Arkisto kategorialle Arvioita tuotteista ja palveluista

Pikatesti: aLoksak-suojapussit

Harrastuksissa mukana kulkee jos jonkinlaista elektroniikkaa, joka ei useinkaan tykkää kosteudesta tai liasta. Haasteena on suojata laitteet ja samalla säilyttää edes jotenkin niiden käytettävyys. Hyvänä esimerkkinä on älypuhelin, jossa toimivan Sports Tracker -ohjelman antamia tietoja tulee seurattua myös lenkin aikana.

Minigrip-pussit ovat kustannustehokas vaihtoehto, mutta kestävyydeltään ne eivät ole huippuluokkaa. Minigripeistä tuttua tekniikkaa käytetään myös yhdysvaltalaisen Loksakin valmistamissa aLoksak-pusseissa. Niissä muovi on paksumpaa ja saumat tukevampia. Jenkkityyliin valmistajalla on esittää kaikenlaisia testituloksia, jotka osoittavat tuotteen kestävyyden äärioloissa. Tietenkin pussit ovat myös armeijan suosiossa.

Lupauksille on katetta. Minigripit aLoksak pieksee helposti, mutta ikuinen aLoksak ei silti ole. Eniten käytössäni ollut kännykkäpussi on kestänyt yli puoli vuotta käyttöä ja lukemattomia sulkemisia ja avaamisia, mutta lopulta muovi naarmuuntuu ja vetämiselle altistuvat kielekkeet repeytyvät. Kurjasta ulkomuodostaan huolimatta pussi pitää silti vettä ja sulkusauma toimii.

Paksumpi muovi ei estä kosketusnäytön käyttämistä. Käyttötarkoituksia on monia pussien koon mukaan: pienimpään mahtuu vain luottokortti ja rahaa, suurimpaan kartta tai iPad. Muovityyppi soveltuu myös ruuan säilyttämiseen. Kaipaamaan jäin tiivistä läpivientiä vaikkapa kuulokejohdolle.

Kannattaako siirtyä Minigripistä aLoksak-pusseihin? Kyllä ja ei. Kalliimmille tavaroille sekä usein suojaa tarvitsevalle käyttäjälle aLoksakin hankinta on perusteltua. Satunnaisesti kevyttä suojaa tarvitseva pärjää Minigripeilläkin. Hinta ei kuitenkaan ole suhteettoman korkea vankemmasta suojasta.

Neljän erikokoisen aLoksak-pussin multi pack 14,90 €, Prisma Seppälä, Jyväskylä.
Lisätietoa: www.loksak.com, tuote-esite (suomeksi, PDF)

Mainokset

, , , , ,

1 kommentti

Huoltokokemuksia

Voi sentään. Pyörävajasäilytys maksoi kaupunkipyörälle kaksi katkennutta pinnaa. Maasturin vapaarattaasta kuului puolestaan ikävää rahinaa. Kummatkin polkupyörän vaivoja, joita en osaa itse korjata kotioloissa. Vaikka harrastusvuosien karttuessa pyöräänsä oppii korjaamaan, kaikkea ei silti pysty eikä edes kannata tehdä itse. Silloin on käännyttävä ammattilaisen puoleen.

Olen noin vuoden sisällä saanut kokea, mitä pyörähuolto on pahimmillaan ja parhaimmillaan. Kerrotaan ensin kauhukokemus ja heti perään esimerkkitapaus hyvästä palvelusta.

Huonoa…

Jouduin siis jokin aika sitten todella erikoiseen tilanteeseen asioidessani eräässä jyväskyläläisessä polkupyörähuollossa. Olin käynyt liikkeessä ennenkin ja huollon toiminta oli mielestäni silloin ”ihan OK”. Homma oli siis toiminut, mutta mitään ylisanoja ei palvelusta voinut antaa. Viimeiseksi jääneellä kerralla vein liikkeeseen takakiekon, jonka navalle toivoin huoltoa. Kävi ilmi, että jokin pikkuosa navasta oli rikkoutunut.

Mekaanikko tutki korjauksen tarpeessa olevaa napaa, antoi sen takaisin ja totesi, että ”kaipa sä jostain saat siihen uuden osan”. Olin äimistynyt. Mistä ihmeestä löytäisin tuollaisen pikkuosan, vai olisiko minun ostettava kokonaan uusi kiekko?! Lopulta pitkin hampain mekaanikko otti kiekon sisään huoltoon. Eli asiakkaana minun piti ”myydä” korjattava tavara huollolle. Ihmeellisintä oli se, että vika oli täysin korjattavissa ja huolto veloitti hyvän summan korjauksesta, mutta siltikään en meinannut kelvata asiakkaaksi. Katsoin, että ehkä minua varten on joku toinen pyörähuolto.

…ja hyvää: Ride Cycle Store

Niinpä nyt oli etsittävä uusi huoltopaikka pyörille. Koska olin kuullut Vaasankadulla sijaitsevasta Ride Cycle Storesta vain hyvää, päätin kokeilla heidän palvelujaan.

Ride Cycle Storessa asiointi sujuikin juuri niin hyvin kuin kaikista kuulemistani myönteisistä kommenteista olin osannut odottaa. Kysyin aluksi huollon mahdollisuudesta sähköpostitse ja viestiini vastattiin asiallisesti. Sähköposti on nykyisin tärkeä viestintäväline ja yrittäjien kannattaa vastata vähäpätöisiltäkin vaikuttaviin viesteihin. Vastauksen saanut asiakas tuntee itsensä tervetulleeksi ja tärkeäksi, mikä on ensimmäinen askel asiakassuhteen luomisessa.

Asiointi Ridessä oli mutkatonta ja tunnelmaltaan leppoisaa. Rennosta ilmapiiristä huolimatta minulle muodostui kuva vahvasta asiantuntemuksesta. Asiakkaana koin myös olleeni tervetullut ja asiaani pidettiin tärkeänä.

Ainoaksi miinuspuoleksi jäi se, ettei huollon valmistumisesta kertonut tekstiviesti tullut perille, vaan asia selvisi minulle vasta kun kävin ohimennessäni kyselemässä tilanteen kehittymistä. Tämä ei tosin ollut kovin suuri haitta, sillä keskustassa sijaitsevaan liikkeeseen on vaivatonta poiketa muun asioinnin yhteydessä. Kiitos liikkeessä vallitsevan hyvän ilmapiirin, kynnys käydä ”potkimassa renkaita” on matala.

Asiat ratkesivat, menopelit ovat taas ajokunnossa ja asiakkaalla hyvä mieli. Näin sen pitäisi aina mennä, enkä voikaan muuta kuin kiittää hyvästä palvelusta!

, , , , ,

2 kommenttia

Talvipyöräilijän tassunlämmittimet

Oikeastaan ainoa ikävä asia talvipyöräilyssä on se, että sormet ja varpaat meinaavat paleltua pidemmillä ajeluilla. En ole erityisen arka kylmälle, mutta silti lisälämpö olisi hyväksi jo pikkupakkasellakin. Talvimallin pyöräilykengätkään eivät pysty pitämään lämpöä useampia tunteja kestävällä lenkillä.

Tämän vuoksi ajattelin hankkia sähköllä lämpiävät pohjalliset. Mutta ovatpa ne kalliita! Therm-Ic-pohjalliset ovat varmasti huippuhyvät, mutta 200 euron hintaisina ne viilentäisivät ikävästi kukkaroni. Therm-Ic:llä näyttäisi olevan myös lämmitettävät sukat (n. 250 €), mikä sekin kuulostaa fiksulta. Thermo Soles -pohjalliset vaikuttavat myös hyviltä, eikä niissä ole edes johtoja ja lämpöäkin säädellään automaattisesti. Niiden kalleimmalla versiolla on hintaa 150 euroa ja perusmalli alkaa lämmittää jalkoja satalappusta vastaan. Tämä hintaluokka olisi jo järkevä. Toki muitakin valmistajia on.

Testissä Motonetin sähköpohjalliset

Sainpa vielä pohdintojeni viimemetreillä vihjeen, että Motonet myy sähköpohjallisia paljon huokeampaan hintaan. Tuotenimi on hieman huvittavasti ”lämmitettävät pohjalliset”. Myymälässä kävi ilmi, että malleja on kaksi. Niistä paristoilla toimiva versio maksaa noin 20 euroa ja akuista virtansa saavat pohjalliset noin 40 euroa. Päädyin akkuversioon, koska se vaikutti monipuolisemmalta ja numeroiden mukaan tehokkaammalta. Paristojen (kuusi kappaletta!) kanssa pelaaminen ei myöskään innostanut, koska käyttötunteja pohjallisille tulisi reilusti.

Motonetin myymät sähköpohjalliset. Pakettiin kuuluu pohjallispari, kaksi akkua, laturi ja jalkoihin kiinnitettävät akkupussit.

Puutteelliset käyttöohjeet

Taival sähköpohjallisten kanssa ei alkanut hyvin, sillä käyttöohjeet ovat harvinaisen huonot Suomessa myytävälle tuotteelle. Ohjeissa on sekä puutteita että käsittämättömiä virheitä, jotka liittyvät lähinnä akkuihin. Ohjeissa ei esimerkiksi mainita akkujen latausaikaa eikä kerrota sanallakaan laturin toiminnasta. Koska akkutyyppi on litium-ioni, pitäisi kuluttajalle antaa ehdottomasti säilytys- ja latausohjeet. Tällaisen tuotteen ostajaryhmässä on varmasti henkilöitä, joille litium-ioniakkujen käsittely ei ole tuttua. Yksi tarkkuutta vaativa asia on esimerkiksi se, ettei akkua saa ladata kylmänä. Tällaista on vaikeaa tietää ilman ohjeita.

Pakkauksesta puuttuivat myös tuotteen valmistajan ja jälleenmyyjän tiedot kokonaan. Katsoin tarpeelliseksi antaa ohjeista palautetta Motonetille ja sainkin nopeasti uuden parannetun käyttöohjeen maahantuojalta. Ilmeisesti uusi ohje on jatkossa mukana pakkauksessa, joten asia on kunnossa tältä osin.

Riittävästi lämpöä

Kylmimmän lenkin ajoin noin kymmenen pakkasasteen säässä Shimanon MW80-talviajokengillä. Kengissä sähköpohjallisten kanssa oli vain talvisukka. Tavallisen pohjallisen olisi voinut jättää sähköpohjallisen alle, mutta kokeilumielessä sähköpohjallinen sai riittää. Ja niin se riittikin. Neliportaisen tehonsäädön puoliväli eli 45 °C oli riittävän tehokas puolitoistatuntiselle ajelulle. Varpaat olivat lämpimät lenkin jälkeen, kun yleensä tuossa vaiheessa niillä on jo epämiellyttävän kylmä. Parin asteen pikkupakkasella riittää neljäsosateho eli 35 °C ylläpitämään letkeää menoa varvasosastolla.

Kokeilemalla selvitin pohjallisten toiminta-ajan. Täydellä teholla (65 °C) se on noin kolme tuntia ja puoliteholla, hieman yllättäen, noin 4,5 tuntia. Tyhjien akkujen lataaminen täyteen kestää noin viisi tuntia. Akut laitetaan siis pussukoihin, jotka puolestaan sidotaan jalkaan. Pussin tarranauha ei yllä kovin paksun pohkeen ympärille. Akku pitää siis sijoittaa lähemmäksi nilkkaa. Miinuksena pitää mainita, että virtajohto tulee ulos pohjallisen sivulta, vaikka luontevampi paikka olisi kantapää. Johdon pituus on kaksipiippuinen; johto on hivenen liian pitkä, kun akun kiinnittää pohkeen ympärille, mutta liian lyhyt akkujen pitämiseksi esimerkiksi reisitaskussa.

Miten ennen on pärjännyt ilman?

Sähköpohjalliset ovat minulle tästä lähtien osa talvipyöräilijän vakiovarustusta. Mukavuutta ne tuovat eivätkä ole lopulta niin hankalia käyttääkään, kunhan tottuu kiinnittämään akut jalkoihin. Ajossa akkuja tai pohjallisia ei huomaa. Oikean tehon oppii säätämään kengän ja omien tuntemusten mukaan nopeasti, jolloin jalan lämpötila pysyy juuri sopivana. Kyseessä saattaa olla vain oma luuloni, mutta olen tuntenut, että sähköpohjallisten kanssa riittää ohuemmat housut. Se tekee pyöräilystä kevyempää.

Sähköpohjallisten hankinta oli lopulta varsin hyvä päätös, koska lenkkeily talvella päättyi usein ennen aikojaan juuri palelevien jalkojen vuoksi. Oli myös mukavaa huomata, ettei toimivista sähköpohjallisista tarvitse maksaa useita satoja euroja.

, , , , , ,

2 kommenttia

Vakavaa valotehoa

Pari vuotta sitten fillareiden ajovalojen markkinoilla tapahtui muutos, kun Magicshine-tuotemerkki hämmästytti polkijoita valotehollaan ja suhteellisen halvalla hinnallaan. Joku tuomitsi lampun piraattituotteeksi, koska se muistutti tunnetun Lupinen valaisimia. Toiset pitivät sitä odotettuna tulokkaana, joka pakottaisi vanhat valmistajat laskemaan hintojaan. Monelle talvipimeällä pyöräily tuli mahdolliseksi kohtuuhintaisen ja samalla tehokkaan valaisimen avulla. Ensimmäisen mallin jälkeen uusia Magicshine-valaisimia on tullut markkinoille useita. Nyt blogikirjoittajan testitankoon tuli Magicshine MJ-856B.

Lumeneita kauniissa kuorissa

Lumen-kilpailussa MJ-856B tarjoaa valmistajan mukaan 1600 lumenia neljän Cree XP-G-ledin voimalla. Lumen-arvoon kannattaa tosin suhtautua varauksella, sillä valmistajilla on tapana liioitella ja laskea valovirta ledien teoreettisen maksimiarvon mukaan. Todellinen luku lienee 1300 lumenin paikkeilla. Muutenkaan pelkkiin lukuihin ei kannata tuijottaa, koska linsseillä ja valon jakautumisella on myös suuri vaikutus valaisimen käytettävyyteen pyöräilyssä. Joka tapauksessa nyt puhutaan valaisimesta, joka valaisee riittävästi kaikissa ajotilanteissa.

Omassa tangossani uusi Magicshine korvasi kaksi vanhempaa MJ-808-valaisinta. Olin päivittänyt niitä juuri eBay:stä löytämilläni leveämpää valokeilaa tuottavilla linsseillä. Niillä näkeminen jäi kuitenkin vajaaksi, koska lähilinssi leikkasi liian paljon pilkkopimeässä tarvittavan ”kaukovalon” määrää. Lähilinssi onkin hyvä pyöräteille, mutta se ei sovellu metsäpoluille. MJ-856B ratkaisee tämän ongelman tehollaan. Valoa tulee riittävästi niin lähelle kuin kauaskin.

Valotehoa riittävästi

Ensimmäiseksi uutuudessa huomio kiinnittyy ulkonäköön. Kyseessä ei ole enää muovinen ja halvalta vaikuttava valaisin, vaan metallikuori näyttää ja tuntuu hyvältä. Valaisinta on muotoiltu jäähdytyksen ehdoilla, sillä ledit tuottavat paljon lämpöä. Myös pakkaus on kilpailijoidensa tasolla, ja valaisin tarvikkeineen toimitetaan kätevässä säilytysrasiassa.

Halpalampun tuoksua tästä Magicshinestä on vaikea löytää. Laadun ja muotoilun uusi suunta kielii Magicshinen pyrkivän selvästi arvostettujen valmistajien joukkoon. Brändiä luodaan ja logoakin on painettu vähän kaikkialle, jopa virtajohtoihin.

Pakettiin kuuluu myös akku. Uusittu akkupaketti (MJ-868) on kumikuorineen nyt paremmin suojattu säältä. Enää akkujen elon ei pitäisi päättyä siihen, että talvilenkillä vesi valuu johtoa pitkin akustoon.

Edellisistä hypistelemistäni malleista poiketen nyt testissä olevan Magicshinen virtajohto on kumimaisempi, joten se tuskin halkeilee pakkasessakaan. Johdolla saisi olla enemmän pituutta. Johdon lyhykäisyys ei ole suuri puute, koska metrin pituisen jatkojohdon saa alle kymmenellä eurolla. Toisaalta jatkojohto voisi kuulua pakettiin. Moni on laittanut akun juomapullotelineeseen tehtyyn koteloon, jolloin pidemmälle johdolle tulee tarvetta. Liittimet ovat edelleen vanhaa tuttua, mikä ei ole lainkaan huono asia, koska yhteensopivuus vanhempien tuotteiden kanssa säilyy.

Virtapainikkeen käyttö on loogisempaa kuin aikaisemmissa malleissa. Enää ei tarvitse ”rullata” kaikkia asetuksia läpi, vaan valoa voi säätää kirkkaammaksi tai himmeämmäksi kahden painikkeen avulla. Painikkeen valon väri kertoo akun varaustilan, tosin suuripiirteisesti. Erityiskiitos siitä, että valaisimessa ei ole turhia vilkkutoimintoja, jotka vaikeuttaisivat käyttöä.

Virtapainikkeen vihreä valo tarkoittaa, että lamppu palaa kauemmin kuin kuski jaksaa polkea.

Valitettava heikkous on valaisimen kiinnitys ohjaustankoon. Se hoidetaan edelleen o-renkaalla, jolla on joskus vaikeaa saada aikaan tukevaa kiinnitystä. Paljon riippuu tangon paksuudesta ja materiaalista. Paksussa ja karhennetussa tangossa valaisin pysyy heilumatta paikoillaan, mutta ohuemmassa ei. Harrastuspyörästä valaisinta ei tarvitse irrottaa koko talvena, joten oikeasti kiinteälle kiinnitystavalle on perusteita. Toisekseen valaisin on omimmillaan metsäpoluilla, joiden epätasaisuudet voivat heiluttaa o-renkaalla kiinnitettyä valaisinta turhan helposti. Asian toisena puolena on toki se, että valaisimen asennus onnistuu ilman työkaluja.

…mutta kiinnitys on epävakaa.

Onko laatu kohdillaan?

Magicshinen arvostelijat ovat esittäneet huolensa valaisinten kestävyydestä ja turvallisuudesta. Turvallisuuskysymys on liittynyt lähinnä akkuihin ja latureihin. Huonoimmillaan niiden laatu on vaihdellut runsaasti ja heikoimpien rakenteissa on ollut jopa käyttäjän turvallisuuden vaarantavia puutteita. Testissä ollut MJ-856B on tilattu suomalaiselta jälleenmyyjältä, joka toimittaa valaisimen mukana CE-merkityn laturin. Se sopii suomalaiseen pistorasiaan ilman adapteria. Kuten yllä totesin, akkupaketin laatua on nostanut parempi suojaus sääolosuhteilta.

Valaisinta hankkiessa kannattaakin turvata suomalaiseen jälleenmyyjään. Parempilaatuisen laturin lisäksi saa ainakin nopeamman toimituksen ja takuuasioistakin on helpompaa neuvotella. Jälleenmyyjät myös kertovat testaavansa valaisinpaketit itse ennen niiden myyntiä.

Kokonaiskuva laadusta jää siis myönteiseksi, sillä akku- ja laturiongelmat vaikuttaisivat olevan nyt historiaa. Näin ainakin suomalaisten jälleenmyyjien kanssa asioidessa. Nyt testatun Magicshinen toimitti valaisimesi.fi-verkkokauppa.

Ja sitten pimeään…

Testilenkkejä on suoritettu vaihtelevissa ympäristöissä syksyisissä maisemissa. Akun kesto on vähintäänkin riittävää, sillä eniten valaisinta tulee käytettyä neljäsosa- ja puoliteholla. Pienimmällä teholla päästään melkein kymmenen tunnin käyttöaikaan, suurimmalla jäädään noin kahteen tuntiin. Täyttä tehoa ei tule juurikaan käytettyä, eli akkua ei tarvitse ladata läheskään jokaisen lenkin jälkeen.

Valaisimen käyttö ajon aikana on vaivatonta, sillä valotehoa säätävät painikkeet toimivat riittävän herkästi. Magicshinen kiinnityskulma pitää säätää tarkasti, sillä liian ylös asetettu valokeila häikäisee helposti vastaantulijoita. Häikäistymisriskin vuoksi muun liikenteen seassa ei ole syytä käyttää kuin kahta pienintä tehoa. O-rengaskiinnitys näyttää tässä heikkoutensa: valaisimen kulmaa pitää muistaa säätää välillä, jotta optimaalinen asento säilyisi. Tukevammalla kiinnitystavalla tätä ongelmaa ei olisi.

Seuraavassa pieni vertailu, joka on toteutettu erittäin heikosti valaistulla kevytväylällä. Ensimmäisessä kuvassa on verrokkina Cateye HL-EL135, joka edustaa siis tavallista led-huomiovaloa. Huomiovalo on mukana siksi, että Magicshine-valaisinten tehoa on vaikeaa ymmärtää kuvien perusteella. Vertailussa on myös Magicshine MJ-808 sekä tavallisella että lähilinssillä. Viimeiset kuvat ovat MJ-856B:stä sen pienimmällä ja suurimmalla tehoasetuksella. Vartailu ei ole täydellinen, mutta suuntaa-antava. Edelleenkin parhaan kokonaiskuvan saa vain kokeilemalla valaisinta itse. (Kaikissa kuvissa valotusaikana yksi sekunti, f/6.3 ja ISO 200.)

Pyörän eteen suunnatusta huomiovalosta tulee vain pieni valopilkku.

Magicshine MJ-808 tavallisella linssillä, täydellä teholla.

MJ-808 lähilinssillä, täydellä teholla.

MJ-856B neljäsosateholla.

MJ-856B täydellä teholla. Huomaa, että valo heijastuu jo kauempana näkyvästä liikennemerkistä.

On totta, että hyvällä ajovalolla pyöräilyyn avautuu uusi ulottuvuus. Enää ei tarvitse ajaa vain päivänvalossa tai valaistuilla teillä, vaan avoinna ovat kaikki reitit — keskellä pimeintä metsääkin. Hyvä valaisin onkin jokaisen harrastajan perusvaruste. Elämysten lisäksi se tuo turvallisuutta liikenteessä. Hintakaan ei ole enää hankinnan este, sillä noin 120 eurolla saa jo näköjään melkoisen tuikun. Laatuvaikutelma on erittäin hyvä ja näin ollen valaisimelle on odotettavissa useita käyttövuosia. Tai no, ainakin siihen asti kunnes markkinoille tulee tehokkaampi versio…

Kannattaa huomata vielä yksi asia. Huipputehokkaan valaisimen käyttäminen vaatii fillaristilta vastuuntuntoa, sillä Magicshinen kaltaisella ”supertuikulla” voi häikäistä vastaantulijoita puolivahingossa. Siksi pitääkin laittaa pyörä parkkiin ja käydä katsomassa, miltä valaisin näyttää vastaantulijan silmin. Tämän jälkeen tajuaa, että valokeilan oikealla suuntaamisella ja valaisimen tehojen maltillisella käytöllä on merkitystä. Nähdä toki saa, mutta toisia ei saa häikäistä.

, , , , , , , , , , , ,

5 kommenttia

%d bloggers like this: