Led-katuvaloja kokeillaan Lutakossa

Led-tekniikka on kehittynyt nyt niin pitkälle, että valon kaupunkikin on ottanut koekäyttöön ledeillä toteutettuja katuvaloja. Valaisinten testaamisestahan tehtiin jo vuonna 2007 valtuustoaloite, mutta silloin ledit eivät olleet vielä tarpeeksi kehittyneitä katuvalaistuksen tarpeisiin.

Nyt asiat ovat kuitenkin toisin ja ledien ominaisuudet riittävät myös katujen valaisemiseen. Paviljongissa 3.-5.2. järjestettävien SähköTeleValoAV 2010 -messujen aikana Lutakon alueella on koekäytössä kolmen eri yrityksen toteuttamat led-katuvalaistukset. Uudentyyppiset valaisimet on asennettu Messu- ja Piippukadulle sekä Lutakonrantaan. Tästä kartasta näkee valaisinten sijainnit ja toteutuksesta vastanneet yritykset.

Kävin sunnuntai-iltana katsomassa ja kuvaamassa led-katuvalaisimia. Ensivaikutelma valaisimista oli hyvin myönteinen. Jos oikein ymmärsin, valaisimet oli asennettu vanhoihin pylväisiin siten että pelkkä valaisinosa oli vaihdettu. Vielä jokin aika sitten puhuttiin siitä, kuinka led-valaisimia joudutaan asentamaan tiheämpään, jotta riittävä valaistus saavutettaisiin. Ilmeisesti nykyään valaisimia ei tarvitse enää laittaa lähemmäksi toisiaan, mikä helpottaakin lediaikaan siirtymistä, kun pylväsväliä ei tarvitse muuttaa.

Yhdeksi miellyttäväksi asiaksi huomasin valon värin. Ledien vaaleasävyinen valo erottui edukseen. Ero on merkittävä etenkin Lutakonrannassa, jossa nykyinen valaistus on toteutettu oranssisävyisillä suurpainenatriumlampuilla. Etenkin lumen ollessa maassa led miellyttää silmää paljon enemmän kuin teollisuusaluemaista tunnelmaa aikaansaava natriumlamppu. Ledit tuntuivat valaisevan myös tasaisemmin ja kirkkaammin kuin vanhat katuvalaisimet. Kirkkaudesta huolimatta ledit eivät häikäisseet, sillä valo kohdistui suoraan katuun.

Kohteista Messukatu on ainoa, jossa ledit valaisevat ajorataa. Messukadunkin kohdalla pätivät samat huomiot: valoa oli riittävästi ja tasaisesti. On ilahduttavaa huomata, että ledistä on myös ajoratojen eikä pelkästää kevytväylien valaisijoiksi.

Itse ainakin vakuutuin Lutakon led-katuvalaisimista. Toki on laitettava jäitä hattuun ja muistettava, että nämä valaisimet ovat luultavasti valmistajiensa (hintavia) huippumalleja, joita halutaan esitellä niin messuyleisölle kuin kaupunkilaisillekin. Kehityksen kärkituotteita ottaisi mielellään kaupunkiympäristöä valaisemaan, mutta arjen realiteetit pitänevät ledit vielä marginaalissa ainakin vähän aikaa.

Kaupunkilaiset voivat sanoa mielipiteensä led-valaistuksesta tällä sivulla. Tai ainakin teoriassa; äänestys vaikuttaa melko hätäisesti kyhätyltä. Onneksi sivulle voi sentään kirjoittaa mielipiteensä ilman rekisteröitymistä.

Kuvasarja: Led-katuvalot Lutakossa.

Advertisements

, , , , , , , , ,

  1. #1 by T.H. on 2.2.2010 - 22:44

    Todella kauniita kuvia ja talvisia maisemia! Tuossa vanhan ja uuden vertailussa näkee todella selvästi valaisinten eron.

  2. #2 by Valoon... on 13.4.2010 - 15:17

    Led valaistus tuo järkeä katuvalaistukseen, näkee paremmin=turvallisempi liikkua kuin natriumlampun alla, kulutta murtoosan purkauslamppujen kulutuksesta ja kestoikä jotain muuta!
    Pitäisi järestää kysely minkävärisessä valossa kansalaiset haluavat liikkua!
    Maailma on aika kamalan näköinen punaisessa valossa.. tulkoon kirkkaus…

%d bloggers like this: