Yöhöpinää valoista

Taas tätä perinteistä. Eli hyvät ihmiset! Illat pimenevät jouluun, kuten jossain laulussa taidettiin laulaa. Se tarkoittaa myös sitä, että fillareihin pitäisi vähitellen alkaa asentaa valoja kesän jälkeen. Parina iltana olen tullut pyörälenkiltä kotiin kymmenen maissa illalla. Täytyy tunnustaa, että ensimmäisellä kerralla pimeys yllätti samalla tavalla kuin talvi yllättää aina autoilijat, mutta nyt kahdella viimeisimmällä lenkillä pyörässäni on ollut valot mukana. Ja niitä on todella tarvinnut!

Valitettavasti olen ollut valoineni aika yksin kevyen liikenteen väylillä. Ikävää todeta, mutta pyöräilyn harrastajiksi lukeutuvatkaan eivät ole muistaneet laittaa valoja vielä pyöriinsä. Yhden käden sormilla oli laskettavissa vastaan tulleet valoilla varustetut fillarit. Aurinko kuitenkin laskee jo puoli kymmeneltä, joten yhdeksän jälkeen valoja olisi syytä jo sytytellä.

On se aivan ihmeellistä, kuinka pienikin valopiste pyörässä käy jo kaukaa silmään. Hämärässä varsinkin, kun mainosvalot ja muu valosaaste eivät ole vielä vallanneet kaupunkia.

Eli tuikkua tankoon!

Knog Frog

Kuvan Knog Frog on pienikokoinen pyörän tankoon kiinnitettävä huomiovalo. Se on helppo kiinnittää ja irrottaa tangosta, sillä sen materiaali on joustavaa kumia. Frog on ihanteellinen niille, jotka ajelevat silloin tällöin pimeällä eivätkä tarvitse suurta valotehoa. Frog-sarjaan kuuluu myös punainen takavalo.

, , , , , , ,

  1. #1 by krista on 21.8.2009 - 0:06

    Eipä ole omillanikaan kotiseuduilla vielä valoja pyörissä näkynyt.

    Joskus on ollut huonoja kokemuksia marketeissa myytävistä valoista. Pidikkeet ovat hajonneet jne. Ehkäpä siinä on yksi syy miksi valoja ei käytetä. Ja sitten ne pyöräliikkeissä myytävät mallit ovat aika kalliita. Olisiko sinulla antaa jotain vinkkejä miten valo kannattaisi valita, kun pyöräilyä harrastat.

  2. #2 by Kosti on 21.8.2009 - 14:42

    Jep, pyöräilyvarusteissa jos missä hyvä ja halpa harvoin kohtaavat. Hyviä valaisimia saa jo 20-30 eurolla, ja kun vielä huomioi, että sellainen kestää ainakin sen viisi vuotta, niin onko se enää kallista?

    Tuosta valaisimen valinnasta taitaisi olla järkevintä kirjoittaa kokonaan oma artikkeli, sillä sen verran muistettavaa asiassa on. Lähden tästä viikonlopuksi mökkeilemään ja lupaan suunnitella ”ostajan opasta” ensi viikoksi.

%d bloggers like this: