Avainsanat: moottoritie

Pikareissu etelään

Tulipa pitkästä aikaa ajeltua autolla pitempää matkaa, kun piipahdin yhden yön ”syyslomareissulla” pääkaupunkiseudulla. Kokosin tähän artikkeliin lyhyitä ajatuksia ratin takaa.

Syksystä

Seurasin lähtöaamuna lämpömittaria varsin tiiviisti, sillä syksyn kylmimmät yöt sattuivat juuri noille lokakuisille päiville. Kesärenkailla varustettu auto sai miettimään tarkemmin, mihin aikaan matkaan lähtee. Päätinkin, että ajomatka on syytä aloittaa vasta aamupäivällä, jotta sää ehtii hieman lämmetä. Näin kävikin, eikä liukkautta esiintynyt. Välillä auto vilkutteli tosin lumihiutaleen kuvaa näytössä, kun lämpötila laski hetkellisesti kolmen plusasteen tietämille. Liukkausvaroitus on varsin hyvä ominaisuus autossa, koska pitkällä matkalla lämpötilan muutoksia ei välttämättä muista seurata lämpömittarista.

Ohittamisesta

Virolaisilla kilvillä varustettuja autojakin näkee nykyään paljon liikenteessä, koska maatamme rakennetaan ahkerasti. Nelostiellä minut ohitti yksi tällainen auto. Ohitustapa muistutti minua niistä netissä näkemistäni videoista, joissa venäläiset autoilijat ohittelevat toisiaan ihan miten sattuu.

Viron rattimies ei juurikaan ohitettavaa kunnioittanut. Reipasta vauhtia aivan takapuskuriin kiinni. Kyttäämistä. Lopulta pieni rako tulee ja virolainen tunkee väkisin ohi. Sivupeilit melkein kopsuvat toisiinsa, sillä virolainen ajaa vain puoliksi vastaantulijan kaistalla. Ohitettava saa siis väistää pientareelle. Lopulta eestiauto palaa takaisin omalle kaistalle aivan minun keulani eteen. Tiputan vakkarin pois päältä painamalla jarrua. Tunnen, että henkilökohtaista koskemattomuuttani ja autoni ympärillä olevaa näkymätöntä reviiriäni on loukattu. Vähän sama tunne, jos joku tulee seisomaan liian lähelle kassajonossa. Epämiellyttävää ja liikenteessä vaarallistakin. Huvittavinta oli kuitenkin se, että ohituksen jälkeen virolaisella ei ollutkaan enää kiire vaan etenimme samaa vauhtia monta kilometriä. Pitiköhän vain näyttää? Jotain hän totta tosiaan onnistui näyttämään…

Taukopaikoista

Olen aiemmin kertonutkin, että pyrin yleensä välttämään ABC-ketjun sieluttomia sulattamoja (nk. liikenneasemia) ja suuntaamaan kulkuni pienemmälle taukopaikalle. Nyt pidin taukoni Tuuliharjan Nesteellä Orimattilassa. Piti ihan tarkistaa aseman nimi netistä, koska saman tien varressa on myös Tuuliruusun asema ja vieläpä samaa ketjuakin ovat. Ei ihme, jos nimet meinaavat sekoittua.

Noh, kahvi oli ”harjassa” huonoa, mutta tauko oli paikallaan. Tunnelmaa ei piristänyt lainkaan se, että sukulainen soitti Roomasta ja kertoi päivän tapahtumista saapasmaassa. Vatikaanissa oli kuulemma tepasteltu hellerajan tuntumassa. Roomasta varmasti sai kunnon kahviakin… Kävelin tihkusateessa kärrylleni ja jatkoin nyrpeänä matkaani.

Vatsanpohjan kutinasta

Vaikka pidänkin itseäni melko kaikkeen tottuneena kuljettajana, pääkaupunkiseudun lähestyminen ja oikeiden liittymien bongaaminen toivat vatsanpohjaan pientä myllerrystä. Sen verran erilainen ja automäärältään suurempi liikenneympäristö on kuitenkin kyseessä. Mutta yksin ajellessa vailla aikatauluja ja suuria suorituspaineita tyydyinkin kruisailemaan kaikessa rauhassa. Monenkohan taksi- ja jakeluautokuskin päivän onnistuinkaan pilaamaan nopeusrajoitusten mukaan ajamalla…

Minikiertoliittymistä

Helsingissä reitin varrelle osui monta minikiertoliittymää, eli sellaista liikenneympyrää, jossa keskisaareke on lähes olemattoman pieni. Osa näistä oli tietöiden vuoksi rakennettuja väliaikaisia, mutta osa ihan ”kiinteitä”. En aivan ymmärtänyt näiden tarkoitusta, sillä tietyistä suunnista ajettaessa miniympyrässä ei tarvitse hidastaa vauhtiaan eikä kääntää rattia. Siis aivan kuin ympyrää ei olisi lainkaan. Näinköhän ympyrän väistämissäännöt toteutuvat noissa pienissä rinkuloissa? Vilkkua niissä ei ainakaan kukaan näyttänyt käyttävän.

(Psst! Kiertoliittymäfanin kannattaa lukaista Tekniikan Maailman numeroa 19/2011. Siellä on lisää juttua ympyröiden ihmeellisyyksistä.)

Peräkärryistä

Moottoritiellä silmään osuivat myös peräkärryt. Kuinkahan moni peräkärryä vetävä tietää, että yhdistelmän suurin sallittu nopeus on 80 kilometriä tunnissa? Yhden kuormajuhdan poliisimoottoripyörä olikin ohjannut sivuun ja arvatenkin ylimääräisen varikkokäynnin syynä oli juuri ylinopeus. Peräkärryllisten nopeudet tuntuivat olevan motarilla 90:n ja 115:n välissä.

Matkaseurasta

Paluumatkalla ei sentään tarvinnut matkustaa aivan yksin. Autossa takamatkustajana oli jotain pientä tuliaista espoolaisesta Sellon Pyörästä. Mutta nyt tuntuu siltä, että tuo ansaitsee ihan oman juttunsa…

Mainokset

, , , , , , , , , , , , , ,

5 kommenttia

Miksi moottoritiellä kolisee?

Vaajakosken moottoritien kaiteet ovat kokeneet kovia viime aikoina. Ulosajoja on sattunut pahimmillaan useita kertoja viikossa. Eniten pelti on kolissut niin sanotussa Halssilan mutkassa aivan uimarannan vieressä. Yleensä liian suuren tilannenopeuden vuoksi auto on lähtenyt kuljettajan käsistä ja ajautunut päin kaidetta tai toista ajoneuvoa. Vuosina 2005-2010 onnettomuuksia on ollut moottoritiellä lähes sata.

Syytä onnettomuuksille on haettu lähinnä kolmesta tekijästä. Joidenkin arvioiden mukaan onnettomuuksia tapahtuu, koska moottoritien mutkat ovat liian jyrkkiä ja tien kallistukset vääränlaisia. Toisten mukaan tien kunnossapito on huonolla tolalla, eikä liukkautta ole torjuttu tarpeeksi hyvin. Kolmannet sanovat, että vika on vain kuljettajissa, jotka eivät noudata kahdeksankympin nopeusrajoitusta tai osaa ajaa talvikelin vaatimalla hitaammalla nopeudella.

Oma näkemykseni on, että kaikissa edellä mainituissa väitteissä on perää. Nostaisin suurimmaksi tekijäksi kuitenkin kuljettajien oman toiminnan. Ainakin Vaajakoskelle vievällä kaistalla nopeudet nousevat helposti yli sallitun, kun autoilijat kiihdyttävät moottoritielle Rantaväylältä ja Tourulasta. Olen sattunut paikalle kahdesti, kun onnettomuuden raivaustyöt ovat olleet moottoritiellä käynnissä. Viimeisimmällä kerralla 15.1. oli aika hirvittävää katsella, kun esimerkiksi Vaajakosken suuntaan menossa ollut  linja-auto ohitti henkilöautoja Halssilan mutkassa. Oli sanomattakin selvää, että nopeutta oli reilusti enemmän kuin 80 km/h. Edes vastakkaisella kaistalla olleet hälytysajoneuvot eivät hidastaneet ajonopeuksia. Kuitenkin liikkuvan poliisin mukaan paikalla ei ajeta ylinopeudella sen useammin kuin muuallakaan. On kuitenkin huomattava, että tällä paikalla onnettomuuden syntymiseen ei vaadita aina edes ylinopeutta.

Myös moottoritien linjaus on haasteellinen. Väylä on moottoritieksi mutkainen ja mutkat ovat vieläpä melko jyrkkiä. Tämän lisäksi Halssilan mutkassa tien kallistukset ovat moottoritielle sopimattomia.  Kallistuksiin liittyvä ongelma ratkennee ensi kesänä, kun moottoritien päällyste uusitaan. Moottoritie kuuluu hoitotasoltaan ykkösluokkaan, mutta onko liukkaudentorjuntaan panostettu riittävästi?

Eniten minua on ihmetyttänyt se, että onnettomuuksia tapahtuu edelleen, vaikka tieosuuden vaarallisuudesta on puhuttu todella paljon paikallisissa tiedotusvälineissä. Ovatko kaikki ulosajaneet ulkopaikkakuntalaisia, vai mistä johtuu, että autoilijat eivät osaa vieläkään varoa paikkaa riittävästi?

Mikä neuvoksi?

Tähän mennessä rajuin ehdotus onnettomuuksien vähentämiseksi on tullut Keski-Suomen ely-keskuksen kunnossapitovastaavalta, jonka mukaan moottoritie pitäisi muuttaa kaduksi ja nopeusrajoitus laskea kuuteenkymppiin. Myöhemmin lausuntoa pehmiteltiin sanomalla, ettei katuhanke ole ely-keskuksen virallinen kanta. Olisikin ennenkuulumatonta, jos pätkä suomalaista valtatieverkkoa muutettaisiin kaduksi! Muutos rankaisisi niitä tuhansia autoilijoita, jotka selviytyvät moottoritiestä kunnialla kelillä kuin kelillä. Samalla liikenne saattaisi siirtyä Vaajakoskentielle, josta autoilijoita on yritetty häätää opaskylteillä ja hidastetöyssyillä moottoritielle.

15.1.2011 henkilöauto ajautui kaiteeseen moottoritien Jyväskylään vievällä kaistalla.

Nopeusrajoituksen laskeminen on tienpitäjän kannalta helpoin vaihtoehto, mutta siihenkin liittyy monia ongelmia. Kuinka moni todella noudattaisi esimerkiksi kuudenkympin nopeusrajoitusta? Olisiko rajoitus voimassa myös kesällä? Miksi vaihtuvia nopeusrajoituksia ei ole harkittu moottoritielle? Huonolla kelillä rajoituksen voisi tiputtaa 70 kilometriin tunnissa, mikä viestittäisi autoilijoille nopeuden vähentämisen tarpeellisuudesta. Jopa liukkaudesta varoittava vaihtuva liikennemerkki voisi olla paikallaan.

Loppujen lopuksi kevyempi kaasujalka lienee tässäkin tapauksessa paras onnettomuuksien ehkäisijä.

, , , ,

Jätä kommentti

Pääkaupungin pyörteessä

Vene 09 -näyttely antoi loistavan syyn viikonlopun mittaiselle Helsingin-matkalle. Veneiden perään kuolaamisen lisäksi suunnitelmissani oli harrastaa valokuvausta siinä sivussa. Samalla pääsisin tutustumaan pääkaupunkiseudun liikennekulttuuriin; vaikka olenkin ollut ajokortin onnellinen omistaja jo kesästä 2005, en ole kertaakaan ajanut autolla Helsingissä. Jostain syystä olen aina ollut matkustajan roolissa Stadissa liikkuessani.

Menomatka

Vanhempani koukkasivat Jyväskylän kautta ja ottivat minut kyytiinsä. Tai no – minulle lankesi kuljettajan rooli välille Jkl-Hki, mistä en ollut yhtään harmissani. On ollut jännä huomata, miten vanhempani yleensä automaattisesti olettavat, että jos minä olen matkassa mukana, niin silloin olen kuljettajana. Osittain tämä saattaa johtua siitä, että autokoulun jälkeen halusin ajaa mahdollisimman paljon saadakseni kokemusta. Ilmeisesti ajamisen taito on nyt sen verran hyvin jo hyppysissä, että kyydissäni on miellyttävää olla. Matkamme alkoi siis Jyväskylästä nelostietä etelään. Lusista liityimme moottoritielle ja siitä sitten huristelimme Lahden ohi Helsinkiin. Menomatka sujui oikein rattoisasti, liikennettäkään ei kovin paljoa ollut. Pari asiaa pitää kuitenkin mainita.

Joillekin autoilijoille moottoritielle liittyminen tuottaa vaikeuksia. Kun Jyväskylästä päin tultaessa liitytään etelään vievälle Lahden moottoritielle, ajetaan yli puoli kilometriä loivasti kaartuvaa liittymiskaistaa. Heti kaistan alkupäässä on nopeusrajoitusmerkki 100 km/h. Pitkän kaistan tarkoitus on siis antaa autoilijoille mahdollisuus kiihdyttää moottoritienopeuteen, jotta liittyminen moottoritien liikennevirtaan onnistuisi vaivattomasti. Edessäni ajanut autoilija päätti kuitenkin pitää kiinni valitsemastaan kuudenkympin nopeudesta. Moottoritie lähestyy, eikä vauhti kasvanut. Kirosin mielessäni, että luvassa on suuria vaikeuksia, kun moottoritietä ajavien ja kiihdytyskaistalla olevien nopeusero hipoo 40 km/h:ssa. Rampilla hidastelevan auton takana tuleville tilanne on todella vaarallinen ja peräänajon riski suuri: samaan aikaan pitäisi seurata sopivaa väliä motarilla ja toisaalta katsoa, mitä edellä ajava tekee. Pahimmillaan jotkut vielä jarruttavat kiihdytyskaistalla, mikä vie liittymisestä viimeisetkin turvallisuuden rippeet. Onneksi tällä kertaa moottoritien liikennevirrassa oli sen verran väliä, että hidastelija, minä ja takanani tullut kolmas auto pääsimme jokseenkin turvallisesti liikenteen sekaan.

Lounasta oli mukava syödä Neste Motorestin Tuuliharja -nimisellä huoltoasemalla Orimattilassa. Aivan liian usein tulee mentyä ABC-asemille, joissa saa kärsiä ihmismassoista ja jonoista. Tuuliharja ei ole mitenkään syrjässä moottoritieltä, mutta paljon rauhallisempi kuin monet kilpailijansa. Söin lounaaksi päivän pizzan; mausta ja nopeasta valmistusajasta päättelin sen olevan jonkin sortin puolivalmiste. Nälkä kuitenkin lähti, mikä on kai huoltoasemaruokailun ensisijainen tavoite. Autolle piti juottaa Lasolilla maustettua vettä, sen verran likaista puuhaa on ajella talvisella moottoritiellä. Hondalla kun on vielä paha tapa huuhdella valoja joka kerta, kun tuulilasia pestään. Näin nestettä kuluu yllättävän paljon. On toki hyvä, että valoteho ei pääse kurasta heikkenemään, mutta pesu joka tuulilasin huuhtelulla on turhaa. Oma kytkin ajovalopesimille tai pesu vaikkapa joka kolmannella tuulilasin pesukerralla olisi hyvä ratkaisu. Rahoistani tarkkana ihmisenä huomasin myös, että litrahintaa katsottaessa kahden litran pullo Lasolia oli kalliimpi kuin yhden litran pullo. Paljousalennuksia ei siis Lasolin kohdalla tunneta.

Stadissa

stadi1

Olin jokseenkin jännittynyt ensimmäisestä tutustumisestani pääkaupunkiseudun liikenteeseen. Jostain syystä minulla oli sellainen kuva, että Helsingissä liikenne on rytmiltään paljon nopeampaa ja liikennetilanteet tulevat eteen muuta maata vauhdikkaammin. Kuljettajalla on paljon enemmän havaittavia asioita liikennemerkkien, kaista-ajon, raitiovaunujen ja lukuisten muiden autojen vuoksi. Osittain näin onkin, mutta näin jälkikäteen en sanoisi Stadin olevan loppujen lopuksi kovinkaan hankala liikenneympäristö. Ulkopaikkakuntalaisen vain pitää muistaa havainnoida riittävän kauaksi, jolloin ympäristö hahmottuu paremmin. Omaa ”taakkaani” oli helpottamassa navigaattori, joka kertoi minne päin mennä. Kokemukseni mukaan navigaattorista on ensikertalaiselle korvaamatonta apua, kun ei tarvitse pohtia, pitääkö kääntyä jo tästä vai seuraavasta risteyksestä. Aivokapasiteettia jää siis enemmän muun liikenteen tarkkailuun, kun suunnistaminen jää laitteen huoleksi. Samoin, jos ajaakin vahingossa väärää kaistaa pitkin, ei tarvitse alkaa panikoida ja yrittää väkisin toiselle kaistalle, kun tietää, että navi laskee kohta uuden reitin. Navigaattori vähentää siis jonkin verran stressiä.

Olin iloisesti yllättynyt Helsingin keskustan pysäköintimahdollisuuksista. Automme vietti aikaansa P-Kluuvissa, eli pysäköintiluolassa keskustan alapuolella. Pysäköintitiloihin oli helppoa ajaa, ne olivat siistejä ja opastus oli selkeää. Hienona oivalluksena oli se, että sinne tänne oli ripoteltu huoltoasemilta tuttuja ikkunanpesuvälineitä. Pysäköintitiloista ei siis tarvinnut poistua tuulilasi kuraisena. Jännää oli ajatella myös tilojen suuruutta. Korkeita halleja pitkien ajoluiskien varrella kymmenien metrien syvyydessä maan alla. Helsingin maanalaisesta yleiskaavasta saa hieman käsitystä siitä, millainen ”myyrien kaupunki” varsinaisen kaupungin alla sijaitsee. Tunneleissa oli oikeastaan aika kiehtovaa ajella.

stadi3

Ajelu Helsingissä kumosi aika tehokkaasti ennakkoluulojani ruuhka-Suomen liikenteestä. Ajotyyli ei poikennutkaan kovin paljoa muusta Suomesta, vaan maalaistollokin pärjäsi liikennevirrassa autoineen. Ehkä vaikeimmaksi asiaksi koin kaista-ajon, koska monissa paikoissa ensin samaan suuntaan saattaa mennä monta kaistaa, jotka sitten jakautuvat ”yllättäen” kaikki eri suuntiin. Pari kertaa ajelenkin vääriin suuntiin, mutta navin avulla sitten kiersin korttelin ja yritin uudestaan. Jos ajaa väärään suuntaan, on parasta rauhoittaa tilanne ja miettiä reittiä uudelleen. Vaaratilanteita en onneksi aiheuttanut, mutta yhdessä risteyksessä en huomannut olevani väistämisvelvollinen oikealta tulevaa henkilöautoa kohtaan. Onneksi pienellä nopeudella liikkunut vastapuoli teki minulle tilaa. Tietenkin olin itselleni vihainen tällaisesta aloittelijamaisesta virheestä. Varmasti paikalliset tietävät, missä paikoissa ulkopaikkakuntalaisilla on vaikeuksia, mutta sehän ei tarkoita vastuun siirtymistä stadilaisille. Samoilla säännöillähän sitä koko maassa ajetaan.

stadi2

Paluumatka

Paluumatka olikin sään osalta päinvastainen kuin menomatka. Reitti oli täsmälleen sama, mutta nyt taivaalta satoi vaihtelevasti vettä, räntää ja lunta. Moottoritien oikeanpuoleinen kaista pysyi hyvässä kunnossa, mutta ohituskaistalle kertyi jonkin verran sohjoa. Matkan edetessä ohituksia ei enää mieli tehnyt tehdä, kun auto selvästi ”laittoi vastaan” sohjossa. Siksipä hieman ärsytti, kun edellä ajavilla nopeudet vaihtelivat paljonkin ilman syytä. Yleisestikin ottaen moni ohitus voitaisiin välttää, jos autoilijat keskittyisivät enemmän nopeutensa tarkkailuun. Taitaa vain olla niin, että kun keskittyy kuuntelemaan radiojuontajan juttuja tai vieressä istuvan kaverin tarinoita, nopeus saattaa tipahtaa merkittävästikin kuljettajan huomaamatta.

Nelostiellä sää huononi Jyväskylää lähestyttäessä, mutta edelleen keli oli sitä ”normaalia talvikeliä”. Erikoista oli huomata, että vaihtuvat nopeusrajoitukset olisivat antaneet ajaa edelleen satasta, vaikka lumisateen ja tienpinnan kunnon mukaan 80 km/h:ssa olisi ollut ehdoton maksimi. Onneksi omaa järkeään käyttävät autoilijat osasivat suhteuttaa nopeutensa keliin, eikä kukaan sokeasti luottanut nopeusrajoituksiin. Vastaantulleen aura-auton jälkeen nopeusrajoitukset vaihtuivat kahdeksaankymppiin. Liekö aura-auton kuljettaja hätistellyt vaihtamaan tauluihin maltillisemmat lukemat? Omissa silmissäni vaihtuvien nopeusrajoitusten luotettavuus hieman heikkeni.

Jyväskylään saapuessamme taivaalta satoikin jo suuria lumihiutaleita ja maisema oli mitä talvisin. Helsingin suolasohjoiset kadut olivat enää mukava muisto menneestä viikonlopusta.

, , , , , , , , , , , , , ,

5 kommenttia

Ohjeita ympyrään

Kirjoitin edellisen kerran Vaajakosken uudistetusta liikeenneympyrästä 3.1.2009. Olin huomannut, etteivät autoilijat oikein tienneet, kuinka ympyrässä pitäisi ajaa. Tätä käsitystä on vahvistanut myös se, että blogiini on tultu yllättävän usein hakusanoilla, joilla on etsitty esim. ajo-ohjeita kyseiseen ympyrään. Syynä tähän lienee se, että harvemmin liikennesfäärissämme tavattu henkilöautokaista yhdistyy vielä harvinaisempaan kaksikaistaiseen liikenneympyrään.

Lahden suunnasta tultaessa liikenneympyrään siis tullaan kahta kaistaa pitkin. Oikeanpuoleista kaistaa pääsee kääntymään kaikkiin suuntiin, mutta vasemmanpuoleiselta kaistalta voi ajaa vain moottoritielle. Kakkoskaistaa saavat käyttää vain henkilöautot. Henkilöautokaistan olemus on jäänyt ilmeisen monelle epäselväksi, kuten myös minullekin. Milloin sitä saa käyttää? Onko se tarkoitettu vain ruuhka-aikoina käytettäväksi? Mitä laki sanoo henkilöautokaistasta vai tunteeko se sitä lainkaan? Katsoin parhaaksi kysyä asiaa Keski-Suomen tiepiiriltä, eli taholta, joka on ympyrän suunnitellut. Kokosin saamistani vastauksista tällaisen pikaoppaan Vaajakosken ympyrän saloja pohtiville.

Ensiksi on muistettava moottoritien ja ajosuuntaansa kaksikaistaisen valtatien ero. Moottoritiellä on ajettava pääasiassa oikeanpuoleista kaistaa. Ajosuuntaansa kaksikaistaisella valtatiellä (esim. Jyväskylän Rantaväylä) voi ajoneuvoa kuljettaa vasemmalla kaistalla silloinkin, kun oikea kaista on tyhjä. Vaajakoskella moottoritie alkaa vasta liikenneympyrän jälkeen moottoritie -liikennemerkin osoittamassa paikassa, jossa astuu voimaan myös moottoritien kaista-ajosäännöt.

Ajoradan yläpuolisilla opasteilla voidaan kumota oikeanpuoleisella kaistalla ajamisen pakko moottoriteillä. Lahden suunnasta saavuttaessa on vasemman kaistan yläpuolella vihreäpohjainen ”Jyväskylä” -viitta. Täten moottoritielle liittyminen on sallittua myös vasempaa kaistaa käyttäen. Kaistan yläpuolinen viitta antaa tähän lakiperusteisen luvan. Moottoritiellä on sitten hakeuduttava oikealle kaistalle, jos siellä on tilaa, mutta ehdottomasti vasta sitten, kun kaistan vaihto ei aiheuta vaaraa.

Liikenneympyrään tultaessa Lahden suunnasta henkilöautot saavat käyttää kumpaa kaistaa tahansa, mutta raskas liikenne vain oikeanpuoleista kaistaa. Syy tähän on se, että pitkät ajoneuvot eivät mahdu vasemmanpuoleiselta kaistalta ympyrän jyrkkiin käännöksiin. Henkilöautokaistaa saa käyttää milloin tahansa; käyttö ei ole millään tavalla riippuvaista esimerkiksi kellonajasta, autojen määrästä tai liikenteen koostumuksesta. Eli vasemmanpuoleiselle henkilöautokaistalle voi ryhmittyä, vaikka muuta liikennettä ei olisi. Lahdesta päin tuleva autoilija ei voi ennakkoon tietää, kuinka paljon liikennettä on aikeissa tulla muista suunnista ympyrään. Tulkitsen tämän niin, että liikenteen sujuvuuden kannalta moottoritielle menevän henkilöautoilijan olisi parempi siirtyä suoraan vasemmanpuoleiselle kaistalle, jotta toisista suunnista tulevat autoilijat pääsisivät helpommin ympyrään.

Tiepiirin mukaan toisistaan poikkeavien laintulkintojen mahdollisuus on aina olemassa kun luodaan uutta liikenneympäristöä. Keski-Suomen tiepiiri on selvittänyt eri puolilta Suomea tulleiden asiantuntijoiden avulla Vaajakosken ympyrän ja sen kaistajärjestelyiden lainmukaisuuden. Tiehallinnon ensisijaisena laintulkitsijana toimii liikkuva poliisi, jonka kanssa kohteesta on myös keskusteltu.

Vaajakoski

Kaistan yläpuolinen viitta antaa luvan käyttää vasemmanpuoleista kaistaa moottoritielle ryhmittymiseen.

Lopuksi vielä suuri kiitos Keski-Suomen tiepiirille, jonka edustaja kertoi minulle perusteellisesti Vaajakosken ympyrän toiminnasta. Tiepiirin toiminnasta jäi näin itselleni positiivinen kuva, kun sen kuuluisan ”pienen ihmisenkin” tiedusteluihin jaksettiin vastata. Olisin toivonut, että ympyrän valmistumisen aikaan henkilöautokaistasta ja sen käyttötavoista olisi puhuttu enemmän  myös mediassa, jolloin autoilijat uskaltaisivat käyttää kaistaa enemmän. Toivotaan kuitenkin, että tieto vähitellen leviää tehden liikenteestä sujuvampaa.

Aiheesta muualla:

– Tiepiiri: Ajo-ohjeet Vaajakosken liikenneympyrään (pdf).

– Tiepiiri: Liikenteen ohjaussuunnitelma (pdf).

– Liikenteessä 17.12.2008: Turbokiertoliittymä pelastaa?

, , , , , , , , , , , , ,

3 kommenttia

%d bloggers like this: