Arkisto kohteelle lokakuu 2011

Pyöräilyä Varkaudessa

Syyslomavierailu synnyinkaupunkiini Varkauteen poiki muutakin kuin reilut sata kilometriä maastopyörän mittariin. Olimme nimittäin suunnitelleet jo keväällä Warkauden Lehden toimittajan kanssa pientä pyörälenkkiä ja juttua koskien Varkauden pyöräilyolosuhteita. Ainoa este tälle tuntui vain kesän aikana olleen se, etten vieraillut Varkaudessa kuin satunnaisesti viikonloppuisin ja silloinkin ilman omaa pyörää.

Nyt mies ja konkeli olivat kumpikin kaupungissa, joten mikäpäs sen mukavampaa kuin nousta sateisena keskiviikkoaamuna satulaan ja katsella varkautelaisia liikennejärjestelyjä. Olin etukäteen miettinyt pari paikkaa, joista toinen edusti pyöräilijän vinkkelistä huonoa ja toinen hyvää. Ajattelin tämän olevan sopiva tapa, sillä pyöräilyasioista puhuessani pyrin löytämään myös hyviä puolia. Kuten elämässä yleensä, palaute menee paremmin perille, jos muistaa kiittääkin välillä. Lisäksi puheenaiheeksi nousi myös Kauppakatu, sillä olen tainnut joskus sanoa tuon ”köyhän miehen kävelykadun” toimivuudesta pari sanaa.

Warkauden Lehti sunnuntaina 23.10.2011.

Hyvät ja huonot

Huonona paikkana mainitsin Relanderinkadun kevytväylän Kuoppakankaankadun risteyksen lähellä, aivan Lidlin myymälän edustalla. Tällä paikalla kevytväylä muuttuu järjettömästi jalkakäytäväksi ilman mitään syytä. Tilanne näyttää tältä:

Pyörätie päättyy tähän merkkiin. Miksi?

Googlen katunäkymässä parin vuoden takaa paikalla on vielä yhdistetyn pyörätien ja jalkakäytävän merkki:

Vastakkaisesta suunnasta tultaessa väylä on merkitty yhdistetyksi pyörätieksi ja jalkakäytäväksi. Miksi siis tällainen yksisuuntainen pyörätie? En keksinyt muuta syytä kuin sen, että jossain vaiheessa on tapahtunut virhe liikennemerkin suhteen. Pieni moka, mutta entäs jos sattuu pyörän ja jalankulkijan välinen onnettomuus? Kävisikö niin, että pyöräilijä todettaisiin syylliseksi jalkakäytävällä ajamiseen? Nähtäväksi jää, tapahtuuko merkille mitään lehtijutun jälkeen.

Pyöräilyn kannalta hyvää suunnittelua mielestäni edustaa Taipaleentien ja Laivalinnankadun risteyksessä oleva pyörätien jatke. Siinä on oikeastaan kolme hyvää asiaa. Ensinnäkin reunatuki on korvattu asfalttiliuskalla, mikä tekee ajamisesta sujuvampaa. Toiseksi jatke on maalattu kahdella katkoviivalla yhtenäisen suojatieviivan sijaan. Näin pyöräilijä näkee jo kaukaa kyseessä olevan pyörätien jatkeen, mikä selkeyttää liikenneympäristöä. Kolmas hyvä puoli on se, että valoissa odottavat autot pysäytetään riittävän kauaksi pysäytysviivan avulla. Tämä järjestely on olemassa tosin sen vuoksi, että Laivalinnankadulle kääntyville busseille jää riittävästi tilaa. Joka tapauksessa myös fillaristi hyötyy tästä, koska auton nokka ei vahingossakaan työnny pyörätien jatkeelle. On muuten jonkinasteinen tapa Varkaudessa, että auton keula työnnetään suojatien tai pyörätien jatkeen päälle punaisissa valoissa odotettaessa.

Googlen katunäkymässä näkyvät vielä vanhat järjestelyt. Nykyään reunatukea ei enää ole ja maalaus on uusittu. Googlen kameraan osunut harmaan auton kuljettaja ei ole huomioinut pysäytysviivaa, joka pilkistää sinisen pakun edessä.

Kauppakadusta

Kauppakadusta esitin jälleen kerran ihmetykseni, miksi katu ei voisi olla kevyelle liikenteelle pyhitetty kävelykatu. Alun perin kauppiaiden vastustamaa kävelykatua ei ole saatu kokeiltua edes kesäisin, mikä on ällistyttävää. En käsitä lainkaan, miksi peltilehmiä pitää marssittaa kadun läpi. Tästähän on juuri kyse, läpiajoliikenteestä. Eivät autoilijat pysähdy noin vain asioimaan, ellei heillä ole varta vasten asiaa liikkeeseen. Ja mitä hyödyttää, jos liikkeen edessä on yksi parkkiruutu? Mahtuvatko siihen kaikki asiakkaat? Joku joutuu aina pysäköimään kauemmaksi. Parkkipaikkoja lyhyen kävelymatkan päässä on, mutta se ei näytä riittävän. Pitää yrittää päästä oven eteen, vaikka onkin tiedossa, että lopulta joutuu kuitenkin ajamaan kauemmaksi parkkiin. Ja on hyvä muistaa, että ”kauemmaksi pysäköiminen” tarkoittaa Kauppakadun tilanteessa vain joidenkin satojen metrien kävelymatkaa.

Pyöräilijän kannalta Kauppakatu on moniongelmatapaus. Katua reunustavat kevytväylät, joita pyöräilijän on lainsäädännön mukaan pakko käyttää, vaikka ajoradalla ajaminen olisi helpompaa ja turvallisempaa. Onhan kadun nopeusrajoitus vain 20 km/h. Jalankulkijoiden välissä ei tee mieli ajaa ja yksisuuntaisella ajoradalla ei saa ajaa.

Huomattavaa on sekin, ettei Kauppakadulla ole juurikaan pysäköintipaikkoja pyörille. Pyörät siis jätetään talojen seinustoille tai puita vasten. Lisääkö tämä huoliteltua kaupunkikuvaa?

”Yksittäinen kansalainen voi vaikuttaa”

Lopuksi muistutin myös siitä, että palautetta liikenneolosuhteista kannattaa antaa. Kun vuosia sitten lähetin palautetta Varkauden kaupungille, sähköpostiin ei vastattu, mutta ongelmapaikka kuitenkin korjattiin. Kun asiansa esittää napakasti ja perustellen, mahdollisuudet muutokselle ovat hyvät. Virkamiehistön puolestaan on syytä muistaa, että heidän tehtävänsä on palvella kaupunkilaisia. Hyvään hallintotapaan kuuluu esimerkiksi sähköposteihin vastaaminen.

Syyspyöräily Varkaudessa poiki siis varsin mainion jutun, jolla saatiin varmasti suunnattua huomiota fillarointiin ja pyöräilijän arjen haasteisiin. Ilahduttavaa oli, että juttu tuli lehteen näinkin myöhään syksyllä. Yleensähän pyöräilystä puhutaan mediassa enemmän keväällä ja kesällä. Näinhän se on, pyöräilyn edistäminen on ympärivuotista toimintaa.

Mainokset

, , , , , , , , , , ,

Jätä kommentti

Pikareissu etelään

Tulipa pitkästä aikaa ajeltua autolla pitempää matkaa, kun piipahdin yhden yön ”syyslomareissulla” pääkaupunkiseudulla. Kokosin tähän artikkeliin lyhyitä ajatuksia ratin takaa.

Syksystä

Seurasin lähtöaamuna lämpömittaria varsin tiiviisti, sillä syksyn kylmimmät yöt sattuivat juuri noille lokakuisille päiville. Kesärenkailla varustettu auto sai miettimään tarkemmin, mihin aikaan matkaan lähtee. Päätinkin, että ajomatka on syytä aloittaa vasta aamupäivällä, jotta sää ehtii hieman lämmetä. Näin kävikin, eikä liukkautta esiintynyt. Välillä auto vilkutteli tosin lumihiutaleen kuvaa näytössä, kun lämpötila laski hetkellisesti kolmen plusasteen tietämille. Liukkausvaroitus on varsin hyvä ominaisuus autossa, koska pitkällä matkalla lämpötilan muutoksia ei välttämättä muista seurata lämpömittarista.

Ohittamisesta

Virolaisilla kilvillä varustettuja autojakin näkee nykyään paljon liikenteessä, koska maatamme rakennetaan ahkerasti. Nelostiellä minut ohitti yksi tällainen auto. Ohitustapa muistutti minua niistä netissä näkemistäni videoista, joissa venäläiset autoilijat ohittelevat toisiaan ihan miten sattuu.

Viron rattimies ei juurikaan ohitettavaa kunnioittanut. Reipasta vauhtia aivan takapuskuriin kiinni. Kyttäämistä. Lopulta pieni rako tulee ja virolainen tunkee väkisin ohi. Sivupeilit melkein kopsuvat toisiinsa, sillä virolainen ajaa vain puoliksi vastaantulijan kaistalla. Ohitettava saa siis väistää pientareelle. Lopulta eestiauto palaa takaisin omalle kaistalle aivan minun keulani eteen. Tiputan vakkarin pois päältä painamalla jarrua. Tunnen, että henkilökohtaista koskemattomuuttani ja autoni ympärillä olevaa näkymätöntä reviiriäni on loukattu. Vähän sama tunne, jos joku tulee seisomaan liian lähelle kassajonossa. Epämiellyttävää ja liikenteessä vaarallistakin. Huvittavinta oli kuitenkin se, että ohituksen jälkeen virolaisella ei ollutkaan enää kiire vaan etenimme samaa vauhtia monta kilometriä. Pitiköhän vain näyttää? Jotain hän totta tosiaan onnistui näyttämään…

Taukopaikoista

Olen aiemmin kertonutkin, että pyrin yleensä välttämään ABC-ketjun sieluttomia sulattamoja (nk. liikenneasemia) ja suuntaamaan kulkuni pienemmälle taukopaikalle. Nyt pidin taukoni Tuuliharjan Nesteellä Orimattilassa. Piti ihan tarkistaa aseman nimi netistä, koska saman tien varressa on myös Tuuliruusun asema ja vieläpä samaa ketjuakin ovat. Ei ihme, jos nimet meinaavat sekoittua.

Noh, kahvi oli ”harjassa” huonoa, mutta tauko oli paikallaan. Tunnelmaa ei piristänyt lainkaan se, että sukulainen soitti Roomasta ja kertoi päivän tapahtumista saapasmaassa. Vatikaanissa oli kuulemma tepasteltu hellerajan tuntumassa. Roomasta varmasti sai kunnon kahviakin… Kävelin tihkusateessa kärrylleni ja jatkoin nyrpeänä matkaani.

Vatsanpohjan kutinasta

Vaikka pidänkin itseäni melko kaikkeen tottuneena kuljettajana, pääkaupunkiseudun lähestyminen ja oikeiden liittymien bongaaminen toivat vatsanpohjaan pientä myllerrystä. Sen verran erilainen ja automäärältään suurempi liikenneympäristö on kuitenkin kyseessä. Mutta yksin ajellessa vailla aikatauluja ja suuria suorituspaineita tyydyinkin kruisailemaan kaikessa rauhassa. Monenkohan taksi- ja jakeluautokuskin päivän onnistuinkaan pilaamaan nopeusrajoitusten mukaan ajamalla…

Minikiertoliittymistä

Helsingissä reitin varrelle osui monta minikiertoliittymää, eli sellaista liikenneympyrää, jossa keskisaareke on lähes olemattoman pieni. Osa näistä oli tietöiden vuoksi rakennettuja väliaikaisia, mutta osa ihan ”kiinteitä”. En aivan ymmärtänyt näiden tarkoitusta, sillä tietyistä suunnista ajettaessa miniympyrässä ei tarvitse hidastaa vauhtiaan eikä kääntää rattia. Siis aivan kuin ympyrää ei olisi lainkaan. Näinköhän ympyrän väistämissäännöt toteutuvat noissa pienissä rinkuloissa? Vilkkua niissä ei ainakaan kukaan näyttänyt käyttävän.

(Psst! Kiertoliittymäfanin kannattaa lukaista Tekniikan Maailman numeroa 19/2011. Siellä on lisää juttua ympyröiden ihmeellisyyksistä.)

Peräkärryistä

Moottoritiellä silmään osuivat myös peräkärryt. Kuinkahan moni peräkärryä vetävä tietää, että yhdistelmän suurin sallittu nopeus on 80 kilometriä tunnissa? Yhden kuormajuhdan poliisimoottoripyörä olikin ohjannut sivuun ja arvatenkin ylimääräisen varikkokäynnin syynä oli juuri ylinopeus. Peräkärryllisten nopeudet tuntuivat olevan motarilla 90:n ja 115:n välissä.

Matkaseurasta

Paluumatkalla ei sentään tarvinnut matkustaa aivan yksin. Autossa takamatkustajana oli jotain pientä tuliaista espoolaisesta Sellon Pyörästä. Mutta nyt tuntuu siltä, että tuo ansaitsee ihan oman juttunsa…

, , , , , , , , , , , , , ,

5 kommenttia

Promillerajan lasku saa kannatusta

Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) kertoi ensimmäisessä lehdistötapaamisessaan, että tieliikenteen promillerajan laskemisella on laaja kannatus, ainakin virkamiestasolla. Kysymys promillerajan laskemisesta ei ole mitenkään uusi, mutta nyt tuoreella liikenneministerillä näyttää olevan tahtoa asian läpiviemiseen. Tärkeimmät ministeriöt ja poliisijohto on jo ehditty kysellä läpi ja päät ovat nyökkyneet ehdotukselle.

Mielestäni 0,2 promillen raja tieliikenteeseen olisi sopiva ja nykyaikainen tapa viestiä, etteivät alkoholi ja ajaminen kuulu yhteen. Samalla ruorijuopumuksen rajaa voitaisiin yhtä lailla alentaa, sillä on jokseenkin kummallista, että veneily kännissä on lainsäätäjän mielestä jotenkin vähemmän vaarallista. ”Maan tavan” on jo aika muuttua. Kännissä ajaminen ei ole perusoikeus.

Kännissä ajaminen ei ole perusoikeus.

Tavallisin vastaväite ehdotukselle on tukeutunut tilastoihin: miksi nysvätään 0,2:n ja puolen promillen välillä, kun ”oikeat” rattijuoppo-onnettomuudet tapahtuvat niille, jotka ajavan törkeän rattijuopumuksen rajamailla, yli yhdessä promillessa? Kysymys on aiheellinen, mutta mielestäni kyseessä on kaksi eri asiaa, joihin vaikutetaan eri keinoin. Alle puolen promillen lukemia puhaltaviin voidaan vaikuttaa valvonnalla ja vaatimalla ”nollalinjaa”, mutta toistuvien törkeiden rattijuopumuksien karsimiseen tarvitaan erilaisia otteita. Ne eivät enää olekaan liikenneministeriön tai poliisin alaa, vaan enemmänkin sosiaali- ja terveysalan heiniä. Törkeisiin rattijuopumuksiin syyllistyvien toimintaan promillerajan alentaminen tuskin vaikuttaa, sillä rattijuopoista yli 60 prosenttia on alkoholin suurkuluttajia ja kolmanneksella on sairaudeksi luokiteltu päihdeongelma (lähde). Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö rajan laskemisesta saataisi etua muissa ryhmissä.

Asenne rattijuopumusta kohtaan on tiukentunut. Kännissä ajamista pidetään yleisesti yhtenä vakavimmista rikoksista. Entä tulevaisuudessa? Poliisilta tulleen arkikokemuksen mukaan sekä pienessä maistissa että kovemmassa humalassa ajaminen on yleistynyt etenkin nuorten mopoilijoiden kohdalla. Tällainen kehitys ei lupaa hyvää, kun nyt mopoiässä olevat siirtyvät suurempien ajoneuvojen ohjaimiin. Siksi onkin syytä miettiä, miksi opetamme nykyisellä lainsäädännöllä, että alle puolen promillen humalassa ajaminen on periaatteessa hyväksyttävää.

Jokainen meistä osaa laskea, millä nopeudella alkoholi poistuu elimistöstämme. Sen yhden ruokajuoman voi edelleen nauttia, eikä tapojaan tarvitse merkittävästi muuttaa, vaikka raja muuttuisikin. Miksi yleensä pitää kiirehtiä heti ruokajuoman jälkeen rattiin?

Liikenneministerin mukaan poliisi myös pystyisi valvomaan uutta promillerajaa. Valvonnan tehostamiseen tarvitaankin partioautoihin sijoitettavia tarkkuusalkometrejä. Arvailujen varaan jää, onko jatkossa riittävästi poliisimiehiä niitä käyttämään – tai valvomaan liikennettä ylipäätään.


Ps.

Liikenneministerin mukaan auton turvalaitteiden verotusta pitäisi keventää tai poistaa laitteet jopa kokonaan autoverotuksen piiristä. Tätä voin kannattaa lämpimästi. Samalla ajatusta voisi hiukan laajentaa. Miten olisi verovapaat pyöräilykypärät?

, , , , , , , , , , ,

Jätä kommentti

%d bloggers like this: