Arkisto kohteelle marraskuu 2011

Normaalista ihmisestä maastopyöräilijäksi

Aiemmassa jutussa jo vihjasinkin, että pyöräkalustoon on tullut uusi jäsen. Uusi tulokas on muodokas, tehokas, (suhteellisen) kevyt ja sillä pääsee minne tahansa. Siltä ainakin asfaltilla ajamiseen tottuneesta kuskista tuntuu.

Se on siis maastopyörä. Eikä mikä tahansa leveärengas, vaan 29-tuumainen täysjousto, mikä tarkoittaa, että se osaa niiata kauniisti isommassakin kuopassa ja pitää kuljettajansa liikkeessä myös hankalimmissa paikoissa.

Se on Specialized Camber Comp 29. Vieläpä suoraan tulevaisuudesta, sillä vuosimalliksi ilmoitetaan 2012. Osina on muun muassa XT-takavaihtaja, Sramin X7-etuvaihtaja, Fox Float Evolution RL 29 -etuhaarukka, saman valmistajan Triad II -takajousto ja Avid Elixir 7 SL -hydrauliset levyjarrut. Mitäänhän en näistä sen tarkemmin tiedä, mutta kuulostaa hyvältä.

Valintaprosessi

Uuden pyörän hankinta on ollut jo pitkään mielessä, mutta jotenkin en ole vain saanut aikaiseksi toteuttaa sitä. On tuntunut siltä, että oikean löytyminen kaikkien hyvien joukosta on ollut vaikeaa. Nyt päätin sitten ryhdistäytyä ja tein hommasta yksinkertaista. Lopultahan tarvitsee kysyä vain kaksi kysymystä, jotka ovat:

  1. Missä haluaa ajaa?
  2. Kuinka paljon haluaa pyörästä maksaa?

Näiden jälkeen katsotaan sitten vaihtoehtoja. Koska ensimmäiseen kysymykseen vastaus oli ”maastossa”, niin siitä aiheutui vielä kaksi lisäkysymystä:

  1. 26- vai 29-tuumainen?
  2. Pitääkö olla täysjousto?

Päädyin 29-tuumaiseen, koska olin kuullut ja lukenut siitä niin paljon hyvää. Ajattelin myös, että se olisi ehkä kaltaiselleni aloittelijalle armollisempi, sillä tuumat korvaavat kuulemma pieniä ajovirheitä ja että meno on yleensäkin leppoisempaa. Täysjoustoon päädyin oikeastaan ihan vain sillä (hataralla) perusteella, että eipähän jää jossiteltavaa myöhemmäksi. Tämä kaikkivoipa peruste oli osittain myös 26” vs. 29” -kysymyksen taustalla.

Halusin pyörän, jota ei tarvitse heti vaihtaa, jos maastopyöräilystä innostuu enemmänkin. En halunnut, että osia pitäisi olla välittömästi päivittämässä parempiin. Näin ollen paketti sai mielellään olla kerralla (lähes) valmis. Tämä piti ottaa tietysti huomioon budjetissakin.

Sitten alkoikin armoton valmistajien ja jälleenmyyjien nettisivujen selailu. Mitä löytäisin näistä lähtökohdista? Monta vaihtoehtoa olikin, mutta jotenkin Spessun mallit miellyttivät eniten silmää. Ne myös herättivät omistamisenhalua, muut merkit eivät ehkä niinkään. Myönnän myös sen, että pidän kaikesta kauniista ja Specialized on mielestäni aikamoista silmäkarkkia.

Siispä kyselemään Spessujen perään. Kovin suurta tarjontaa 29” + täpäri + n. 2000 € -yhdistelmällä ei jälleenmyyjillä ollut, mutta Sellon Pyörässä oli yksi tulevan vuoden malli jo esillä. Kokokin saattoi olla sopiva, joten Espoota kohti sitten vain. Camber vaikutti niin hyvältä, että ostopäätös syntyi, vaikka budjetti hieman ylittyikin. Mutta eikös se aina?

Ensivaikutelma on ollut noin 500 ajetun kilometrin jälkeen pelkästään positiivinen. Maastossa aloittelijaa ihmetyttää yhä uudelleen ja uudelleen, että pystyikö tuollaisestakin paikasta ajamaan pyörällä. Siirtymillä taas hymyä suupieleen tuo havainto siitä, miten kevyesti matka asfaltilla taittuu. Luulin, että päällystetyllä tiellä meno olisi paljon tahmeampaa. Ehkä näissä näkyvät 29-tuumaisen hyvät ominaisuudet.

Ja onhan se myönnettävä: pyöräily maastossa on vain niin hauskaa puuhaa. Mitäpä harrastustaan enää selittelemään muilla syillä? Hyvä mieli on painava syy mille tahansa harrastukselle.

Kuvailin pienen videon, kun olin ajelemassa lokakuussa Varkaudessa. Kaupungin kyljessä sijaitseva Kämärin alue on omia suosikkejani ja lapsuudesta tuttuja maisemia. Sieltäpä sitä hyvää fiilistä oli helppoa lähteä etsimään.

Hyvää palvelua Sellon Pyörässä

Kiitokset vielä Sellon Pyörän porukalle, kun autoitte siirtymään vaivattomasti maastopyöräilijäksi. Teillä homma tuntui pelaavan. Sähköpostiin vastattiin ennätysajassa, fillaria esiteltiin huolellisesti, koeajoa ehdotettiin asiakkaalle ja pyörä laitettiin ajokuntoon asiakkaan toiveiden mukaan. Siinä on hyvän palvelun ainekset koossa.


Kohumaasturin salakuvat! Katso heti!

Mainokset

, , , , , , , , ,

Jätä kommentti

Uudistunutta Asemakatua tarkastelemassa

Onpas Jyväskylän Asemakadulle tullutkin loistavia pyöräparkkeja! Remontin yhteydessä on asennettu uusia pyörätelineitä ja nyt tarjolla on varmaankin kaupungin laadukkainta pyöräpysäköintiä. Telineet vaikuttavat oikein hyville ja ajatuksella toteutetuille. Pienenä esimerkkinä voi mainita kumisuojat, jotka estävät etuhaarukan naarmuuntumista. Näitä lisää!

Nyt meillä on kyllä hienot telineet, mutta tajuavatko kaikki käyttäjät niiden hienouksia? Kuvista näkee, kuinka huolimattomuudella vesitetään hyvät ominaisuudet ja yhdellä pyörällä voidaan viedä monta paikkaa. Vaikutti myös siltä, että ihmiset arkailevat kaksitasoisten telineiden ylemmän tason käyttöä. Ilmeisesti eturenkaan nostaminen (vaikkakin vain joitain kymmeniä senttejä) on vielä vieras ajatus, koska olemme tottuneet mataliin telineisiin. Joidenkin pyöräilijöiden ajattelemattomuutta kuvaa se, että muita kalusteita kuten penkkejä käytetään pyörätelineinä. Sokoksen kulmalle on jätetty tyhjä tila, joka on täyttynyt pyöristä. Ilmeisesti pyörätelineen puuttuminen vihjaa siitä, että kaupunki ei salli pyörien pysäköintiä jatkossa tällä paikalla.

Yhteinen tila

Asemakadun yläpään suunnittelussa on lähdetty liikkeelle yhteisen tilan konseptista. Tämä tarkoittaa, että alueella liikkuu kevyen liikenteen lisäksi myös autoja, mutta millekään liikennemuodolle ei ole varattu omaa osaa katualueesta. Kalusteet ja valaisimet ohjaavat autot kuitenkin kadun keskivaiheille. Pysäköintitilaa ei enää ole lukuun ottamatta kahta invapaikkaa. Asemakatu on osoitettu pihakaduksi, joten pysäköinti on sallittu vain merkityillä paikoilla.

On mielenkiintoista nähdä, kuinka yhteinen tila toimii käytännössä. Jyväskeskuksen pysäköintihalliin on melko paljon autoliikennettä ja monet tulevat autolla kadulle niin matkustajien kuin tavarankin lastausta ja purkua varten. Niin ikään nähtäväksi jää, alkavatko invaluvan haltijat pysäköidä pihakadulla, siis muuallakin kuin invapaikoilla. Toivottasti yhteinen tila ei muutu yhteiseksi parkkipaikaksi. Myös autojen nopeudet tuntuvat olevan suurempia kuin pihakadulla sallittu 20 km/h. Pihakadulla jalankulkijan pitäisi olla kuningas, mutta miten autoilijat reagoivat ”keskellä tietä” lampsiviin ihmisiin? Uskaltavatko jalankulkijat edes ottaa tilaansa vai kulkevatko he jatkossakin reunoja pitkin?

Pihakadulla ajaminen ja pysäköinti

Ajonopeus pihakadulla on sovitettava jalankulun mukaiseksi eikä se saa ylittää 20 km/h.

Pihakadulla ajoneuvon kuljettajan on annettava jalankulkijalle esteetön kulku.

Pysäköinti pihakadulla on sallittu merkityllä pysäköintipaikalla. Polkupyörän, mopon ja vammaisen pysäköintiluvalla varustetun ajoneuvon saa kuitenkin pysäköidä merkityn pysäköintipaikan ulkopuolelle, jos se ei kohtuuttomasti haittaa pihakadulla liikkumista.

– Tieliikennelaki 33 §

, , , , , , , ,

7 kommenttia

Vakavaa valotehoa

Pari vuotta sitten fillareiden ajovalojen markkinoilla tapahtui muutos, kun Magicshine-tuotemerkki hämmästytti polkijoita valotehollaan ja suhteellisen halvalla hinnallaan. Joku tuomitsi lampun piraattituotteeksi, koska se muistutti tunnetun Lupinen valaisimia. Toiset pitivät sitä odotettuna tulokkaana, joka pakottaisi vanhat valmistajat laskemaan hintojaan. Monelle talvipimeällä pyöräily tuli mahdolliseksi kohtuuhintaisen ja samalla tehokkaan valaisimen avulla. Ensimmäisen mallin jälkeen uusia Magicshine-valaisimia on tullut markkinoille useita. Nyt blogikirjoittajan testitankoon tuli Magicshine MJ-856B.

Lumeneita kauniissa kuorissa

Lumen-kilpailussa MJ-856B tarjoaa valmistajan mukaan 1600 lumenia neljän Cree XP-G-ledin voimalla. Lumen-arvoon kannattaa tosin suhtautua varauksella, sillä valmistajilla on tapana liioitella ja laskea valovirta ledien teoreettisen maksimiarvon mukaan. Todellinen luku lienee 1300 lumenin paikkeilla. Muutenkaan pelkkiin lukuihin ei kannata tuijottaa, koska linsseillä ja valon jakautumisella on myös suuri vaikutus valaisimen käytettävyyteen pyöräilyssä. Joka tapauksessa nyt puhutaan valaisimesta, joka valaisee riittävästi kaikissa ajotilanteissa.

Omassa tangossani uusi Magicshine korvasi kaksi vanhempaa MJ-808-valaisinta. Olin päivittänyt niitä juuri eBay:stä löytämilläni leveämpää valokeilaa tuottavilla linsseillä. Niillä näkeminen jäi kuitenkin vajaaksi, koska lähilinssi leikkasi liian paljon pilkkopimeässä tarvittavan ”kaukovalon” määrää. Lähilinssi onkin hyvä pyöräteille, mutta se ei sovellu metsäpoluille. MJ-856B ratkaisee tämän ongelman tehollaan. Valoa tulee riittävästi niin lähelle kuin kauaskin.

Valotehoa riittävästi

Ensimmäiseksi uutuudessa huomio kiinnittyy ulkonäköön. Kyseessä ei ole enää muovinen ja halvalta vaikuttava valaisin, vaan metallikuori näyttää ja tuntuu hyvältä. Valaisinta on muotoiltu jäähdytyksen ehdoilla, sillä ledit tuottavat paljon lämpöä. Myös pakkaus on kilpailijoidensa tasolla, ja valaisin tarvikkeineen toimitetaan kätevässä säilytysrasiassa.

Halpalampun tuoksua tästä Magicshinestä on vaikea löytää. Laadun ja muotoilun uusi suunta kielii Magicshinen pyrkivän selvästi arvostettujen valmistajien joukkoon. Brändiä luodaan ja logoakin on painettu vähän kaikkialle, jopa virtajohtoihin.

Pakettiin kuuluu myös akku. Uusittu akkupaketti (MJ-868) on kumikuorineen nyt paremmin suojattu säältä. Enää akkujen elon ei pitäisi päättyä siihen, että talvilenkillä vesi valuu johtoa pitkin akustoon.

Edellisistä hypistelemistäni malleista poiketen nyt testissä olevan Magicshinen virtajohto on kumimaisempi, joten se tuskin halkeilee pakkasessakaan. Johdolla saisi olla enemmän pituutta. Johdon lyhykäisyys ei ole suuri puute, koska metrin pituisen jatkojohdon saa alle kymmenellä eurolla. Toisaalta jatkojohto voisi kuulua pakettiin. Moni on laittanut akun juomapullotelineeseen tehtyyn koteloon, jolloin pidemmälle johdolle tulee tarvetta. Liittimet ovat edelleen vanhaa tuttua, mikä ei ole lainkaan huono asia, koska yhteensopivuus vanhempien tuotteiden kanssa säilyy.

Virtapainikkeen käyttö on loogisempaa kuin aikaisemmissa malleissa. Enää ei tarvitse ”rullata” kaikkia asetuksia läpi, vaan valoa voi säätää kirkkaammaksi tai himmeämmäksi kahden painikkeen avulla. Painikkeen valon väri kertoo akun varaustilan, tosin suuripiirteisesti. Erityiskiitos siitä, että valaisimessa ei ole turhia vilkkutoimintoja, jotka vaikeuttaisivat käyttöä.

Virtapainikkeen vihreä valo tarkoittaa, että lamppu palaa kauemmin kuin kuski jaksaa polkea.

Valitettava heikkous on valaisimen kiinnitys ohjaustankoon. Se hoidetaan edelleen o-renkaalla, jolla on joskus vaikeaa saada aikaan tukevaa kiinnitystä. Paljon riippuu tangon paksuudesta ja materiaalista. Paksussa ja karhennetussa tangossa valaisin pysyy heilumatta paikoillaan, mutta ohuemmassa ei. Harrastuspyörästä valaisinta ei tarvitse irrottaa koko talvena, joten oikeasti kiinteälle kiinnitystavalle on perusteita. Toisekseen valaisin on omimmillaan metsäpoluilla, joiden epätasaisuudet voivat heiluttaa o-renkaalla kiinnitettyä valaisinta turhan helposti. Asian toisena puolena on toki se, että valaisimen asennus onnistuu ilman työkaluja.

…mutta kiinnitys on epävakaa.

Onko laatu kohdillaan?

Magicshinen arvostelijat ovat esittäneet huolensa valaisinten kestävyydestä ja turvallisuudesta. Turvallisuuskysymys on liittynyt lähinnä akkuihin ja latureihin. Huonoimmillaan niiden laatu on vaihdellut runsaasti ja heikoimpien rakenteissa on ollut jopa käyttäjän turvallisuuden vaarantavia puutteita. Testissä ollut MJ-856B on tilattu suomalaiselta jälleenmyyjältä, joka toimittaa valaisimen mukana CE-merkityn laturin. Se sopii suomalaiseen pistorasiaan ilman adapteria. Kuten yllä totesin, akkupaketin laatua on nostanut parempi suojaus sääolosuhteilta.

Valaisinta hankkiessa kannattaakin turvata suomalaiseen jälleenmyyjään. Parempilaatuisen laturin lisäksi saa ainakin nopeamman toimituksen ja takuuasioistakin on helpompaa neuvotella. Jälleenmyyjät myös kertovat testaavansa valaisinpaketit itse ennen niiden myyntiä.

Kokonaiskuva laadusta jää siis myönteiseksi, sillä akku- ja laturiongelmat vaikuttaisivat olevan nyt historiaa. Näin ainakin suomalaisten jälleenmyyjien kanssa asioidessa. Nyt testatun Magicshinen toimitti valaisimesi.fi-verkkokauppa.

Ja sitten pimeään…

Testilenkkejä on suoritettu vaihtelevissa ympäristöissä syksyisissä maisemissa. Akun kesto on vähintäänkin riittävää, sillä eniten valaisinta tulee käytettyä neljäsosa- ja puoliteholla. Pienimmällä teholla päästään melkein kymmenen tunnin käyttöaikaan, suurimmalla jäädään noin kahteen tuntiin. Täyttä tehoa ei tule juurikaan käytettyä, eli akkua ei tarvitse ladata läheskään jokaisen lenkin jälkeen.

Valaisimen käyttö ajon aikana on vaivatonta, sillä valotehoa säätävät painikkeet toimivat riittävän herkästi. Magicshinen kiinnityskulma pitää säätää tarkasti, sillä liian ylös asetettu valokeila häikäisee helposti vastaantulijoita. Häikäistymisriskin vuoksi muun liikenteen seassa ei ole syytä käyttää kuin kahta pienintä tehoa. O-rengaskiinnitys näyttää tässä heikkoutensa: valaisimen kulmaa pitää muistaa säätää välillä, jotta optimaalinen asento säilyisi. Tukevammalla kiinnitystavalla tätä ongelmaa ei olisi.

Seuraavassa pieni vertailu, joka on toteutettu erittäin heikosti valaistulla kevytväylällä. Ensimmäisessä kuvassa on verrokkina Cateye HL-EL135, joka edustaa siis tavallista led-huomiovaloa. Huomiovalo on mukana siksi, että Magicshine-valaisinten tehoa on vaikeaa ymmärtää kuvien perusteella. Vertailussa on myös Magicshine MJ-808 sekä tavallisella että lähilinssillä. Viimeiset kuvat ovat MJ-856B:stä sen pienimmällä ja suurimmalla tehoasetuksella. Vartailu ei ole täydellinen, mutta suuntaa-antava. Edelleenkin parhaan kokonaiskuvan saa vain kokeilemalla valaisinta itse. (Kaikissa kuvissa valotusaikana yksi sekunti, f/6.3 ja ISO 200.)

Pyörän eteen suunnatusta huomiovalosta tulee vain pieni valopilkku.

Magicshine MJ-808 tavallisella linssillä, täydellä teholla.

MJ-808 lähilinssillä, täydellä teholla.

MJ-856B neljäsosateholla.

MJ-856B täydellä teholla. Huomaa, että valo heijastuu jo kauempana näkyvästä liikennemerkistä.

On totta, että hyvällä ajovalolla pyöräilyyn avautuu uusi ulottuvuus. Enää ei tarvitse ajaa vain päivänvalossa tai valaistuilla teillä, vaan avoinna ovat kaikki reitit — keskellä pimeintä metsääkin. Hyvä valaisin onkin jokaisen harrastajan perusvaruste. Elämysten lisäksi se tuo turvallisuutta liikenteessä. Hintakaan ei ole enää hankinnan este, sillä noin 120 eurolla saa jo näköjään melkoisen tuikun. Laatuvaikutelma on erittäin hyvä ja näin ollen valaisimelle on odotettavissa useita käyttövuosia. Tai no, ainakin siihen asti kunnes markkinoille tulee tehokkaampi versio…

Kannattaa huomata vielä yksi asia. Huipputehokkaan valaisimen käyttäminen vaatii fillaristilta vastuuntuntoa, sillä Magicshinen kaltaisella ”supertuikulla” voi häikäistä vastaantulijoita puolivahingossa. Siksi pitääkin laittaa pyörä parkkiin ja käydä katsomassa, miltä valaisin näyttää vastaantulijan silmin. Tämän jälkeen tajuaa, että valokeilan oikealla suuntaamisella ja valaisimen tehojen maltillisella käytöllä on merkitystä. Nähdä toki saa, mutta toisia ei saa häikäistä.

, , , , , , , , , , , ,

5 kommenttia

Vinossa edelleen

Elokuun alussa kirjoittelin tyytyväisenä, kun osa pyöräilijöille vaarallisista vinottaisista pysäköintiruuduista poistettiin Kauppakadulta. Nyt tyytyväisyys on hiukan vähentynyt, sillä autojen pysäköinti vinottain jatkuu paikalla edelleen.

Tällä kertaa syy ei ole oikeastaan autoilijoissa vaan siinä, miten huolimattomasti ajoratamerkinnät on paikalle tehty. Uudet viivat on maalattu vanhojen päälle, eikä vanhoja ole viitsitty poistaa kunnolla. Ei siis ihme, jos väärinkäsityksiä syntyy. Kun yksi auto pysäköidään vinottain, muutkin seuraavat esimerkkiä.

Vanhat, huonosti poistetut merkinnät ohjaavat pysäköimään väärin.

, , , , , ,

Jätä kommentti

%d bloggers like this: