Kirjoittaja

Tervehdys blogin takaa

Minä Kosti Keistinen (s. 1987 Varkaudessa) olen Jyväskylässä asuva opiskelija ja arki-, juhla- ja vapaa-ajanpyöräilijä sekä jollain kummallisella tavalla liikenneasioista kiinnostunut pohdiskelija. Joku saattaisi kutsua myös pyöräilynedistäjäksi, vaikka tuo hieno termi minua hieman hirvittääkin, sillä tässä maassa on niin monta muutakin tahoa, jotka tekevät ”oikeasti” hyvä työtä pyöräilyolojen parantamiseksi. Joka tapauksessa pyöräily on merkittävä osa jokapäiväistä elämääni sekä arjen liikkumismuotona että liikuntaharrastuksena.

En kuitenkaan kavahda moottoriajoneuvojakaan, vaikka olenkin pääasiassa pyöräilyn puolestapuhuja. Ajokortiksi kutsutussa vaaleanpunaisessa läpyskässä minulla on ollut kirjaimet BC vuodesta 2005 alkaen. Kilometrejä on tuolla kortilla ajettu kymmeniä tuhansia. Lisäksi kokemusta löytyy jonkin verran kuorma-autoista, joita tuli ajeltua aikoinaan Puolustusvoimien pakollisessa palveluksessa.

Fillarointi on siten monen tämänkin blogin juttujen innoittaja, vaikka tykkäänkin kirjoittaa myös muista liikenneaiheista. Kiinnostusta riittää siis liikennesäännöistä joukkoliikenteen kautta henkilöautojen uusimpaan tekniikkaan. Asemoin blogini liikennettä yleisesti käsitteleväksi, vaikka pyöräilyasiat ovatkin viime vuosina olleet enemmän pinnalla kuin esimerkiksi henkilöautoilijan näkökulmasta kirjoitetut mietteet. Tähän on ollut tietenkin looginen syy, sillä elämä Jyväskylässä ei vaadi omaa autoa.

Bloggaaja

Blogikirjoittaja minusta tuli syksyllä 2007 kun halusin kertoa liikenteellisistä havainnoistani ”koko maailmalle”. Syntyi Liikenneblogi, tuo Liikenteessä-blogin nyt jo blogien taivaaseen päässyt edeltäjä. Tuolloin artikkelit käsittelivät pieniä asioita, kuten yksittäisiä liikennemerkkejä synnyinkaupungistani ja silloisesta asuinpaikastani Varkaudesta.

Toinen syy blogille on se, että pidän kirjoittamisesta. Lukioaikana sain äidinkielenopettajiltani runsaasti kannustusta kirjoittamiseen. Erilaiset tekstityypit, tekstin rakenteet, tarinan kuljettaminen ja ehkä vähän kielellä kikkailukin tulivat noina kolmena kirjallisen ilmaisun kehittymisen vuotena tutuiksi. Valkolakki syrjäytti pyöräilykypärän hetkeksi keväällä 2006 ja äidinkielestä päättötodistukseen kirjattiin kymppi. Tiesin, että kirjoittamisen on jatkuttava myös lukion jälkeen, koska en halunnut hukata tätä arvokkaana pitämääni taitoa. Siksi armeijan jälkeen syksyllä 2007 tuntui oikealta hetkeltä aloittaa blogin pitäminen ja katsoa mitä tapahtuu.

Syksyllä 2008 ryhdyin opiskelijaksi ja muutin Jyväskylään. Iso muutos elämässä täydentyi muutoksella blogipuolella. Vanha Liikenneblogi kuopattiin ja aloin kirjoittaa Liikenteessä-blogia. Syy blogimuutolle oli suurimmaksi osaksi tekninen; Liikenneblogin palveluntarjoaja ei päivittänyt enää blogialustaa, enkä saanut rakennettua blogistani mieleistäni. Käteni olivat sidotut, joten oli pakko etsiä jotain tuoreempaa. Olen nimittäin sitä mieltä, että hyvässä blogissa on laadukasta tekstiä, mutta myös visuaalisia ”karkkeja”, kuten hyviä kuvia ja toimiva ulkoasu. Tätä ajatuslinjaa nykyinen WordPress-blogini tukee mielestäni loistavasti.

Tätä kirjoittaessa syksyllä 2011 tiedän, että blogi on opettanut kirjoittajaansa. Aina ei ole helppoa, eikä tekstiä synny, vaikka haluaisikin. Tuntuu, että kymmenen puolivalmista artikkelia odottaa viimeistelyä tai hyvää valokuvaa. Välillä taas ”konehuoneen” tarkkailu tuottaa iloisen yllätyksen: artikkeleja on luettu ja jopa jaettu, kuten sosiaalisen median aikakaudella on tapana. Innokkaimmat ovat jopa kirjoittaneet kommentteja! Se ilahduttaa ja antaa uutta intoa.

Pyöräilijä

Pyöräilyharrastukseni alkoi joskus teini-iässä, ehkä 14–15-vuotiaana. Tuolloin muistan ajaneeni ensimmäisiä kertoja maantien laitaa, eli olleeni oikeasti lenkillä ihan vain pyöräilyn itsensä vuoksi. En osaa sanoa tarkalleen, mikä pyöräilyssä vei mukanaan. Ehkä nopeasti vaihtuvat maisemat, fillari ja sen laittaminen, kuntoa parantaneet rankat ylämäet… Syitä on varmasti monia. Ensimmäinen ajopäiväkirjani alkaa kesäkuusta 2003. A5-vihkosiin on kirjattu kilometrejä, keskinopeuksia, kokonaismatkoja, sykkeitä sekä erikoistietoja kuten renkaanvaihtoja. Sittemmin ajopäiväkirjat ovat sähköistyneet ja ovat nyt tunteettomasti jollain palvelimella ties missä.

Yksityiskohta 17-vuotiaan pyöräilynharrastajan ajopäiväkirjasta lokakuulta 2004.

Viime vuosina lenkkikilometrejä on kertynyt noin viiden tuhannen vuosivauhdilla. Tähän lukuun eivät kuulu arkiajot, joita tulee vuodessa noin tuhannen kilometrin verran. En siis aja kovin paljon pyörälenkkejä kilometreissä mitattuna, sillä pyöräily liikuntaharrastuksena on minulle ensisijaisesti rentoutumisen väline. Elämäntapanani on mennä terveyden ehdoilla ja välillä raskaaksi liikunnaksi äityvä pyöräily on loistava tapa pitää ”vararengas” poissa ja kunto hyvänä.

Suurimman osan kilometreistäni olen siis kerännyt päällystetyillä reiteillä, mutta syksyllä 2011 perheeseen tuli myös maastopyörä. Uusi laji innostikin heti alusta alkaen, joten maastopyöräily avaa varmasti uusia ulottuvuuksia harrastamiseen.

Maasturi-Specialized kotimaisemissa Jyväskylässä.

Pyöräilynedistäjä (?)

Viime vuosina blogini on saanut uutta merkitystä, kun Suomessakin pyöräilystä ja sen mahdollisuuksista liikkumismuotona on alettu puhua enemmän. Tämän on huomannut mediasta sekä siitä, että pyöräilyä edistetään blogien ja yhteisöjen toimesta. Olen tuntenut vähitellen alkaneeni kuulua tähän pyöräilynedistäjien joukkoon, vaikka tunnenkin olevani vielä aika pieni toimija.

Tämä on saanut aikaan sen, että minun on pitänyt pohtia, mitä pyöräilyn edistäminen minulle tarkoittaa. Tapanani on käsitellä liikenteeseen liittyviä ongelmia kaikki osapuolet huomioiden, ja tämä saa olla punainen lanka myös pyöräilyn edistämisen suhteen. Pyörittelinkin asian yhteen lauseeseen: ”pyöräilyn edistämistä muut liikennemuodot huomioon ottaen”.

Liikenneympäristön suunnitteleminen ei ole mielestäni nollasummapeliä, jossa yhden voitto on aina toisen tappio. Tästä olenkin yrittänyt muistuttaa, kun olen puhunut esimerkiksi parempien pyöräilyreittien puolesta. Se, että fillareille rakennetaan parempi ympäristö, ei tarkoita sitä, että autoilijoiden olot huononisivat. Päinvastoin, yleensä autoilijoillakin on helpompaa selkeämmin suunnitellussa ympäristössä. Lisäksi on tärkeää, että pyöräilijöiden ja autoilijoiden perinteistä vastakkainasettelua saadaan lievennettyä. Korjausta kaipaisi myös se asenne, miten pyöräilijä nähdään liikenteessä. Hän ei ole vain lapsi tai vanhus, joka huvikseen siellä ajelee, vaan vakavasti otettava liikkuja siinä missä autotkin. Näistä lähtökohdista olen hahmotellut omaa ajatusmaailmaani pyöräilyn edistämiseen.

Mielenkiinnostanne kiittäen

Kosti K.

%d bloggers like this: