Onnettomuus käynnisti keskustelun

Hyvä kaupunkisuunnittelu tekee kevyen liikenteen liikkumisesta turvallista.

Viime perjantaina sattunut äärimmäisen surullinen jalankulkijan kuolema Helsingin keskustassa on herättänyt runsaasti keskustelua pyöräilystä kaupunkien keskustoissa. Aihetta on huomioitu laajasti myös blogeissa. Nyt kun pöly on vähän laskeutunut ja suurin pyöräilijäviha on laantunut, uskallan kai minäkin sanoa pari sanaa asiasta.

Hesarin keskusteluun uutinen poiki nelisensataa viestiä. Vaikutti siltä, että suurin osa niistä oli kirjoitettu hieman kiihtyneessä mielentilassa. Vaadittiin välittömästi pyöräilyn kieltämistä, poliisin tiukempaa puuttumista ja jopa rekisterikilpiä (!) polkupyöriin. Kukaan ei tosin muistanut, milloin viimeksi olisi käynyt vastaavanlainen onnettomuus. En minäkään, sen verran harvinaisesta tilanteesta on kyse. Sen sijaan auton tönäisemäksi joutuminen on Helsingissäkin aika yleistä. Kaikki tyyni, kamikaze-/kuuttakymppiä ajavat/mielipuolet/todellisuudentajuttomat pyöräilijät olivatkin nyt Helsingin keskustassa liikkuvan suurin uhka.

Kuten tyypillistä on, keskustelussa menivät asiat oikein kunnolla sekaisin. Monikaan ei tuntunut tietävän jalkakäytävän ja kevyen liikenteen väylän eroa. En ole varma tiesikö Hesarin toimittajakaan, sillä joidenkin huhujen mukaan onnettomuus olisi tapahtunut itse asiassa kävelykaduksi merkityllä alueella (Kluuvikadulla), eikä lehdessä mainitulla jalkakäytävällä. Kävelykadullahan pyöräily on sallittua toisin kuin jalkakäytävällä.

Mielestäni ongelmaa ei ratkaista pyöräilyä kieltämällä. On ollut jo pitkään tiedossa, että pyöräily kaupungeissa kasvaa autoilun vähentyessä. Tämä on voitu ottaa kohtuullisen hyvin huomioon kaupunkisuunnittelussa. Mutta ei tarpeeksi hyvin. Helsingissäkin pyöräilijät on yritetty keskittää omille väylilleen, punaisille pyöräkaistoille. Usein pyöräkaistat on rakennettu jälkikäteen, jolloin ne eivät aivan sulaudu liikenneympäristöön. Suurin epäkohta on kuitenkin se, että pyöräkaistat ovat usein tukossa jalankulkijoista tai pysäköidyistä autoista. Esimerkiksi Mannerheimintiellä liikennevalojen vaihtumista odottavat jalankulkijat kansoittavat pyöräkaistoja.

Julkista liikennettäkin jo ehdotettiin pyöräilyn korvaajaksi keskustoissa. Ainakaan itse en olisi valmis maksamaan bussilippua paikkaan, jonne voisin mennä pyörälläkin. Kyseessä on täysin vääränlainen vastakkainasettelu (fillari vs. bussi). Käsittääkseni ei ole minkäänlaisen puhdasta (kaupunki)ympäristöä kannattavan ajattelun mukaista kieltää pyöräily ja tunkea ex-työmatkapyöräilijät bussiin. Auto se on linja-autokin; asia, mikä joskus unohtuu ympäristökeskustelussa.

Ainoaksi ratkaisuksi ongelmaan muodostuu liikenneympäristön rakentaminen siten, että pyöräilijät ja jalankulkijat kulkevat omia reittejään. Pyörätie ja jalkakäytävä rinnakkain -tyyppinen ratkaisu on toimiva silloin, kun kevyttä liikennettä on vähän. Mutta Helsingin keskustankin kaltaisessa paikassa ainoa oikea ratkaisu on rakenteellisesti erottaa jalkakäytävät pyöräteistä. Huolta on pidettävä myös siitä, etteivät jalankulkijat tule liikkumaan pyöräteille. Autoilun vähentyessä kannattaisi miettiä myös vaihtoehtoa, jossa ennen kaksisuuntaisia katuja muutettaisiin yksisuuntaisiksi, jolloin toisesta kaistasta voitaisiin tehdä pyöräkaista. Onko yleensäkään tarpeellista, että jokaisella poikkikadulla sallitaan autoliikenne?

Mainokset

, , , , , , , ,

%d bloggers like this: