. Se, että nopeusrajoitus laskee 80:stä 60:een, ei kai ole mitenkään erityisen vaarallinen tilanne. Hölmöä kikkailua ja liikennemerkin arvon alentamista.

Kokonaisuudessaan mukava matka, joka taas kerran osoitti, ettei kesällä oikeastaan tarvitse lähteä ulkomaille rentoutuakseen ja löytääkseen uusia kohteita.

Ruuhkaa Seppäläntiellä

Jyväskylässä Seppälän alue on tunnettu liikenneruuhkistaan. Alueen pääväylää Seppäläntietä voidaan kutsua jopa  kaupungin pahimmaksi solmukohdaksi, jossa työmatkalaiset, kauppakeskuksissa asioivat sekä keskustaan ja sieltä pois ajavat autoilijat kohtaavat. Parhaillaan Seppäläntiellä on käynnissä remontti, jossa Vaajakoskentielle kääntyvien kaistaa pidennetään. Tämän pitäisi parantaa liikenteen sujuvuutta ja näin helpottaa aamu- ja iltapäiväruuhkia. Vaikka Seppäläntien tilanne onkin muuttumassa parempaan, palataanpa vielä ajassa taaksepäin toukokuulle, jolloin rakennustyöt olivat vasta käynnistymässä. Mitkä ovat perimmäiset syyt Seppäläntien tukkoisuudelle?

Kun kävin ottamassa valokuvia edelliseen juttuuni liikennevalojen painonapeista, jäin seuraamaan hetkeksi autoilijoiden ajotapoja Vaajakoskentien, Ahjokadun ja Vasarakadun risteyksissä. Koska valokuvien lisäksi innostuin kuvaamaan videonpätkiä, katsoin parhaaksi koostaa kuvat ja videot yhdeksi kokonaisuudeksi. Mielestäni sainkin talteen kattavan otoksen Seppäläntiellä toukokuussa vallinneesta meiningistä. Tuplanappikin (joka käsittääkseni poistuu keskuudestamme remontin myötä) pääsi mukaan!

Yhtenä suurimmista ongelmista näyttäisi olevan se, että autoilijoilla on pakonomainen tarve ajaa risteykset tukkoon. Välillä vaikutti siltä, että liikennevaloilla ei ole mitään vaikutusta autoilijoiden käytökseen. Lähes jokaisella vuorolla kävi niin, että valon vaihduttua punaiseksi yksi tai kaksi autoa ajoi vielä jonottamaan risteysalueelle. Punaisia päin ajoivat surutta myös ns. ammattiautoilijat kuten kuorma- ja linja-autojen kuljettajat.

Toinen minua suuresti ihmetyttävä seikka on autoilijoiden suhtautuminen suojateihin. Yllättävän moni nimittäin ajaa autonsa suojatien päälle vihreää valoa odottaessaan. Ilmeisesti yksinkertainen sääntö, jonka mukan pääopastinta tai pysäytysviivaa ei saa ohittaa valon ollessa punainen, on pahasti hukassa. Tietyöalueella tilannetta pahensi vielä se, että ajoratamerkinnät puuttuivat päällysteen uusimisen vuoksi. Vaikuttaa siltä, että monella autoilijalla on vaikeuksia hahmottaa suojatien paikkaa silloin kun suojatietä ei ole maalattu katuun.

Huomasin myös, että liikenne “stoppaa” väylällä hyvin nopeasti, jolloin autoilijat joutuivat jarruttelemaan varsin voimakkaasti välttääkseen peräänajot. Pidemmästä turvavälistä olisi varmasti hyötyä. Silloin saattaisi olla paremmat mahdollisuudet havaita liikennevirran pysähtyminen. Monille autoilijoille kävi niin, että he ajoivat risteykseen pahaa aavistamatta liikennevirran mukana, kunnes virta pysähtyi ja kuljettajat huomasivat jääneensä “ansaan” keskelle risteystä.

Osittain Seppäläntien ruuhkat johtuvat siitä, ettei liikenneympäristöä ole mitoitettu tällaisille automäärille (vuoden 2006 liikennelaskennan mukaan yli 30 000 autoa vuorokaudessa). Lähes yhtä suuri syyllinen on autoilijoiden oma liikennekäytös. Millainenhan tilanne olisi, jos autoilijat malttaisivat pysähtyä punaisiin valoihin ja olla ajamatta risteystä tukkoon? Harva seisoo Seppäläntien ruuhkissa ensimmäistä kertaa, joten kaikille pitäisi olla selvää, ettei liikennesääntöjä rikkomalla saa minkäänlaista etua. Päin vastoin, ärsyttää vain käytöksellään toisia ja pahimmillaan vaarantaa muiden (kevyen liikenteen!) turvallisuuden. Huomasin tarkkailujaksoni aikana, että punaisia päin ajaneet päätyivät vain nopeammin jonottamaan seuraaviin valoihin ja liikennesääntöjä noudattavat autoilijat saivat heidät kohta taas kiinni.

On mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon pidennetty ajokaista helpottaa ruuhkia. Vai vesittääkö autoilijoiden ajotapa tämänkin parannuksen?