Uusi ja lupaava kaupunkipyöräjärjestelmä

Hangon reissun yhteydessä piipahdin siis myös Helsingissä. Lähdin kiertelemään kaupungille kameralaukku olalla. Keksin, että voisin ottaa alleni kaupunkipyörän. En ollutkaan koskaan aikaisemmin ajellut noilla vihreillä kummajaisilla. Nyt saattaisi olla viimeinen tilaisuus ajella alkuperäisilla kaupunkipyörillä, sillä Helsingin kaupunkipyöräjärjestelmä uudistuu ensi kesänä.

Kaupunkipyörän etsintä alkoi toiveikkaasti keskeisimmiltä pyörätelineiltä. Aloitin rautatieasemalta, jossa olikin yksi pyörä. Sen lokasuoja kuitenkin repsotti irrallaan, joten jatkoin kohti Senaatintoria. Siellä ollut yksilö vaikutti ihan hyvältä,  mutta siitä puuttui poljin. Enpä lannistunut, vaan kävelin kauppatorille, jossa piti olla kaksi telinettä. Telineet löytyivätkin, mutta kummatkin olivat tyhjiä.

Nyt en enää tiennyt, mistä päin seuraavaa telinettä lähtisin etsimään. Katsoin kännykällä HKL:n sivuja ja sainkin esille pdf-kartan telineistä. Sen avulla suunnistin pohjoiseen. Liisanpuistikon kuin myös Hakaniemen torin telineet olivat kummatkin tyhjiä. Sieltä sitten takaisin keskustaan, kävellen, ja viimeisillä voimilla vielä Johanneksen kirkon telineelle. Siellä oli taas yksi pyörä – josta puuttui satula. Erottajan parkki oli tyhjä, mutta Kampista bongasin yhden toimivan pyörän. Paha vain, joku oli kiinnittänyt sen omalla lukollaan kaiteeseen. Enpä siis ajellut kaupunkipyörillä lainkaan. Kävelymatkaa kertyi 11 kilometriä, joten tulihan sitä kaupunkia nähtyä jalkapelilläkin. Oikeastaan telineeltä toiselle juokseminen muodostaa ihan mukavan kierroksen kaupungilla!Kaupunkipyörä

Eli eipä jäänyt kovin positiivinen jälkimaku Helsingin kaupunkipyöristä. Voisi luulla, että kauniina kesäpäivänä pyörät olivat käytössä, enkä siksi löytänyt yhtään kappaletta koe-ajoon. Kuitenkaan en nähnyt kahden päivän aikana yhtäkään pyörää liikenteessä.

Myöhemmin huomasin myös yrityksen, joka vuokraa polkupyöriä halvimmillaan 15 euron päivävuokralla. Mielestäni tuollainen hinta toimivasta, huolletusta ja laadukkaasta pyörästä ei ole ollenkaan paha. Jos olisin tienyt etukäteen tuon yrityksen olemassa-olosta, olisin varmasti käynyt sieltä itselleni fillarin vuokraamassa. Luulisi, että muillakin pyöräliikkeillä olisi tässä markkinarako. Voisi ajatella, että esimerkiksi Jopojen vuokraa-minen saattaisi olla ihan kannattavaa toimintaa.

Toivotaan, että jatkossa hyvää ideaa kehitetään vastaamaan paremmin tarpeita. Hyvässä järjestelmässä pyöriä on saatavilla, ne ovat teknisesti moitteettomassa kunnossa (turvallisia ajaa) ja käyttäjillä on vastuuta pyöristä (eli jos kohtelee fillaria kaltoin, on velvollinen korvaamaan vahingot). Nythän tuo kahden euron panttimaksu on niin naurettavan pieni, etteivät pyörät pysy hyväkuntoisina telineissään pelkästään sen voimalla.

Kesällä 2010 Helsinkiin tulee 1000 uudentyyppistä kaupunkipyörää. Aluksi hieman oudoksuin tietoa, jonka mukaan pyörien ensisijainen käyttäjäryhmä olisikin pääkaupunkiseudun asukkaat. Eikö oma pyörä olisi paras vaihtoehto, jos kerran pyörää käyttää säännöllisesti? Tarkemmin ajatellen ajatus on loistava: kaupunkipyörä toimii helppona jatkokulkuvälineenä esimerkiksi metroasemalta työpaikalle. Näin omaa pyörää ei tarvitse raahata yleisissä kulkuvälineissä!

Toisaalta on ikävää, jos turistien on jatkossa vaikeampaa käyttää kaupunkipyöräjärjestelmää. Pyöräily on kuitenkin loistava tapa tutustua uusiin paikkoihin. Lehtitietojen mukaan pyörän saisi lainaksi HKL:n matkakortilla tai matkailijalipulla. Näistä jälkimmäinen jäisi turistien tavaksi vuokrata pyöriä. Jos matkailijalippuja on helposti saatavilla ympäri kaupunkia ja hinnat pysyvät kohtuullisina, varmasti turisteillekin avautuvat kaupunkipyöräilyn ilot.

Toivottavasti pääsen itsekin testaamaan uutta kaupunkipyöräjärjestelmää heti ensi keväänä. Esitietojen mukaan uusi järjestelmä vaikuttaa oikein lupaavalta.

, , , , , , ,

%d bloggers like this: