Ruttunaama tientukkona

Kyse ei ole eläkeläisistä, vaikka otsikosta saattaisi niin päätellä.

Pyörälenkkini oli juuri päättymäisillään, kun kotini lähellä sijaitsevalla kevyen liikenteen väylällä alkoi tapahtua. Ensiksi rekisteröin väylän oikeassa reunassa kaksi ihmistä, joista toinen hyppäsi pyöräilijöitä nähdessään väylän vasempaan reunaan. Toinen hahmo jäi oikealle puolelle. Jalankulkijathan yleensäkin rakastavat tätä hajaantumistaktiikkaa, jotta pyöräilijä joutuu ajamaan heidän välistään ja näin minimoimaan kaikkien osapuolten turvallisuuden.

Sitten se tavanomaiselta kuulostavan tilanteen jännä osa. Hajaantumisen jälkeen oikealta puolelta alkaa mönkiä väylälle jonkinlainen koira. Se suuntaa viistosti väylän poikki henkilön luota toiselle. Nyt alkaa tapahtua myös minun päässäni. Tilannearvion ensimmäinen osa valmistuu sekunnin kymmenyksissä ja viesti on selvä: Jarruta! Toinen osa valmistuu myös hyvin nopeasti: et voi väistää mitään kautta, joten on parasta pysähtyä kokonaan. Näin myös teen. Tilannetta arvioivat samanaikaisesti myös muut pyöräilijät. Yksi heistä on koiran omistajapariskunnan takana ja toinen minun takanani. Hekin päätyvät samaan lopputulokseen kuin minä, ja kaikki kolme pyörää odottavat koiran kadunylitystä. En tunne koirarotuja kovin hyvin, mutta kyseessä oli sellainen mäyräkoiran kokoinen otus, joka on kuononsa ruttuisuudesta päätellen joskus unohtanut pitää riittävää turvaväliä. Ylitys ei tapahtunut lyhyillä jaloilla ja verkkaisella elämänasenteella mitenkään ripeästi.

Tilanne jatkuu, ja olen varma, että kaikki pyöräilijät ajattelevat samaa asiaa: miksi ihmeessä koira ei ole kiinni? Koiralla on valjaat, mutta hihnaa ei näy. Lopulta fillarit pääsevät liikkeelle, ja koiranomistajat saavat osakseen vähintäänkin kyseleviä katseita, ehkä vähän enemmänkin. Minä taasen en saa pidettyä suutani kiinni:

– Kiva koira. Olikos se Järjestyslain 14 pykälä miten tuttu?

En sano muuta, jatkan vain matkaani. Meniköhän vihje perille, vai olisiko vain pitänyt kansantajuisesti rääkäistä, että ”Koirat kytkettynä taajamassa!”?

Omistajien reaktiot olivat kanssa aika erikoisia. Tai siis reaktioiden puute: mitään ei varsinaisesti tehty ja ihmeteltiin vain koiran jolkottelua. Jotenkin minulle tuli mieleen, että kyseessä oli varmasti juuri perheeseen tullut koira, jota tietenkin kaikki ystävät ja kadunmiehet ihailevat. Vaan ei tämä pyöräilijäkolmikko! Itse olisin varmasti jo vastaavassa tilanteessa kaapannut koiran syliini ja anteeksipyydellen luikkinut pois alta. No, voihan sitä huomiota metsästää tälläkin tavalla.

Ja lopuksi vielä pieni vastuuvapauslauseke: mielestäni koirat ovat mitä mukavimpia lemmikkejä. Olen varma, että ne tuottavat omistajilleen mittaamattomasti onnellisuutta ja turvallisuudentunnetta. Kuitenkaan ei ole liikaa pyydetty, että koirat pidetään kytkettyinä taajamassa jo ihan niiden oman turvallisuuden vuoksi. Pyöräilijänä ja autoilijana kokisin suunnatonta surua, jos joskus ajaisin  irrallaan olevan koiran päälle.

Mainokset

, , , , , ,

%d bloggers like this: