Lomakyydissä tapahtuu

Onnekseni en ole koskaan joutunut vakavampaan onnettomuuteen tien päällä ollessani. Muistiini palaili varusmiesajoiltani tarina, jonka voisin kertoa teillekin. Mitään suurempaa ei tapahtunut, materiaalivahinkoja vain, mutta jotain kertomisen arvoista kuitenkin.

Olettekin varmasti kuulleet, että viikonloppulomille matkustaminen on varusmiehille sitä palveluksen vaarallisinta aikaa. Kasarmin portista poistuminen antaa vaikeasti kuvailtavan tunteen, joka sisältää helpotusta, innostusta ja puhdasta riemua. Tunne on sama kuin lähtisi perjantai-iltapäivänä töistä, mutta kymmenen kertaa voimakkaampi. Tämä johtunee siitä, että kassulla ollaan kiinni ympäri vuorokauden ja armeijateema on mielessä koko ajan. Tunne on kuin huumetta, joka on erityisen vaarallista niille, jotka lähtevät kotiin omilla autoillaan. Tarkkaavaisuus voi herpaantua liikenteestä, kun viikonlopun riemut pyörivät päässä. Puhumattakaan, jos kyydissä on vielä pari kaveria tunnelmaa nostattamassa. Siksi Firma suositteleekin varusmiehilleen lomakyytien käyttöä.

Palvelin siis Kajaanissa, kuten moni muukin varkautelaisnuorukainen. Lähes kaikki meistä käyttivätkin lomakyytejä, koska omalla autolla ajaminen Varkaudesta Kajaaniin ja takaisin oli niin taloudellisesti kuin matkallisestikin (245 km) ajatellen järjetöntä. Lomakyydistähän ei tarvitse maksaa mitään ja bussissa sai muutenkin ”nollata” tai höpistä kavereiden kanssa. Järjestelmä toimi siten, että pääsimme tilausajona Kajaanista Kuopioon, josta jatkoimme suoraan reittiliikenteen linja-autolla Varkauteen. Myös loppumatka oli ilmainen, sillä käytössämme oli tornilogoin varustetut matkakortit. Niin hyvin oli kuljetukset järjestetty, että oli vaikeaa löytää yhtään hyvää perustetta oman auton käytölle.

Eräänä kevätiltana olimme jälleen tulossa Kuopion Liikenteen vuorolla Kuopiosta Varkauteen. Jossain Viitostiellä Leppävirran kunnan puolella bussi pysähtyi pysäkille ja jätti matkustajan kyydistä. Samalla linja-auton takaosasta eteen käveli matkustaja, joka alkoi kysellä kuljettajalta jatkoyhteyksistä tai jostain vastaavasta. Jonkin aikaa juteltuaan kuljettaja yritti hätistellä asiakasta takaisin antamalla ymmärtää lähtevänsä pysäkiltä. Aikataulujahan pitäisi jotenkin yrittää noudattaa. Kuljettaja katsoi vasempaan sivupeiliin ja kytki vilkun vasemmalle. Matkustaja lähti takaisin paikalleen ja matka jatkuisi.

Pysäkillä oli sellainen vanhanaikainen suojakatos, jossa mummot voivat istuskella bussia odottaessaan. Tiedättehän mallin: peltihökkeli, jonka lippamainen katto tulee reilusti sivuseinien etupuolelle. Pysäkin etuosassa oli vielä tilaa, joten kuljettaja alkoi liikuttaa autoa aluksi pysäkin suuntaisesti, aivan kuin se olisi ollut pieni kiihdytyskaista. Takaa tulevaa liikennettä (kahdeksankympin tie, joten linja-auto oli väistämisvelvollinen) tarkkaillessaan hän ei huomannut, että auto olikin aika ”syvällä” pysäkillä, siis aivan pientareen reunalla. Kuljettaja valutti autoa edelleen, jolloin oikea sivupeili nappasi suoraan kiinni katoksen lippaan. Jotenkin ihmeellisesti peilin kiinnitysvarret olivat niin lujaa tekoa, ettei peili irronnut, vaan koko aaltopeltimaja alkoi siirtyä auton mukana! Vauhtia ei ollut paljon, mutta riittävästi kuitenkin; lippa tuli suoraan tuulilasista sisään ja peili tietenkin rutistui auton kylkeä vasten. Peruuttamalla kuljettaja sai kuin saikin auton irti ylimääräisestä ”rahtitavarasta” ja loppumatka taitettiin ilman sivupeiliä. Tuulilasin nyrkinkokoisesta reiästä tuli mukavasti raitista ilmaa autoon. Reikä oli sen verran iso, ettei perinteinen teippipaikkaus enää paljoa auttanut! Hirvittää ajatellakin, kuinka paljon linja-autojen tuulilasit maksavat. Tilanteeseen (tuulilasista puolet särkyneenä) nähden matkustajat pysyivät yllättävän rauhallisina. Mitä lie ajattelivat loppumatkan.

Toki kyseessä oli kuljettajan huolimattomuus, mutta jonkin verran asiaan saattoi vaikuttaa kyselemään tullut matkustaja. Ei siellä auton etuosassa turhaan ole sitä kilpeä, jossa kielletään häiritsemästä kuljettajaa…

Mainokset

, , , , , , , , , ,

  1. #1 by Esimerkk-555 on 20.11.2009 - 20:52

    Pohj. Matkan autoissa aina hirvittää nuo kajaanin linja 4 lähdöt. Ei katota peiliin vaan vahataan takapenkin gangstereita. Auto suoraan sanoen survotaan liikenteen sekaan. Ei panna pys jarrua päälle kun itse poistutaan kuskin pukilta. Onneksi ei ole tollaista viel sattunu kuten sinulle.

%d bloggers like this: