Vaatimuksia ja vastuunottoa

Ah, Tuulilasin vielä lukematon numero pilkottaa sanomalehtien alla. Karkkipussi auki, nyt on vihdoin aikaa katsoa, mitä keltaisesta Ferrari 458 Italiasta kirjoitetaan.

Ennen urheiluautojuttua luettavaksi tulee päätoimittaja Lauri Larmelan palsta. Eikä vain siksi, että se sijaitsee lehden alkusivuilla. Kun Larmela kirjoittaa liikenneasioista, hän on sovittelija. Pääasia ei ole se, kuka toimii väärin. Tärkeää on saada kokonaisuus toimimaan paremmin. Siksipä tämä kestotilaaja myhäilee usein tyytyväisyyttään päätoimittajan palstaa lukiessaan: noin minäkin olisin kirjoittanut. Toki Larmela muistaa vetää kotiin päin ja puolustaa autoilijaa. Muutoinhan hän olisikin surkea autolehden päätoimittaja.

Välillä Laurin kynä tekee merkintöjä myös meistä pyöräilijöistä. Keväämmällä pyöräilyn tilannetta käsiteltiin ihan omassa jutussaan ja numerossa 8/2011 pyöräilijät mainitaan jälleen pääkirjoituksessa. Hyvä vain, että pyöräily tunkeutuu autolehtienkin sivuille.

Nyt Larmela kirjoittaa terävämmin. “Pyöräilijöiden mielestä auton pitää aina väistää” on lause, joka jää pyörimään mieleeni. Hieno kärjistys, mutta mitä me pyöräilijät oikeastaan vaadimme?

Omasta mielestäni olen ollut vaatimassa vain sitä, mikä pyöräilijälle lain mukaan kuuluu. Olisi kiva, jos päälleni ei ajettaisi liikenneympyrässä, jos kärkikolmion takaa tuleva autoilija havainnoisi myös kevytväylän liikenteen ja jos minut ohitettaisiin maantiellä niin kaukaa, etteivät käsivarteni karvat irtoaisi. Tämän pyöräilijän mielestä autoilijan pitää väistää silloin, kun hänen kuuluu väistää. Onko se liikaa vaadittu?

Se vastavuoroisuus ja sovitteleva asenne. Unohdammeko joskus, että pyöräilyn edistämiseen kuuluu myös pyöräilijän vastuun tunnistaminen? Puhumme mielellämme autoilijoiden törttöilyistä ja huonosti suunnitelluista väylistä, joista molemmat ovatkin todellisia ongelmia. Tosiasia vain on, että ratin takaa saa aivan liian usein bongata törttöileviä pyöräilijöitä.

Oman pesän puhdistuksen voi aloittaa vaikka Larmelan mainitsemasta asiasta: yritetään ajaa johdonmukaisesti, jotta autoilijoilla olisi paremmat mahdollisuudet ennakoida. Ei siis poukkoilla ajoradan kaikilla pinnoilla, kuten Larmela asian mukavasti muotoilee. Tiedän, pyörätiellä on joskus vaikeaa pysytellä, kun pizzaa hakeva autoilija on pysäköinyt väylälle. Mutta kuitenkin.

Medialta toivoisin tarkkuutta, jotta väärät tiedot eivät pääsisi leviämään. Tänäkin vuonna olemme nähneet pari kauhistuttavaa esimerkkiä, kun lehdistö on kirjoittanut puutaheinää pyöräilijää koskevista liikennesäännöistä. Vaikka oikaisuja julkaistaisiin, ne harvemmin tavoittavat lukijat samalla teholla kuin virheellinen juttu. Tuulilasin pääkirjoituksessakaan ei ilmeisesti osattu tehdä eroa suojatielle ja pyörätien jatkeelle. Ero kuulostaa pieneltä, mutta käytännön liikennetilanteissa se on merkittävä.

Pyöräilijöiden ja autoilijoiden suhteen ei tarvitse olla traumaattinen. Trauma lievenee, kun autoilija muistaa polkupyörän olevan ajoneuvo ja pyöräilijä muistaa käyttäytyä kuin ajoneuvon kuljettaja.

Parasta talvessa

Tuulilasin Lauri Larmela kirjoitti uusimman numeron pääkirjoituksessa kuinka talvi on autoilijalle kuin valkoinen vankila. Jo kahtena vuotena peräkkäin pääkaupunkiseutukin on saanut kunnollisen lumipeitteen ja liikenne on takkuillut tällaisten täysin ennalta-arvaamattomien poikkeusolojen vuoksi. Vaikka ulkomaiset toimittajat ovat haltioituneita Helsingin kyvystä poistaa lunta, eivät paikalliset ole olleet tyytyväisiä. Näin maakunnasta käsin katsottuna helsinkiläinen autoilija onkin vaativa yksilö. Välillä vaikuttaa jopa siltä, että auton päälle satanut lumi on sekin osoitus kaupungin virkamiesten epäpätevyydestä.

Viikonloppuinen vierailuni Savossa näytti oivallisesti talviautoilun toisen puolen. Puolen, jota ahkerasti esitellään matkailumainoksissa ja brändityöryhmien ynnä muiden esitteissä. Jos Laurille talvi on valkoinen vankila, niin minulle se oli viikonloppuna valkoinen vapaus.

Vapaus koitti autoilemalla sopivan mutkaisilla pikkuteillä lumisten maisemien keskellä. Eipä juuri parempaa tunnetta voisi olla, kun lumi pöllyää taustapeilissä ja tuulilasin takaa avautuu sininen taivas ja vaaleat hanget. Vielä kun aurinkolasitkin sai laittaa päähän ensimmäistä kertaa tänä vuonna, niin eipä paljoa parempaa voinut kuvitella.

Maaseudun maisemista taajamaan tultaessa talven huonoja puolia tuli esiin. Katujen varsille kerääntyneet lumivallit olivat päässeet paikoittain jo vaarallisen korkeiksi. Risteysajo muuttui todella epävarmaksi, kun risteävälle kadulle ei vain nähnyt. Autoa pitikin valuttaa sentti sentiltä eteenpäin, ettei vain olisi työntänyt keulaansa kenenkään eteen. Saattaa olla jossain määrin hyväkin, että ajonopeudet laskevat ja autoilijoiden on ”pakko” olla varovaisempia, mutta ainakin itseäni tilanne stressasi. Etenkin tapauksissa, joissa suojatielle tulevat jalankulkijat jäivät kokonaan kinosten taakse piiloon. Ajaminen oli selvästi tavallista raskaampaa.

Talvi onkin kaksijakoista aikaa autoilijalle. Ehkä menestyksen reseptiksi voisi sanoa, että pitää vain yrittää nauttia parhaista puolista, mutta samalla havaita talven mukanaan tuomat vaarat.

Bussissa kirjoitettua

Hyvää uutta vuosikymmentä blogin lukijoille.

Tulipa taas linja-automatkan aikana kirjoiteltua mietteitä ylös, kun ei muutakaan tekemistä ollut. Tai tietysti välillä piti hämmästellä lumen kuorruttamia puita. Tässäpä kootut palat läppärin muistiin jääneistä ajatuksista.

Montaakaan kilometriä ei matka ollut edennyt, kun kirjoitettavaa jo löytyi. Aiemminkin olen kirjoitellut linja-autojen turvavöistä. Nyt vaikuttaisi siltä, että useampikin bussifirma on ohjeistanut kuljettajia kuuluttamaan turvavöiden käyttöpakosta, mikä onkin ainoa oikea käytäntö. Suurin osa matkustajista ei edelleenkään tiedä, että myös bussissa on käytettävä vöitä. Ihme, onhan asiasta puhuttu jo vuosia ja jokainen ymmärtää käyttää vyötä henkilöautossa.

Mutta nytpä oli aivan uudenlainen kuulutus Pohjolan Matkan kuljettajalla. Turvavöiden käyttö oli kuulemma ”pakollista, mutta henkilökohtaista”. Siis mitä? Tarkoitettiinko tällä nyt sitä, että turvavyön käyttö olisi muka jokaisen matkustajan oma valinta? Käsittämätöntä sössötystä ja asiakkaiden harhaanjohtamista. Miksi ei vain voi sanoa, että turvavöitä on pakko käyttää, ja sillä siisti?

***

Alkumatkasta radio oli säädetty Suomipopin taajuudelle. Eetterissä oli Tuulilasin Tapio Ketonen, joka vastaili lehden nettisivuille jätettyihin autoaiheisiin kysymyksiin. Kerrankin kyseiseltä kanavalta tulee jotain muutakin kuin Juha Tapion Kahta puuta viittä kertaa tunnissa (tosin soi se luikutus kerran kysymysten välissä!).

Otettiinpa ohjelmaan joku soittajakin, joka tietenkin kysyi varmaan sen pahimman (ja tavallisimman) kysymyksen, jonka autotoimittajalle voi esittää: ”Jos voitan huomenna lotossa, niin mitä autoa suosittelet?” Tilanne on samanlainen kuin irtokarkkihyllyn edessä tiedustelisi kaverin suosikkikarkkeja. Vaihtoehtoja siis on, eikä siltikään ole mitään takeita, että omia makunystyröitä miellyttävä karkki olisi myös kysyjän mieleen.

Ketonen tietenkin kierteli kysymystä parhaansa mukaan. Jos hän olisi maininnut jonkun auton, niin aivan varmasti seuraavan Tuulilasin lukijapostissa olisi ollut kirje, jonka mukaan lehti suosii kyseistä merkkiä. Varsinkin jos kyseessä olisi ollut Volkkari! Ketonen myös kertoi, ettei hän ole lotonnut sitten markka-ajan, joten hänellä moisia ongelmia ei ole. Lopullinen vastaus taisi olla, että eiköhän sieltä listasta Alfan ja Volvon väliltä joku kärry löydy.

Matkan kohokohta tuli aivan viime metreillä ja sen tarjosi Radio Novan lähetykseen soittanut kuuntelija. Juontaja otti puhelun vastaan ja langan toisesta päästä kuului naisen ääni:

“Me ollaan täällä valtatie sillä ja sillä, sen ja sen kaupungin lähellä. Meillä olisi liikennetiedote!”

“No, mitäpäs siellä on tapahtunut?” juontaja kyseli.

“Täällä on hirviä tiellä!”

“Ahaa, vai sillä tavalla.”

“Joo! Jouduttiin ihan väistämään ja jarruttelemaan!”

“Oliko siellä sitten paljonkin hirviä?”

“No yksi me nähtiin!”

Ei tietysti pitäisi nauraa, jos jollekin hirven näkeminen on niin poikkeuksellinen liikennekokemus, että siitä pitää radioon soitella. Mutta väkisinkin hymyilytti, kun bussista pois nousin.