Pönttövuorta valloittamassa

Varoitus! Seuraa pitkä postaus!

Keskiviikkoiltana netissä surffatessani vastaan tuli tällainen hieno valokuva Leppälahden vanhasta Dodge-sammutusautosta. Kuvassa auto poseeraa Pönttövuoren vanhan rautatietunnelin suuaukolla. Tietenkin kuva sai aikaan kipinän ja aloin heti suunnitella retkeä Pönttövuoren maisemiin. Pikaisella nettilähteiden ja karttojen tutkimisella kävi selväksi, että paikkahan on ihan lähellä Jyväskylää – suorastaan niin lähellä, että sinne ajaa helposti fillarillakin.

Sain selville, että Pönttövuoressa on kaksi rautatietunnelia, joista 1910-luvulla rakennettu ei ole enää käytössä. Kiskotkin on jo poistettu ja moni on käynyt kävelemässä läpi historiallisen tunnelin. Tunneli sijaitsee lähellä Ysitietä ja se näyttäsi olevan ihan kylätien varressa. Hmm, voisikohan tunnelin läpi ajaa pyörällä…

Näistä lähtökohdista aloin toteuttaa päivääni Pönttövuoressa. Samaisen viikon perjantai näyttäisi hyvältä retkipäivältä. Säätiedotuksen mukaan ilma viilenisi hieman hellelukemista, mutta sateita ei pitäisi tulla. Sää olisi siis erinomainen pyöräilyä ajatellen. Tämän lenkin ”raideri” olisi hieman normaalia laajempi, koska halusin mukaan myös kunnollisen kameran ja sen oheistuotteet. Lopulta olohuoneen lattialle kertyi kiitettävä määrä reppuun sullottavaa tavaraa:

Kamat

Pari pullollista juomaa ja varmuuden vuoksi myös Dexalin pahanmakuista (mutta toimivaa!) energiageeliä. Sininen mytty on kevyt ajotakki ja sen vieressä ennenkin blogissa esiintynyt Craftin heijastinliivi. GT 5-kartta yleiskartaksi ja pari itse tulostettua karttaa tarkempaan paikanmääritykseen. Kuvauskalustoksi järkkäri ja minijalusta sekä salamalaite ja Omnibounce. Lisäksi vielä matkamusiikkia ja Suunnon vempaimia mittailemaan kaikenlaisia arvoja. GT-kartan vieressä oleva musta pötkylä on Fenixin ledivalaisin ja sen vieressä Petzelin otsavalaisin varavaloksi. Tunnelin keskivaiheilla niitä varmasti tarvittaisiin. Oikeassa yläkulmassa puolestaan murjottaa MyLogger-GPS-tallennin jälkipelejä varten. Sillä näkee, missä kaikkialla tuli harhailtua🙂 .

Pönttövuorta etsimässä

Pönttövuoren nykyisen rautatietunnelin löytäminen on aika helppoa. Tämä 1429 metriä pitkä tunneli louhittiin vanhan tunnelin eteläpuolelle 1990-luvulla, kun nykyaikainen junakalusto ei enää mahtunut vanhaan tunneliin. Ysitieltä käännytään etelään vievälle hiekkatielle (Palvaniementie) Ysitien lemmikki -eläinpuiston kohdalta. Olen aina luullut, että risteyksestä pääsee vain puiston pihaan, mutta hyväkuntoinen hiekkatie jatkuukin pidemmälle. Vain 500 metrin ajon jälkeen saavutaan rautatien ylittävälle sillalle, josta uuden tunnelin suuaukko jo näkyykin. Päätän käydä katsomassa sitä ennen kuin etsin varsinaisen kohteeni. Kartassa näkyvä koukun muotoinen tie vie suoraan tunnelin päälle. Tie käy vaikeakulkuisemmaksi tunnelin suuta lähestyttäessä, joten jos haluaa ajaa autolla loppuun asti, tarvitsee ainakin vähän enemmän maavaraa ja ehkä nelivetoakin. Auton voi jättää myös radan varteen tasaiselle maalle.Uusi tunneli

Uuden tunnelin ”katolta” avautuvat komeat maisemat. Turvallisuussyistä kallioleikkaukset on aidattu ja il-meisesti eroosion vuoksi pensaiden on annettu kasvavaa tiheinä tien ja aidan välissä. Pienellä neuvokkuu-della aidan ja pusikon välissä olevalle kallioalueelle pääsee katselemaan ja kuvaamaan maisemaa.

Seuraavaksi kävelen hakkuuaukeaa pohjoiseen, jos vaikka vanhakin tunneli sattuisi tuurilla löytymään. Metsä oli kuitenkin sen verran tiheää ja vastaan tulee suotakin, että päätän palata pyörälle ja ajaa takaisin sillalle. Sillan alapuolella sijaitseva, radan pohjoissivua kulkeva polku veisi tietojeni mukaan suoraa vanhalle tunnelille, joten lähden ajamaan sitä pitkin. Se on merkitty ainakin maastokarttaan ja polun näkee helposti myös Karttapaikan ilmakuvasta.

Vanhan tunnelin suulla

Hiekkatie käy koko ajan kapeammaksi ja soran koko alkaa kasvaa. Puut ja pensaat ovat aivan tien vieressä ja osittain sen yläpuolellakin. Tunnelma muuttuu jotenkin satumaiseksi. Sitten, yllättävän jyrkän mutkan takaa, löydän etsimäni. Tunnelin musta aukko on edessäni vihreyden keskellä. Suureksi yllätyksekseni joku on ajanut Transporterilla tänne asti. Taitava kuski, täytyy sanoa! Samalla saan siis tietää, että paikalla olisi muitakin ihmisiä.Vanhan tunnelin länsipää

Tunnelin suuaukko onkin isompi kuin luulin. Luonto on ottanut omansa takaisin, ja puita tuntuu kasvavan jo kalliostakin. Suuaukon päältä tippuu runsaasti vettä ja tunnelin toinen pää kajastaa tarkalleen 1223 metrin päässä. Kun tarkasti katsoo, näkee Transporterin väen pieninä tikkuina toisessa päässä tunnelia. Suuaukolla on näkyvissä vielä vanha parru, joka toimitti joskus ovenkarmin virkaa. Tunnelissa oli nimittäin ovet, jotka talvella laitettiin kiinni junan mentyä. Näin yritettiin estää jään muodos-tumista tunneliin. Enkä yhtään ih-mettele, etteikö jää olisi ollut ongelma, sillä aikamoiseen kosteikkoon tunneli on rakennettu. Talvella otetuista valokuvista näkee, kuinka tunneli on pakkasilla kuin suuri luistinrata. Otan kameran ja Fenixin esiin ja päätän lähteä sisälle. Väylä koostuu pahimmillaan nyrkinkokoisista kivenmurikoista, kuten rautatien pohjilla on yleensäkin tapana. Ajaminen ei tule kysymykseen, joten tyydyn taluttamaan fillaria.

Tunnelissa

Täytyy tunnustaa, että mietin kaksi kertaa, lähdenkö tunneliin ollenkaan. Musta aukko on vain niin luotaantyöntävä. Siellä täällä lojuu tölkkejä, palaneita roihuja ja muuta roskaa. Näkyypä joku pitäneen nuotioitakin tunnelin sisäpuolella. Rohkaistun kuitenkin jatkamaan ja kävelen sisään. Tunnelin katto on tummunut ja siihen on muodostunut marmorimainen pinta. Seinistä törröttää rautoja ja vesi tippuu lammikoihin seinien viereen. Tunnelin pohja on rakennettu siten, että rautatie kulki ikään kuin korokkeella, jota reunustivat ojat. Nykyään ojat ovat osittain täyttyneet kivestä ja maasta, mutta paikoittain on nähtävissä vieläkin vanhaa pengerrystä. Ensimmäiset sata metriä menevät kohtuullisen vaivattomasti, mutta sitten tulee pimeys. Kylmyyttä en sen sijaan juurikaan tunne. Takki on edelleen repun pohjalla enkä viitsi sitä sieltä enää kaivaa. Shortseissa ja lyhythihaisessa ajopaidassa siis jatketaan.Tunnelissa oleva sähkötaulu

Otan sieltä täältä kuvia. Tunnelissa roikkuu sähköjohtoja ja seinillä on rikottuja sulakerasioita. Johdot on katkottu, mutta jostain syystä rasiat on jätetty paikoilleen. Ne ovat varmaan ajalta, jolloin tunnelissa oli valaistuskin. Pysähdyn hetkeksi kuuntelemaan täydellistä hiljaisuutta. Lintujen laulu ja tuulen humina puuttuvat, vaikka olenkin periaat-teessa luonnon keskellä. Ja kääntöpuolena tunnelin kaiut ovat valtavat. Käveleminen ja pyörän taluttaminen tunnelissa kuulostaa samalta kuin kaivinkoneella ajaminen ulkosalla. Elämäni ensimmäistä kertaa kuulen, millainen kaiku lähtee kameran sulkimen rasahduksesta!

Tunnelin puolivälin paikkeille on kaivettu kaksi syvennystä. Ne ovat täynnä romua ja näyttääpä siellä olevan autokin poltettuna. Pidän Fenixiä pääni korkeudella ja huomaan hengitykseni höyryävän. Nyt transporterlaiset ovat tulossa takaisinpäin, koska otsavalot vilkahtelevat joidenkin satojen metrien päässä. Pitäisiköhän heille sanoa jotain vitsikästä? Käyttekste usein täällä? Ensin vastaan tulee pari lasta ja sitten ilmeisesti isovanhemmat koiran kanssa. Ja koira tietenkin haukkuu minulle. Aluksi olen varma, että koira ei ole kytkettynä, mutta on se. Pysähdyn ja vedän fillarin koiran ja itseni väliin. Isäntä vakuuttelee, ettei se pure, haukkuu vaan. Mies sanoo minulle, että anna nuuhkaista, niin kyllä se siitä. Jostain kumman syystä ei tee mieli työntää kättään vieraan, haukkuvan koiran suun eteen, joten kehotan miestä vain pitämään fleksin tiukalla jotta pääsen kiertämään koiran. Jotenkin onnistun tempussani ja matka jatkuu kohti valoa.

Auringossa jälleen

Koiran kohtaamisen jälkeen irtaudun jotenkin ajatuksesta, että olen tunnelissa. Kävelen muina miehinä eteenpäin ja pian olen taas ulkona. Jotenkin minua kai ärsytti se, että omistajan piti päästää koira niin lähelle minua. Onhan se selvää, että kun vieras ihminen tulee pimeässä vastaan, koira alkaa puolustaa isäntäänsä. Miksi joillekin koiranomistajille on niin vaikeaa tajuta, että vastaantulijasta se ”ystävällisen” koiran ”iloinen” haukunta ei tunnu kovin mukavalta. Onneksi olen aikoinani päässyt tekemisiin koirien kanssa, minkä vuoksi haukkuvan koiran kohtaamiset eivät varsinaisesti pelota minua. Siltikin ne tuntuvat aina yhtä ikäviltä.

Takaisin asiaan. Olin siis päässyt turvallisesti ulos tunnelista. Itäinen sisäänkäynti on paljon läntistä vakuuttavampi. On muurattua kiveä, vuosilukuja ja vaakunaleijonaa. Portti on suorastaan ylväs. Pohdin, miksi länsipäätyä ei ole viimeistelty yhtä hienoksi. Rakennusvaiheen loppuhan vuonna 1917 ajoittui historiallisesti myrskyisiin aikoihin, joten rakentajille saattoi tulla parempaakin tekemistä kuin nysvätä sisäänkäyntejä tunneleihin. Nyt ilma tuntuu helteiseltä ja nenäni alkaa välittömästi vuotaa. Ilmeisesti siellä tunnelissa oli sittenkin aika vilpoisaa. Olisikohan mahdollista, että jännitys ja adrenaliini estivät minua tuntemasta viileyttä? Myös pyörän runko tuntuu jääkylmältä ja kamerakin on viileä… Kävelen kauemmaksi tunnelin suulta ottaakseni vielä valokuvia. Kun palaan takaisin, tunnen selvästi kylmän ilmavirtauksen, joka puhaltaa tunnelista. Karmivaa…

Vanhan tunnelin länsipää

Kotimatkalle

Kartasta katsottuna tunnelin itäpääty osuu Pönttövuorentien päähän. Kyseinen tie on hyväkuntoinen hiekkatie, ja autollakin pääsee aivan tunnelin suuaukon lähelle. Tavarat kerättyäni lähden kotimatkalle Metsolahden kylän kautta ja ajankin yhdeltä istumalta Ysitietä pitkin Jyväskylään. Lopulta kokonaismatkaksi kertyy vähän yli 50 kilometriä ja kotiovelta kotiovelle aikaa kuluu hieman vajaa neljä tuntia.

Mietteitä

Pönttövuoren tutkimusmatka oli mieleenpainuva kokemus. Vanha tunneli huokuu (viileyden lisäksi) samanlaista historiallista atmosfääriä kuin esimerkiksi Olavinlinna. Kun ennen vierailua jaksaa perehtyä hieman tunnelin vaiheisiin ja tarinoihin, matka tuntuu vieläkin antoisammalta. Samalla huomaa, ettei aina tarvitse lähteä kotiseutuaan pidemmälle etsimään elämyksiä. Tunnelissa vastaan tulleet lapset antoivat viitteen siitä, että Pönttövuori voisi olla myös lapsiperheen päiväretken kohde. Mitenkään siloteltu paikka vanha tunneli ei ole, mutta kouluikäinen jo varmasti ymmärtää tunnelin historiaa kuultuaan miksi asian laita on näin. Junista kiinnostuneille lapsille kelpaa varmasti oheistuotteeksi nykyisen radan liikenteen seuraaminen. Vanha tunneli ja uudella radalla vauhdikkaasti kulkevat junat saattavat olla monelle lapselle ikimuistoisempi kokemus kuin läheinen kotieläinpuisto. Sen sijaan ikävää on se, ettei tunnelilla ole ilmeisestikään mitään historiallisen paikan statusta. Nyt se on jätetty oman onnensa nojaan, mikä näkyy muun muassa roskien määrässä ja rehottavassa kasvillisuudessa. Pienellä ehostuksella Pönttövuoresta saisi erinomaisen matkailukohteen rautateiden historiasta kiinnostuneille.

Tämän tarinan kuvitukseksi olen valinnut joitain ottamiani kuvia. Kaikki kuvat ovat esillä valokuvagalleriani puolella. Lopuksi vielä videonpätkä reissulta.

Aiheesta muualla:

Pertti Itkosen Tunnelitarinaa

Pönttövuoren historiaa

Lauri Vartiaisen ekskursio Pönttövuoreen.

Talvisia kuvia Pönttövuoresta

, , , , , , , , ,

  1. #1 by Tapio on 7.8.2009 - 15:05

    Hyvä tarina, tykkäsin lukea. Mikä nosti yli kommentointi kysymyksen oli tuo koiran kohtaaminen.

    Olen samaa mieltä että haukkuva koira tuntuu epämiellyttävältä, mutta olen oppinut kikan matkan varrella. Elä kiinnitä koiraan mitään huomiota. Tuo ”anna haistella” ei tarkoita missään nimessä sitä että koiralle pitää työntää käsi. Käytännössä se tarkoittaa sitä että olet vain koirasta sillä etäisyydellä että se voi haistella sinua, mutta et kiinnitä siihen mitään huomioita, eli et edes katso koiraa. Ei ole todennäköistä että koira koki tarvetta puolustaa isäntäänsä, siitä kertoo tuo haukkuminen, jos koira aikoo purra se ei hauku vaan on hiljaa ja näyttää hampaita tai korkeintaan murisee.

  2. #2 by Kosti on 9.8.2009 - 21:58

    Kiitos! Toivoinkin vähän, että joku koirista enemmän tietävä antaisi vinkkejä kohtaamistilanteisiin. On kuitenkin aika yleistä, että pyörälenkeillä koiria tulee vastaan ja mitä syrjemmässä ajelee, sitä todennäköisempää on, ettei koira ole kytketty. Seuraavalla kerralla pitää kokeilla tuota taktiikkaa.

    Sitä en tosin vieläkään ymmärrä, että miksi koiran ulkoiluttaja ei voinut pitää koiraa vierellään, vaan päästi sen lähelle minua.

  3. #3 by Tunnelimörkö on 1.11.2009 - 23:36

    Hei!

    Mielenkiintoinen tarina, itse olen muutaman kerran tunnelissa seikkailut.
    Ajattelin vaiun tuosta autosta mainita;
    Itse kuulin että auto olisi ollut ylittämässä tietä, kun juna sattui tulemaan samaan aikaan, joten auto raahautui junan edessä tunneliin ja työntyi puolivälissä syvennökseen. Siltä se ruttuinen kasa rautaa vähän näyttääkin =/

  4. #4 by Jonez on 15.12.2010 - 6:23

    Hyvä juttu, hyviä kuvia.

    Koirahommasta vielä käytännön vinkki et sitten jos se käsi on pakko tunkea lähelle niin aina kämmenpuoli alaspäin. Jostain luonnonmuovaamasta hyvinkin kummasta syystä koira ei näe kättäsi silloin uhkaavaksi. Rystynen ylöspäin siis.

%d bloggers like this: