Avainsanat: bussi

Kaupungin suurin pizzataksi

Saanko esitellä: Jyväskylän suurin pizzataksi!

Kyllä vain. Se on Jyväskylän Liikenteen bussi pysäköitynä kevytväylälle siksi aikaa kun kuljettaja on syömässä tai noutamassa pizzaa viereisestä pizzeriasta.

Ja jotta tämä jättikokoinen pizzankuljetin ei olisi päässyt jäähtymään kuljettajan tauon aikana, oli auto jätetty tyhjäkäynnille. Nerokasta!

Hauskaa tai ei, mutta nämä autoilun ”ammattilaisten” pelleilyt alkavat jo vähitellen ärsyttää. Etenkin siksi, että olen antanut tästä samasta asiasta palautetta Jyväskylän Liikenteelle aiemminkin, kun bussikuskit edellisen kerran alkoivat käyttää pyörätietä parkkipaikkanaan. Silloin huomautin asiasta myös paikalle saapuneelle kuljettajalle, joka hyvin epäkohteliaasti kyseli minulta, että ”ootsä jokú kyttä?”. Kummallista, että kuljettajien asiakaspalvelu ei ulotu ollenkaan auton ulkopuolelle.

Palautteen jälkeen liikennöitsijä lupasi teroittaa kuljettajille, ettei pyörätie ole parkkipaikka. Miksi tällaista edes pitää opettaa ajokortillisille ihmisille? Nyt oppi on unohtunut, vai onko liikennesääntöjä koskaan osattukaan? Eikä riitä, että ”ammattilainen” häiritsee piittaamattomuudellaan pyöräilyä ja jalankulkua, vaan hän myös kaasuttaa lähitalojen asukkaat.

Onneksi liikennerikollisen jäljittäminen ei ole näissä tapauksissa kovin vaikeaa, kun firman nimi lukee kissankokoisilla kirjaimilla auton kyljessä. Hyvää mainosta vai mitä? Ei ole kivaa valittaa tällaisesta, mutta miksi Jyväskylän Liikenteen kuljettajat antavat valittamiseen näin helposti aihetta eivätkä kunnioita lainkaan pyöräilijöitä ja jalankulkijoita?

Ammattikuljettajien koulutuksesta taitaa puuttua kaksi tärkeää kurssia: ammattiylpeys ja heikomman huomioiminen liikenteessä.

Mainokset

, , , , , , , ,

2 kommenttia

Bussikuskin marathonpuhelu

Eräänä alkukesän iltana tuli jälleen istuttua linja-autossa matkalla Varkaudesta Jyväskylään. Kesäillan matka sujui mukavasti lueskellessa ja auton viileydestä nauttiessa. Pian kuitenkin matka sai mielenkiintoisen piirteen – ja minä blogiini taas lisää kirjoitettavaa.

Ei ole kovinkaan tavatonta, että linja-autojen kuljettajat puhuvat kännykkään ajon aikana ilman handsfree -laitetta. Usein puhelut ovat lyhyitä työpuheluita tai soitan sulle pian -tyylisiä vastauksia kavereille, mutta tällä kertaa näin ei ollut asian laita.

Jossain valtatie 23:lla Pieksämäen ja Jari-Pekan huoltamon välissä havahduin kirjani sivuilta siihen, että kuljettajalla oli meneillään tavallista pidempi puhelu. Kurkistelin penkkien välistä ja näin kännykän kuljettajan korvalla. Parin minuutin salakuuntelulla selvisi, että kyseessä oli selvästi yksityispuhelu, ellei bussifirma sitten rakennellut huvimajoja sivubisneksenään. Tässä vaiheessa huvitin itseäni katsomalla kellosta aikaa ja arvailemalla kuinka kauan puhelu lopulta kestääkään.Linja-autot

Kyllähän kymmenen minuuttia menee varmasti rikki, ajattelin puhelun jatkuessa. Ja niinhän se lopulta menikin – ja reilusti. Kellosta seuraamani ajankulun mukaan puhelu kesti lähes 25 minuuttia! Ja eikä siinä vielä kaikki, kuten ostos-tv:ssä sanotaan. Pian puhelin soi uudelleen, mutta toinen puhelu jäi varsin ”lyhyeksi”, alle viisiminuuttiseksi.

Kyseisen linja-autokuskin suoritus oli aika ilmiömäinen. Puhelimessa lörpöttelyn aikana hän ohitti kaksi henkilöautoa ja selviytyi myös valtatie 23:n ja Ysitien risteyksestä Jari-Pekan huoltsikan luona. Ohitukset olivat sentään turvallisia (siis turvallisia ja turvallisia, eihän ohittaminen ole koskaan kovin turvallista, varsinkaan linja-autolla), mutta risteysajoa ihmettelen suuresti. Kuljettaja ei katsonut tarpeelliseksi lopettaa puhelua, vaikka edessä oli liittyminen Ysitielle stop-merkin takaa. Kun vaihdetta piti vaihtaa kesken kääntymisen, autoa ohjattiin hetken aikaa kyynärpäällä, koska sormet pitelivät puhelinta. Jokainen voi arvailla, oliko siinä vaiheeesa enää turvallinen fiilis kyytiläisillä.

Sen verran ikävältä temppuilu tuntui, että päätin laittaa palautetta linjaa liikennöivälle Soisalon Liikenteelle. Kerroin kokemastani ja kysyin samalla, millaisia ohjeita yritys on antanut kuljettajilleen matkapuhelimen käytöstä ajon aikana.

Seuraavana päivänä vastaus oli tullut sähköpostiin. Soisalon Liikenteen edustajan mukaan jokaiselle kuljettajalle on hankittu hf-laite, jonka kautta lyhyet, muutaman lauseen työpuhelut tulisi hoitaa. Yleisohjeen mukaan kaikkia puheluita ajon aikana pitäisi siltikin välttää. Onkin todettava, että Soisalon Liikenteen puolesta asia on hoidettu mallikkaasti, sillä kuljettajille on annettu täysi mahdollisuus selviytyä työstään lain puitteissa.

Linja-auton kuljettaminen on yksi niistä ammateista, joihin sisältyvä suuri vastuu konkretisoituu vasta sitten, kun jokin menee pieleen. Ja liikenteessähän tunnetusti voi käydä köpelösti, vaikka itse olisikin toiminut varovaisesti ja sääntöjen mukaan. Siksipä riskiä ei pitäisi enää kasvattaa omalla välinpitämättömyydellä. Suomessa linja-autojen onnettomuudet ovat harvinaisia ja hyvä niin. Linja-autossa on turvallista matkustaa, mikä on suurimmaksi osaksi osaavien kuljettajien ansiota. Kuljettajien urat ovat usein kunnioitettavan pitkiä, mutta työhön ei saisi leipääntyä. Se, että koskaan ei ole mitään sattunut, ei riitä perusteluksi otteen lipsumiseen. Jos linja-auto joutuu onnettomuuteen, kuljettajan, liikennöitsijän ja mahdollisen vastapuolen lisäksi on aina muitakin kärsijöitä. Matkustajia.

, , , , , , , , , ,

4 kommenttia

Terveisiä linkistä

Turvavyö päälle myös linja-autoissa.

Tervetuloa lukemaan suurimmaksi osaksi liikkuvassa autossa kirjoitettua blogimerkintää. En ole sentään itse ratissa, vaan istuskelen linja-autossa matkalla kohti Savon sydänmaita. Bussissa istuessa ajatukset lähtevät hyvin nopeasti liitelemään, niin tälläkin kertaa. Koska nyt on mahdollisuus, parasta kirjoittaa ne heti muistiin!

Turvavyöt yleistyvät kovaa vauhtia linja-autoissa. Vöiden käyttöhän on ollut pakollista jo vapusta 2006. Jokin aika sitten matkustin elämäni ensimmäistä kertaa linja-autossa, jossa oli jo kolmipisteturvavyöt. Olen itse huomannut, että turvavyön käytöstä on hyötyä muulloinkin kuin mahdollisessa kolaritilanteessa: vyö pitää matkustajan mukavasti paikallaan myös silloin, kun linja-auto jarruttaa voimakkaasti pysäkille. Bussien istuimethan eivät juurikaan estä tätä eteenpäin suuntautuvaa liikettä toisin kuin henkilöautojen hieman kuppimaisiksi muotoillut istuimet. Harmi vain, että niin harvat viitsivät käyttää turvavöitä. Vielä jokin aika sitten kuljettajat muistuttivat käytöstä kuuluttamalla, mutta nyttemmin tuostakin muistutuksesta on luovuttu. Ilmeisesti jokin pakollisten kuulutusten ajanjakso on mennyt umpeen? Olen kuitenkin havainnut, että kun itse laitan turvavyön päälle ja matkustamossa kuuluu hento kliks, moni muukin alkaa kaivella vyötä penkkien välistä. Bussien turvavöissä olisi vielä yksi kehitettävä seikka. Ne saisivat toimia täsmälleen samalla periaatteella kuin henkilöautojenkin vyöt. Nykyisinhän bussin vyö pitää vetää kokonaan esiin kelaltaan tasaisen jatkuvalla liikkeellä. Kun liike katkeaa, vyö lukittuu. Moni henkilöautoon tottunut luulee vyön olevan epäkunnossa, kun se ei toimi samoin kuin pikkuautoissa. Tämä seikka saattaa vähentää turvavyön käyttöä busseissa.

Turvavyo

Tiesittekö muuten, että sana bussi tulee latinan kielisestä termistä omnibus, joka tarkoittaa ”kaikille”? Entäpä, että Helsingissä bussi on dösä, Tampereella nysse, Jyväskylässä linkki ja Oulussa linkku? En olisi minäkään tiennyt, mutta onneksi Wikipedia tietää! 🙂 Koska olen nyt jyväskyläläinen, kaipa sitä linja-autoa pitää alkaa kutsua tästä lähtien linkiksi.

, , , , , , , , ,

Jätä kommentti

%d bloggers like this: