Avainsanat: Neste

Arvokkaita nesteitä

Kukas se sanoikaan, että autoilu on nykyään kallista? Ai tosiaan, kaikki. Tankin täyttäminen on konkreettinen esimerkki maailmankaikkeuden pyrkimyksestä tasapainoon: säiliö täyttyy, tili tyhjenee. Huomasinpa, että ylimääräiset kolikot katoavat taskun pohjalta myös silloin, kun joutuu täyttämään sen toisen tärkeän tankin autossa.

Lasinpesunestettä nimittäin kuluu näin kevään kurakeleillä melko paljon. Isokin säiliö tyhjenee pikaisesti, kun tuulilasia joutuu tiskaamaan vähän väliä. Niin kävi taas, että suihku heikkeni kuin keski-ikäisellä miehellä ja jouduin kurvaamaan huoltamolle antamaan pesurille lisää juotavaa. Toki takakontissa oli litran varapullo valmiiksi laimennettua pesunestettä, mutta se on vain hätätapauksia varten.

Saapastelin sisään Tourulan Nesteelle ja suuntasin pesunestehyllylle. Lasolia, Volteraa, tavallista vai sitruunaa, arvuuttelin. Katselin myös hintoja, koska eihän tuollaisesta äkkiä hupenevasta litkusta kannata paljoa maksaa. Valikoima oli aika pieni, ja jotain kummaa hinnoissakin oli.

Lopulta päädyin halvimpaan vaihtoehtoon, joka oli Nesteen omaa keitosta. En voinut uskoa pullon hintaa. Olivatko nesteiden höyryt sumentaneet näköäni? Hinta oli kuusi euroa! Siis litralta! Käsittämätöntä! Vielä yksi huutomerkki!

Pakko oli alistua ja ostaa, kun en muualtakaan viitsinyt ainetta lähteä etsimään. Tankki oli saatava täyteen heti ja vesikin oli tietysti huoltsikalla kätevästi lähellä. Vesi sentään oli vielä ilmaista.

Myönnän. Oli täysin oma vikani maksaa tuollaisia summia. Fiksumpi olisi ostanut tarjouksesta koko vuoden pesunesteet ja käynyt hakemassa vain veden Nesteen letkusta. Mutta joskus säiliö tyhjenee tien päällä kotipihan sijaan, eikä silloin jää useinkaan muuta vaihtoehtoa kuin ostaa kallista nestettä.

Normaalia kevätkeliä Nelostiellä.

Ennen oli hokema ”artisti maksaa”. Nykyisin se on muuttunut muotoon ”autoilija maksaa”. Pakko ostaa kallista, etenkin silloin, kun ei ole muuta paikkaa hankinnoille kuin huoltamo. Tämänhän huoltamot tietävät. ”Normaalihinta” pesunesteellekin olisi kai ollut useita euroja (jopa yli puolet?) halvempi. En oman mielenterveyteni vuoksi edes uskalla arvailla, paljonko kuuden euron pesunesteessä on katetta.

Kannattaako huoltamolta ostaa enää muuta kuin polttoainetta? Kahvi on kallista (ja huonoa), autonpesu on kallista ja tarvikkeet ovat tietysti omissa hinnoissaan. Palveluja ei tietenkään enää ole, eikä huoltohalliakaan, vaan vaihdat rikkoutuneen polttimon itse pimeällä pihalla näpit jäässä. Tietysti on oltava ensin niin onnekas, että huoltamon hyllyssä on ollut juuri niitä harvinaisia polttimoita, joita autosi syö.

Tästä johtuen pyrin juomaan kahvini oikeassa kahvilassa kaukana ABC-toteemipaalujen synkistä varjoista, pesen auton itsepalvelupesulassa (maksoi muuten viimeksi neljä euroa), hankin autotarvikkeet marketeista tai varaosakaupoista ja tankkaan tarvittaessa ”kylmikseltä”. Mihin enää tarvitsen huoltoasemia?

Ps. Kuulittekos muuten, että kahvin markkinahinta on laskussa? Olen varma, että ensi kesänä kahvikupin hinta laskee taatusti joka huoltamolla. Eikun hetkinen, mites se meneekään…

Mainokset

, , , ,

6 kommenttia

Pikareissu etelään

Tulipa pitkästä aikaa ajeltua autolla pitempää matkaa, kun piipahdin yhden yön ”syyslomareissulla” pääkaupunkiseudulla. Kokosin tähän artikkeliin lyhyitä ajatuksia ratin takaa.

Syksystä

Seurasin lähtöaamuna lämpömittaria varsin tiiviisti, sillä syksyn kylmimmät yöt sattuivat juuri noille lokakuisille päiville. Kesärenkailla varustettu auto sai miettimään tarkemmin, mihin aikaan matkaan lähtee. Päätinkin, että ajomatka on syytä aloittaa vasta aamupäivällä, jotta sää ehtii hieman lämmetä. Näin kävikin, eikä liukkautta esiintynyt. Välillä auto vilkutteli tosin lumihiutaleen kuvaa näytössä, kun lämpötila laski hetkellisesti kolmen plusasteen tietämille. Liukkausvaroitus on varsin hyvä ominaisuus autossa, koska pitkällä matkalla lämpötilan muutoksia ei välttämättä muista seurata lämpömittarista.

Ohittamisesta

Virolaisilla kilvillä varustettuja autojakin näkee nykyään paljon liikenteessä, koska maatamme rakennetaan ahkerasti. Nelostiellä minut ohitti yksi tällainen auto. Ohitustapa muistutti minua niistä netissä näkemistäni videoista, joissa venäläiset autoilijat ohittelevat toisiaan ihan miten sattuu.

Viron rattimies ei juurikaan ohitettavaa kunnioittanut. Reipasta vauhtia aivan takapuskuriin kiinni. Kyttäämistä. Lopulta pieni rako tulee ja virolainen tunkee väkisin ohi. Sivupeilit melkein kopsuvat toisiinsa, sillä virolainen ajaa vain puoliksi vastaantulijan kaistalla. Ohitettava saa siis väistää pientareelle. Lopulta eestiauto palaa takaisin omalle kaistalle aivan minun keulani eteen. Tiputan vakkarin pois päältä painamalla jarrua. Tunnen, että henkilökohtaista koskemattomuuttani ja autoni ympärillä olevaa näkymätöntä reviiriäni on loukattu. Vähän sama tunne, jos joku tulee seisomaan liian lähelle kassajonossa. Epämiellyttävää ja liikenteessä vaarallistakin. Huvittavinta oli kuitenkin se, että ohituksen jälkeen virolaisella ei ollutkaan enää kiire vaan etenimme samaa vauhtia monta kilometriä. Pitiköhän vain näyttää? Jotain hän totta tosiaan onnistui näyttämään…

Taukopaikoista

Olen aiemmin kertonutkin, että pyrin yleensä välttämään ABC-ketjun sieluttomia sulattamoja (nk. liikenneasemia) ja suuntaamaan kulkuni pienemmälle taukopaikalle. Nyt pidin taukoni Tuuliharjan Nesteellä Orimattilassa. Piti ihan tarkistaa aseman nimi netistä, koska saman tien varressa on myös Tuuliruusun asema ja vieläpä samaa ketjuakin ovat. Ei ihme, jos nimet meinaavat sekoittua.

Noh, kahvi oli ”harjassa” huonoa, mutta tauko oli paikallaan. Tunnelmaa ei piristänyt lainkaan se, että sukulainen soitti Roomasta ja kertoi päivän tapahtumista saapasmaassa. Vatikaanissa oli kuulemma tepasteltu hellerajan tuntumassa. Roomasta varmasti sai kunnon kahviakin… Kävelin tihkusateessa kärrylleni ja jatkoin nyrpeänä matkaani.

Vatsanpohjan kutinasta

Vaikka pidänkin itseäni melko kaikkeen tottuneena kuljettajana, pääkaupunkiseudun lähestyminen ja oikeiden liittymien bongaaminen toivat vatsanpohjaan pientä myllerrystä. Sen verran erilainen ja automäärältään suurempi liikenneympäristö on kuitenkin kyseessä. Mutta yksin ajellessa vailla aikatauluja ja suuria suorituspaineita tyydyinkin kruisailemaan kaikessa rauhassa. Monenkohan taksi- ja jakeluautokuskin päivän onnistuinkaan pilaamaan nopeusrajoitusten mukaan ajamalla…

Minikiertoliittymistä

Helsingissä reitin varrelle osui monta minikiertoliittymää, eli sellaista liikenneympyrää, jossa keskisaareke on lähes olemattoman pieni. Osa näistä oli tietöiden vuoksi rakennettuja väliaikaisia, mutta osa ihan ”kiinteitä”. En aivan ymmärtänyt näiden tarkoitusta, sillä tietyistä suunnista ajettaessa miniympyrässä ei tarvitse hidastaa vauhtiaan eikä kääntää rattia. Siis aivan kuin ympyrää ei olisi lainkaan. Näinköhän ympyrän väistämissäännöt toteutuvat noissa pienissä rinkuloissa? Vilkkua niissä ei ainakaan kukaan näyttänyt käyttävän.

(Psst! Kiertoliittymäfanin kannattaa lukaista Tekniikan Maailman numeroa 19/2011. Siellä on lisää juttua ympyröiden ihmeellisyyksistä.)

Peräkärryistä

Moottoritiellä silmään osuivat myös peräkärryt. Kuinkahan moni peräkärryä vetävä tietää, että yhdistelmän suurin sallittu nopeus on 80 kilometriä tunnissa? Yhden kuormajuhdan poliisimoottoripyörä olikin ohjannut sivuun ja arvatenkin ylimääräisen varikkokäynnin syynä oli juuri ylinopeus. Peräkärryllisten nopeudet tuntuivat olevan motarilla 90:n ja 115:n välissä.

Matkaseurasta

Paluumatkalla ei sentään tarvinnut matkustaa aivan yksin. Autossa takamatkustajana oli jotain pientä tuliaista espoolaisesta Sellon Pyörästä. Mutta nyt tuntuu siltä, että tuo ansaitsee ihan oman juttunsa…

, , , , , , , , , , , , , ,

5 kommenttia

%d bloggers like this: