Kilpibongailua

Onpa taas osunut silmiin hauskoja rekisterikilpiä. Tänään tuli vastaan Mercedes-Benzin E-sarjalainen, jonka tunnus oli räväkästi XXX-1. Olisipa kerrassaan hauskaa tietää, mihin kirjaimet viittaavat. Saattaa olla, että äksät näyttävät vain niin erikoiselta, että omistaja on halunnut ottaa ne pelkästään ulkonäöllisistä syistä. Häveliäänä miehenä en kehtaisi triplaäksää omaan autooni ottaa. Veikkaan, että aika monelle ihmiselle niistä tulee mieleen ei vain Vin Dieselin tähdittämä elokuva, vaan myös aikuisviihde. Varsinkin nyt, kun alan nettisivujen päätteeksi saa kolme äksää. Ikävämpi juttu, jos tätä ei tullut miettineeksi kilpiä tilatessaan.

Samalla reissulla bongasin myös BIL-alkuisen kilven. Arvaattekin varmasti auton merkin. Kyllä, Volvohan se oli. Olikohan se matkalla Biltemaan?

Myös KOX-alkuiset kilvet ovat huvittaneet minua. Kilvet.com-sivuilla oli vihjettä, että myös COX-kilpiä on ollut liikenteessä. COX ja KOX ovat aika erikoisia valintoja kirjainyhdistelmiksi, koska sanana ne muistuttavat ääntämykseltään englannin sanaa cocks. Sehän on tietenkin suomeksi kukot, mutta onpa sanalla jokunen alatyylinenkin merkitys. Cox (lyhennettynä sanasta coxswain) taas tarkoittaa perämiestä, ja perämiehellä voi olla monta merkitystä suomen kielessä. Siksipä hieman ihmettelen, että tällaisia kilpiä on päästetty liikkeelle. Trafin periaatteena pitäisi olla, ettei hyvän maun rajoilla tasapainottelevia kilpiä hyväksytä. Ehkäpä tämä vain kertoo siitä, että Trafin palveluksessa ei ole kaksimielisyydestä kärsiviä virkamiehiä.

Erityistä hauskuutta KOX-bongaukseen toi auto, johon kilpi oli kiinnitetty. Kyseessä oli Audin metallimöhkäle Q7, sisällään kaksi miestä. Jokainen saa päättää itse, olivatko miehet kukkoja vai jotain ihan muuta…


Monella tuntuu olevan trendikkäänä harrastuksena kilpien numeroiden bongailu. Siis siten, että aloitetaan ykkösestä ja yritetään löytää liikenteestä kaikki numerot väliltä 1-999 oikeassa järjestyksessä. Minuakin houkuteltiin kesällä mukaan tuohon peliin, mutta enhän minä raukka pärjännyt lajissa ollenkaan! Ongelmana on nimittäin se, etten yksinkertaisesti pysty keskittymään autoa ajaessani ympärillä pyöriviin kilpiin. Kaikki tarmoni menee muun liikenteen havainnointiin ja auton pitämiseen tiellä, minkä johdosta kilpien katselu unohtuu hetkessä. Lohdutin itseäni sillä, että ajamiseni on varmasti pikkuisen turvallisempaa, kun keskityn itse asiaan.

Advertisements

, , , ,

  1. #1 by Jenni on 9.1.2012 - 19:41

    Autolla ajaessa kilpiä ei hirveästi ehdi bongailla, mutta kävellessä ja pyöräillessä kyllä. Hieman yli kolme vuotta bongailua takana ja olen edennyt tavallisessa bongailussa numeroon 51 ja takaperin numeroon 801. Bongailu on hauskaa kun siinä voi kisata jonkun kanssa, mutta on mennyt vähän maku kun mieheni on kirinyt takaperin numeroissa jo 756:een, kun vielä kesällä eromme oli vajaa parikymmentä. Sen siitä saa, kun pyöräilee itse 5 minuutissa kiireellä töihin ja toinen kävelee. Ja sitten se toinen bongaa samana päivänä esim. 3 numeroa ihan vain hyvällä tuurilla… Noh, etuperin numeroissa mä sentään johdan, sillä miehellä löytyi vasta 32, että aika tuurpeliä kun aika lailla sama aika ollaan molemmat tätä harrastettu.

  2. #2 by Aki on 9.1.2012 - 20:31

    Moi! Todella upea kuva Scaniasta. Tuo pakokaasu/höyry on tosi hyvä elementti.

  3. #3 by Kosti on 9.1.2012 - 22:52

    Jenni: Minua alkoi ärsyttää kun autoillessa kyytiläinen bongasi aina minun numerot. Viereiseltä penkiltä vaan kuului, että ”tuossa meni sun numero, näitkö?” No en nähnyt! 😀 Mutta pitkälle olette päässeet bongailussa, hienoa!

    Terve Aki! Kuva on otettu viime kevään penkkariajeluista. Silloin oli mukavasti pakkasta ja komeat höyryverhot kuormureiden ympärillä. 🙂

  4. #4 by Aron Viestitin on 13.1.2012 - 9:03

    Rekkaribongaus on varsin koukuttavaa. Siinäpä ympäristöystävällinen autoharrastus!
    ”Viralliset” säännöt ja muuta aiheeseen liittyvää löytyy sivustolta:
    http://turunseudunrekisterikilpinumerotarkkailijoidenklubi.com/

    Erikoiskilpiä tulee vastaan monenlaisella huumorintajulla laadittuna. Oudoimpia ovat automallia kuvaavat kilvet jotka on myöhemmin siirretty toisenlaiseen ajokkiin.

%d bloggers like this: