Avainsanat: ohittaminen

Pikareissu etelään

Tulipa pitkästä aikaa ajeltua autolla pitempää matkaa, kun piipahdin yhden yön ”syyslomareissulla” pääkaupunkiseudulla. Kokosin tähän artikkeliin lyhyitä ajatuksia ratin takaa.

Syksystä

Seurasin lähtöaamuna lämpömittaria varsin tiiviisti, sillä syksyn kylmimmät yöt sattuivat juuri noille lokakuisille päiville. Kesärenkailla varustettu auto sai miettimään tarkemmin, mihin aikaan matkaan lähtee. Päätinkin, että ajomatka on syytä aloittaa vasta aamupäivällä, jotta sää ehtii hieman lämmetä. Näin kävikin, eikä liukkautta esiintynyt. Välillä auto vilkutteli tosin lumihiutaleen kuvaa näytössä, kun lämpötila laski hetkellisesti kolmen plusasteen tietämille. Liukkausvaroitus on varsin hyvä ominaisuus autossa, koska pitkällä matkalla lämpötilan muutoksia ei välttämättä muista seurata lämpömittarista.

Ohittamisesta

Virolaisilla kilvillä varustettuja autojakin näkee nykyään paljon liikenteessä, koska maatamme rakennetaan ahkerasti. Nelostiellä minut ohitti yksi tällainen auto. Ohitustapa muistutti minua niistä netissä näkemistäni videoista, joissa venäläiset autoilijat ohittelevat toisiaan ihan miten sattuu.

Viron rattimies ei juurikaan ohitettavaa kunnioittanut. Reipasta vauhtia aivan takapuskuriin kiinni. Kyttäämistä. Lopulta pieni rako tulee ja virolainen tunkee väkisin ohi. Sivupeilit melkein kopsuvat toisiinsa, sillä virolainen ajaa vain puoliksi vastaantulijan kaistalla. Ohitettava saa siis väistää pientareelle. Lopulta eestiauto palaa takaisin omalle kaistalle aivan minun keulani eteen. Tiputan vakkarin pois päältä painamalla jarrua. Tunnen, että henkilökohtaista koskemattomuuttani ja autoni ympärillä olevaa näkymätöntä reviiriäni on loukattu. Vähän sama tunne, jos joku tulee seisomaan liian lähelle kassajonossa. Epämiellyttävää ja liikenteessä vaarallistakin. Huvittavinta oli kuitenkin se, että ohituksen jälkeen virolaisella ei ollutkaan enää kiire vaan etenimme samaa vauhtia monta kilometriä. Pitiköhän vain näyttää? Jotain hän totta tosiaan onnistui näyttämään…

Taukopaikoista

Olen aiemmin kertonutkin, että pyrin yleensä välttämään ABC-ketjun sieluttomia sulattamoja (nk. liikenneasemia) ja suuntaamaan kulkuni pienemmälle taukopaikalle. Nyt pidin taukoni Tuuliharjan Nesteellä Orimattilassa. Piti ihan tarkistaa aseman nimi netistä, koska saman tien varressa on myös Tuuliruusun asema ja vieläpä samaa ketjuakin ovat. Ei ihme, jos nimet meinaavat sekoittua.

Noh, kahvi oli ”harjassa” huonoa, mutta tauko oli paikallaan. Tunnelmaa ei piristänyt lainkaan se, että sukulainen soitti Roomasta ja kertoi päivän tapahtumista saapasmaassa. Vatikaanissa oli kuulemma tepasteltu hellerajan tuntumassa. Roomasta varmasti sai kunnon kahviakin… Kävelin tihkusateessa kärrylleni ja jatkoin nyrpeänä matkaani.

Vatsanpohjan kutinasta

Vaikka pidänkin itseäni melko kaikkeen tottuneena kuljettajana, pääkaupunkiseudun lähestyminen ja oikeiden liittymien bongaaminen toivat vatsanpohjaan pientä myllerrystä. Sen verran erilainen ja automäärältään suurempi liikenneympäristö on kuitenkin kyseessä. Mutta yksin ajellessa vailla aikatauluja ja suuria suorituspaineita tyydyinkin kruisailemaan kaikessa rauhassa. Monenkohan taksi- ja jakeluautokuskin päivän onnistuinkaan pilaamaan nopeusrajoitusten mukaan ajamalla…

Minikiertoliittymistä

Helsingissä reitin varrelle osui monta minikiertoliittymää, eli sellaista liikenneympyrää, jossa keskisaareke on lähes olemattoman pieni. Osa näistä oli tietöiden vuoksi rakennettuja väliaikaisia, mutta osa ihan ”kiinteitä”. En aivan ymmärtänyt näiden tarkoitusta, sillä tietyistä suunnista ajettaessa miniympyrässä ei tarvitse hidastaa vauhtiaan eikä kääntää rattia. Siis aivan kuin ympyrää ei olisi lainkaan. Näinköhän ympyrän väistämissäännöt toteutuvat noissa pienissä rinkuloissa? Vilkkua niissä ei ainakaan kukaan näyttänyt käyttävän.

(Psst! Kiertoliittymäfanin kannattaa lukaista Tekniikan Maailman numeroa 19/2011. Siellä on lisää juttua ympyröiden ihmeellisyyksistä.)

Peräkärryistä

Moottoritiellä silmään osuivat myös peräkärryt. Kuinkahan moni peräkärryä vetävä tietää, että yhdistelmän suurin sallittu nopeus on 80 kilometriä tunnissa? Yhden kuormajuhdan poliisimoottoripyörä olikin ohjannut sivuun ja arvatenkin ylimääräisen varikkokäynnin syynä oli juuri ylinopeus. Peräkärryllisten nopeudet tuntuivat olevan motarilla 90:n ja 115:n välissä.

Matkaseurasta

Paluumatkalla ei sentään tarvinnut matkustaa aivan yksin. Autossa takamatkustajana oli jotain pientä tuliaista espoolaisesta Sellon Pyörästä. Mutta nyt tuntuu siltä, että tuo ansaitsee ihan oman juttunsa…

Mainokset

, , , , , , , , , , , , , ,

5 kommenttia

Pahat poliisit liikkeellä?

Viime viikkoina Varkauden ”pää-äänenkannattajassa”, Warkauden Lehdessä, on ollut useita mielipidekirjoituksia poliisin liikennekäytöksestä. Niistä on väkisinkin huomannut, kuinka hatarat tiedot ihmisillä on poliisien hieman tavallista autoilijaa laajemmista oikeuksista liikenteessä. Ehkäpä olisi hyvä selventää pari perusjuttua autoileville Matti Meikäläisille. Poliisi ei virallisesti ole viitsinyt lehden palstalla vastailla lähinnä virkavallalle valittamisen ilosta kirjoitettuihin mielipiteisiin. Tämä on mielestäni ymmärrettävää, koska esitetyissä tapauksissa ei ole tapahtunut mitään laitonta. Pienessä lehdessä hyvin usein myös huonoin perustein laaditut mielipidekirjoitukset pääsevät läpi, mikä ei ole ongelmatonta: väärät tiedot saattavat asioista tietämättömien kohdalla muuttua todeksi, koska ”eihän lehdessä voi olla väärää tietoa”.

Ensimmäisessä mielipidekirjoituksessa kritisoitiin sitä miten poliisin ”vara-auto” oli kiihdyttänyt kirjoittajan mielestä liian voimakkaasti liikennevaloista lähtiessään. Alkoi väkisinkin huvittaa heti alussa, kun kirjoittaja tituleerasi poliisiautoa vara-autoksi. Varkauden kihlakunnan poliisilaitoksen autoja yksilöivä kirjaintunnus kun on VARA, esimerkiksi siis VARA 490. Mitään tekemistä auton varallaolon tms. kanssa asialla ei ole. Oikeille vara-autoille on poliisiorganisaatiossa varattu omat tunnuksensa, kuten RES (sanasta reservi).

Mitä siihen kiihdyttämiseen tulee, mitään kiihdytyksen voimakkuutta säätelevää lakiahan ei ole. On myös hyvin subjektiivista arvioida, mikä kiihdytys on normaalia ja mikä liiallista. 50-hevosvoimaisesta pikkuautosta nähtynä uusi diesel-Transporter saattaa kiihtyä todella nopeasti, vaikka Transporterin kuljettaja pitää liikkeellelähtöään aivan normaalina.

Toisessa tapauksessa kirjoittaja kommentoi poliisiauton käytöstä maantiellä. Olipa vielä pistänyt merkille, että kyseessä oli kenttäjohtajan auto. Poliisiauto oli ohittanut ”tarkalleen sallittua nopeutta” ajaneen kirjoittajan auton (mahdollinen mittarivirhe?). Tästä kirjoittaja oli sitten niin ihmeissään, että jaksoi oikein lehteen asiasta valittaa! Eikö olisi joskus helpompaa antaa palautetta suoraan asianomaiselle taholle, eikä vinkua mielipidepalstalla? Saattaisi mennä viesti perillekin, eikä jäädä kahvikupin alle. Muutenkin itseäni kummatkin kirjoitukset huvittivat myös siksi, että jos haluaa kirjoittaa lehteen jostain liikenteen epäkohdasta, niin eikö silloin kannattaisi kommentoida jotain todellista ongelmaa?

Jälkimmäinen kirjoittaja kysyikin, että miksi poliisiauto ajoi ylinopeutta, vaikkei se ollut hälytysajossa. Hälytysajo onkin poliisin kohdalla hieman muita hälytysajoneuvoja monimutkaisempi juttu. Poliisi voi olla hälytysajossa myös silloin, kun se ei käytä hälytysvaloja ja sireeniä. Toisin sanoen kirjoittaja ei voinut tietää, onko poliisiauto hälytysajossa vai ei. Tämän vapauden ymmärtää, kun ajattelee poliisin tehtäviä. Joskus on parempi mennä tilannepaikalle mahdollisimman huomaamattomasti. Klassinen esimerkkihän tällaisesta tilanteesta on pommiuhka. Tietenkin kuljettajan vastuu on ns. hiljaisessa hälytysajossa suurempi, eikä poliisiauton käytös yleensä tällöin poikkea kovinkaan paljoa muusta liikennevirrasta. Kirjoittajaa ei varmaankaan oltu koskaan ennen ohitettu tilanteessa, jossa hän on ajanut sallittua nopeutta!

Joskus tuntuu siltä, että tämä kritiikki kumpuaa vain poliisia kohtaan tunnetusta vastenmielisyydestä, jopa vihasta. Koskaan itse ei tehdä mitään väärää liikenteessä. Sitten kun poliisiauto ohittaa, niin se onkin yllättäen maailman vakavin rike. No, tällä menolla niitä poliisiautoja ei kohta siellä liikenteessä enää näy. Sitten kukaan ei ilmeisesti enää vaaranna kirjoittajien liikenneturvallisuutta…

Liikenteen riskikuskeja?

, , , , , , ,

2 kommenttia

(Älyn)välähdyksiä

Kaukovalovilkku on käyttökelpoinen viestiväline, jos välähdysten merkitykset tunnetaan yleisesti.

Kaukovalojen käyttö viestivälineenä on aina vähän ongelmallista. Tavallisimmillaan kaukovaloja väläytetään, kun halutaan kertoa vastaantulijalle, että hänen olisi syytä sytyttää ajovalonsa. Tässä tarkoituksessa viesti menee yleensä perille, koska kyseessä on aika vakiintunut käytäntö.

Lähes vakiintuneiden sarjaan pääsee kaukovalojen vilautus ennen ohitukseen ryhtymistä – jotta ohitettava tietää takaa tulevan aikeista. Itse käytän tätä autokoulussakin opetettua tapaa, mutta lähinnä vain pimeällä ajaessani. Käytännössähän suuntavilkku vasemmalle ajaa saman asian, mutta joskus ohitettavaa on syytä herätellä, varsinkin jos on ajanut pitkän matkan hänen takanaan. Silloin ohitettava on saattanut liiallisesti tottua takana ajavaan ja ohitus saattaa tulla yllätyksenä.

Pyörälenkilläni opin jälleen yhden uuden vilkutuksen. Päätin ylittää kadun suojatien kohdalta. Koska kyseessä ei ollut pyörätien jatke, jäin kiltisti tähyilemään lähestyviä autoja (en jaksanut nousta pyörän päältä ja näin muuttua jalankulkijaksi!). Katu oli tyhjä lukuunottamatta sitä yhtä autoa, joka lähestyi noin sadan metrin päässä. (Oletteko huomanneet, että yöaikaankin muuten tyhjälle tielle osuu aina yksi ajoneuvo, jota täytyy väistää!) Octavian kuljettaja huomasi aikeeni, ja alkoi hidastaa vauhtiaan. Havaitsin hidastuvan nopeuden ja arvasin jo, että auto aikoo päästää minut tien yli. Skodan kuljettaja kuitenkin tehosti vielä hyvää tarkoitustaan väläyttämällä kaukovalojaan. Hän teki sen mielestäni todella ammattimaisin ottein: välähdys oli nopea, mutta kuitenkin selvästi nähtävissä. Iltahämärässä en myöskään sokaistunut kaukovaloista, koska kuljettajan sormet kävivät niin nopeasti viiksellä. Nostin kättäni kiitokseksi ja ylitin tien hymyillen.

Mielestäni kuvailemassani tilanteessa kaukovalovilkun käytöstä oli todellakin hyötyä kummallekin osapuolelle: minä pyöräilijänä sain varmistuksen, että auto aikoo väistää. Autoilijan puolestaan ei tarvinnut kuin löysätä kaasua, koska osasin reagoida autoilijan aikeisiin oikein ja hyvissä ajoin. Normaalistihan jalankulkija odottaa niin kauan, että auto pysähtyy suojatien eteen. Minä olin siis jo ehtinyt ylittää tien ennen kuin auto saapui suojatielle. Näin autoilija säästi polttoainettakin, kun sen ei tarvinnut pysähtyä ollenkaan! Kaikin puolin fiksu juttu siis.

Aion itsekin tulevaisuudessa kokeilla samaa: kun lähestyn suojatietä ja huomaan tien laidassa kärkkyvän jalankulkijan, väläytän kaukovaloja lyhyesti. Toki myös hidastan nopeuttani hyvissä ajoin, mikä on jo ennestään toimivaksi havaittu kikka saada jalankulkija liikkeelle. Katsotaan sitten kuinka moni älyää viestini.

Tietenkään en sano, että jalankulkijoiden täytyy pelkästään luottaa epämääräisiin kaukovalovilkutuksiin. Nehän voivat periaatteessa tarkoittaa myös päinvastaista: älä tule tielle, minä ajan ensin! Edelleen avain on lähestyvän ajoneuvon nopeuden havainnoinnissa. Taidossa, joka monelta tuntuu puuttuvan. Mielestäni aivan liian moni jalankulkija on ylivarovainen: tien yli ei mennä sitten kirveelläkään vaikka auto hidastaa jo hyvissä ajoin ja antaa selvästi tietä. Tämä taas aiheuttaa epätietoisuuden olotilan. Autoilija ei tiedä, haluaako jalankulkija ylittää tien ollenkaan ja harkitsee jo kiihdyttämistä. Ja siinä se vaara vasta piileekin: auto alkaa kiihdyttää ja jalankulkija astuu tielle…

Niin, miksipä Skoda Octavia sitten antoi tietä? Se oli sentään ainoa auto kadulla ja minä väistämisvelvollinen. Perin oudoksuttavaa käytöstä suomalaiselta autoilijalta! Jotain tekemistä saattoi olla sillä, että kyseinen ajoneuvo oli liikkuvan poliisin siviiliauto. Ehkäpä siellä ratin ja penkin välissä oli joskus ihan tosissaan jouduttu pohtimaan näitä kysymyksiä… 🙂

 

Suojatiellä vallitsee yleensä epävarmuus; jalankulkijan on vaikea tietää, antaako auto tietä.

, , , , , ,

Jätä kommentti

%d bloggers like this: