Avainsanat: onnettomuus

Rajakadun ja Sepänkadun risteys pyöräilijän kannalta

Polkupyörän ja auton välinen kolari Sepänkadun ja Rajakadun risteyksessä nostatti keskustelua väistämissäännöistä sanomalehti Keskisuomalaisen palstoilla. Jostain syystä moni keskustelija luuli, että kääntyvän auton väistämisvelvollisuus suoraan ajavaa pyöräilijää kohtaan lakkaa, jos auton eturenkaat ehtii kääntää suoraan ennen pyörätien jatketta.

Jyväskylä: 05.06.2012 klo 13.20 Rajakadun ja Sepäkadun risteyksessä henkilöauto törmäsi polkupyöräilijään. Autoa kuljettanut -48 syntynyt paikkakuntalainen kääntyi Rajakadulta oikealle Sepänkadulle ja pyöräilijä -87 syntynyt nainen ajoi pyörätietä suoraan Nisulankadun suunnasta. Ajoneuvon ja polkupyöräilijän ajolinjat kohtasivat suojatiellä ja pyöräilijä osui auton vasemman etupyörän kohdalle ja lensi konepellin ja tuulilasin kautta auton oikealle puolelle. Henkilöautolle ja pyöräilijälle oli vihreä liikennevalo. Autoilijan mukaan pyöräilijä oli tullut niin kovaa vauhtia, että ei ollut mahdollisuutta väistää. Auto ja pyörä vaurioituivat kolarissa. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

– Keski-Suomen poliisilaitoksen tiedote onnettomuudesta 5.6.2012 klo 17.

Onnettomuuspaikka. Auto kääntyi Sepänkadulle kuvan Nissanin tapaan. Pyöräilijä puolestaan ajoi risteykseen kuvaajan selän takaa, Nisulankatua pitkin.

Myöhemmin liikkuva poliisi varmisti, että kääntyvä autoilija on tässäkin tapauksessa väistämisvelvollinen. Syntyisikin varsin erikoinen tilanne, jos väistämisvelvollisuus olisi pyöräilijällä. Silloin vihreä valolla ei olisi merkitystä, koska pyöräilijän olisi aina väistettävä  ajoradan liikennettä.

Kysymykseksi nousi myös miten kaukana oleva pyörätien jatke kuuluu vielä risteykseen. Vastausta absoluuttisen metrimäärän muodossa tälle ei ole lainsäädännössä olemassa. Maalaisjärjellä ajateltuna risteysalueeksi muodostuu liikennevalojen rajaama alue.

Onnettomuus nosti esiin hyvin Sepänkadun ja Rajakadun risteyksen puutteet pyöräilijän kannalta. Alikulun vuoksi pyörätie on rakennettu kaartamaan ”irti” ajoradasta.  Autoilija ehtii kiihdyttää vauhtiaan huomattavasti ennen pyörätien jatketta, mikä heikentää pyöräilijän turvallisuutta. Järjestelyn hyvä puoli on, että pyöräilijällä on pienempi jäädä kuolleeseen kulmaan, koska autoilija ylittää pyörätien jatkeen kohtisuoraan.

Ylämäkeen ajava pyöräilijä jää piiloon pensaan taakse. Tämä lienee yksi osatekijä onnettomuuden synnyssä.

Näkymä Rajakadulta onnettomuuspaikalle. Pihlajat ja pienemmät pensaat peittävät näkyvyyttä pyörätielle ja jalkakäytävälle.

Tämä punainen valo ei aina osu autoilijan silmään. Pitkäksi ajanut autoilija ei enää näe valoja, koska risteyksen toisella puolella ei ole toisto-opastinta. Pysäytysviiva voisi auttaa oikean pysähtymispaikan havaitsemisessa.


Murheenkryyni on myös mainittu alikulku, jota reunustavat tiheät pensaat. Näkemät ovat lyhyitä ja mäet jyrkkiä. Toiselle puolelle alikulkua on jopa tehty saareke, jonka keskellä kasvaa puu. Aivan kuin risteys ei olisi muutenkin jo riittävän haastava. Tunnelissa ei ole kunnollista valaistusta. Nykyaikainen alikulku on valaistu myös päiväsaikaan, mutta tähän alikulkuun ei pääse päivänvalokaan kunnolla.

Vasemmanpuoleinen pensas estää näkemästä vastaantulevaa liikennettä…

…ja puska estää näkemästä myös oikealle.

Nisulankatua ajava ei näe, tuleeko alikulusta (vasemmalta) risteävää liikennettä.

Alikulun toinen suuaukko. Neljän väylän epäsymmetrinen risteys, jonka keskellä on huonokuntoinen saareke. Alikulku näyttää luolalta, koska pensaat on päästetty rehottamaan. Näkymät tälläkin puolella nollassa.

Pimeää on päivälläkin! Ja illalla vasta onkin, koska valaisimet ovat kohdanneet loppunsa ilkivallantekijöiden käsien kautta.

Joskus kirjoittelin, kuinka joillain pyöräilijöillä on tapana soittaa kelloa, kun näkymät sivuille ovat huonot. Kuvia ottaessani huomasin, että noin joka toinen alikulkua käyttävä pyöräilijä rimputti kelloa. Se kertonee jotain siitä, miten vaaralliselta pyöräily tällaisessa paikassa tuntuu. Kaupungin olisi ryhdyttävä toimiin. Ensiksi voisi tarttua vesuriin ja siistiä puskat pois niin alikulun ympäriltä kuin risteysalueeltakin. Myös alikulun valaistus kaipaisi kohennusta.

Mainokset

, , , , , , , ,

2 kommenttia

Kadunvarsipysäköinti vaarana pyöräilijälle

Helsingissä keskiviikkona sattunut pyöräilijän menehtymiseen johtanut onnettomuus on nostattanut keskustelua pysäköityjen autojen ohittamisesta pyörällä. Kyseinen onnettomuushan tapahtui, kun pyöräilijän ajolinjalle avattiin auton ovi sillä seurauksella, että pyöräilijä törmäsi oveen ja jäi vielä takaa tulleen linja-auton alle. Tapauksen tutkintaa suorittaa poliisi ja aikanaan ratkaisut syyllisyyskysymyksiin saadaan, joten en näe tarvetta spekuloida tapausta sen enempää. Todennäköisesti kyse oli pysäköidyn auton kuljettajan huolimattomuudesta, jolla tällä kertaa oli pahin mahdollinen seuraus.

Tapaus antaa mahdollisuuden pohtia, kuinka pyöräilijä ja autoilija selviävät tästä tavallisesta liikennetilanteesta pienimmällä riskillä.

Neuvoja pyöräilijälle

Pyöräilijänä katson usein auton takavaloja. Seisontavalojen palaminen kertoo lähinnä sen, että autoon liittyy jotain toimintaa. Jarruvalot ilmaisevat usein, että auto saattaa pian liikkua. Hälyttävin merkki on jarruvalojen sammuminen, silloinhan auto lähtee joko liikkeelle tai se pysäköidään. Tuolloin riski on suurimmillaan, koska auto voi työntyä pyörän eteen tai joku voi pyrkiä ulos autosta. Toki suuntavilkkuakin kannatta pyöräilijänä seurata, mutta se ei Suomessa takaa mitään auton liikkeistä. Moni autoilija tuntuu luulevan, että jos ei käytä vilkkua, ei pyöräilijää tarvitse väistää.

Pitäisikö sitten ajaa aivan ajoradan oikeassa reunassa vain vähän keskemmällä tietä? Mielestäni parempi paikka on lähempänä oikeaa reunaa, koska silloin autoilija voi havaita takaa lähestyvän pyöräilijän paremmin sivupeilistään. Jos ajaa keskemmällä tietä, saattaa jäädä helpommin kuolleeseen kulmaan. On hyvä muistaa, että pimeällä pyörässä pitää olla valo, jotta fillari voidaan edes havaita pienen sivupeilin kautta. Keskemmällä ajaminen saattaa myös provosoida osaa autoilijoista ohittamaan vaarallisesti. Ryhmittymisä varten oma tila pitää kuitekin uskaltaa ottaa.

Kadunvarsipysäköinti on aina pyöräilijän kannalta erikoistilanne, joka vaatii tarkkaa havainnointia. Vaikkei kukaan avaisikaan ovia tai pyrkisi eteen, saattaa autojen välistä kurkistaa tietä ylittävä jalankulkija. Sekin voi säikäyttää pyöräilijää pahemman kerran.

Pohdittavaa autoilijalle

Ajoneuvon ovea ei saa avata eikä ajoneuvoon nousta, siitä poistua taikka sitä kuormata tai sen kuormaa purkaa siten, että siitä aiheutuu vaaraa tai tarpeetonta haittaa muulle liikenteelle tai ympäristölle.

– Tieliikennelaki 29 §

Ajoneuvon kuljettajan on kohdatessaan tai ohittaessaan jalankulkijan, polkupyöräilijän tai mopoilijan annettava tälle ajoneuvon koko ja nopeus huomioon ottaen turvallinen tila tiellä.

– Tieliikennelaki 30 §

Autoilijan pitää muistaa katsoa peilejä ja myös kääntää päätään, sillä pyörä voi olla auton sivulla. Mielestäni etenkin pyöräilijöiden kohdalla vilkku kannattaa laittaa päälle vasta sitten kun on oikeasti aikeissa liikuttaa autoa ajoradalle. Usein näkee tilanteita, joissa autoilija laittaa vilkun päälle, vaikka hänen tarkoituksensa olisikin odottaa ja väistää takaa tulevaa liikennettä. Näissä tapauksissa varovaisimmat (ajoradalla ajamisen pelottavana kokevat) pyöräilijät yleensä hiljentävät tai jopa pysähtyvät, mikä saattaa aiheuttaa päänvaivaa muille kulkijoille.

Autoilijan kannattaa opetella selkäytimeen tietty tapa, jolla aukaisee oven joka kerta. Omana tapanani on raottaa ovea aluksi hieman ja kurkata vielä ajoradalle. Mielestäni tämä on hyvä tapa, sillä raottaminen antaa muulle liikenteelle mahdollisuuden valmistautua, jos minulta olisi jäänyt havaitsematta jotain. Ovea ei tietenkään pidä ”potkaista” selälleen, vaan avata sitä vain sen verran, mitä autosta nouseminen vaatii. Koska takamatkustajalla ei ole sivupeiliä, on kuljettajan tehtävä sanoa tai omalla esimerkillä kertoa milloin autosta voi nousta. Herrasmieskuski avaa tietysti takamatkustajan oven itse! Lasten kohdalla on selvää, että aikuinen hoitaa ovien avaamisen.

Hollannissa muuten opetetaan, että kuljettajan noustessa autosta ovi pitäisi avata oikealla kädellä. Näin syntyy itsestään liike, jossa pää kääntyy ajoradan suuntaan ja havainnointi on helpompaa. Kannattaa kokeilla, tämä toimii meillä Suomessakin.

Fiksu autoilija myös miettii, milloin on oikeasti tarvetta ohittaa ajoradan reunaa pysäköityjen autojen vieressä ajava pyöräilijä. Kaupungissa pyöräilijä on yhtä nopea kuin autokin, koska liikennevalot ja risteykset tasaavat nopeuseroja. Suurta etua ohittamisesta ei saa, eikä aikaa menetä, vaikka ajaisikin hetken pyöräilijän perässä.

, , , , ,

1 kommentti

Miksi moottoritiellä kolisee?

Vaajakosken moottoritien kaiteet ovat kokeneet kovia viime aikoina. Ulosajoja on sattunut pahimmillaan useita kertoja viikossa. Eniten pelti on kolissut niin sanotussa Halssilan mutkassa aivan uimarannan vieressä. Yleensä liian suuren tilannenopeuden vuoksi auto on lähtenyt kuljettajan käsistä ja ajautunut päin kaidetta tai toista ajoneuvoa. Vuosina 2005-2010 onnettomuuksia on ollut moottoritiellä lähes sata.

Syytä onnettomuuksille on haettu lähinnä kolmesta tekijästä. Joidenkin arvioiden mukaan onnettomuuksia tapahtuu, koska moottoritien mutkat ovat liian jyrkkiä ja tien kallistukset vääränlaisia. Toisten mukaan tien kunnossapito on huonolla tolalla, eikä liukkautta ole torjuttu tarpeeksi hyvin. Kolmannet sanovat, että vika on vain kuljettajissa, jotka eivät noudata kahdeksankympin nopeusrajoitusta tai osaa ajaa talvikelin vaatimalla hitaammalla nopeudella.

Oma näkemykseni on, että kaikissa edellä mainituissa väitteissä on perää. Nostaisin suurimmaksi tekijäksi kuitenkin kuljettajien oman toiminnan. Ainakin Vaajakoskelle vievällä kaistalla nopeudet nousevat helposti yli sallitun, kun autoilijat kiihdyttävät moottoritielle Rantaväylältä ja Tourulasta. Olen sattunut paikalle kahdesti, kun onnettomuuden raivaustyöt ovat olleet moottoritiellä käynnissä. Viimeisimmällä kerralla 15.1. oli aika hirvittävää katsella, kun esimerkiksi Vaajakosken suuntaan menossa ollut  linja-auto ohitti henkilöautoja Halssilan mutkassa. Oli sanomattakin selvää, että nopeutta oli reilusti enemmän kuin 80 km/h. Edes vastakkaisella kaistalla olleet hälytysajoneuvot eivät hidastaneet ajonopeuksia. Kuitenkin liikkuvan poliisin mukaan paikalla ei ajeta ylinopeudella sen useammin kuin muuallakaan. On kuitenkin huomattava, että tällä paikalla onnettomuuden syntymiseen ei vaadita aina edes ylinopeutta.

Myös moottoritien linjaus on haasteellinen. Väylä on moottoritieksi mutkainen ja mutkat ovat vieläpä melko jyrkkiä. Tämän lisäksi Halssilan mutkassa tien kallistukset ovat moottoritielle sopimattomia.  Kallistuksiin liittyvä ongelma ratkennee ensi kesänä, kun moottoritien päällyste uusitaan. Moottoritie kuuluu hoitotasoltaan ykkösluokkaan, mutta onko liukkaudentorjuntaan panostettu riittävästi?

Eniten minua on ihmetyttänyt se, että onnettomuuksia tapahtuu edelleen, vaikka tieosuuden vaarallisuudesta on puhuttu todella paljon paikallisissa tiedotusvälineissä. Ovatko kaikki ulosajaneet ulkopaikkakuntalaisia, vai mistä johtuu, että autoilijat eivät osaa vieläkään varoa paikkaa riittävästi?

Mikä neuvoksi?

Tähän mennessä rajuin ehdotus onnettomuuksien vähentämiseksi on tullut Keski-Suomen ely-keskuksen kunnossapitovastaavalta, jonka mukaan moottoritie pitäisi muuttaa kaduksi ja nopeusrajoitus laskea kuuteenkymppiin. Myöhemmin lausuntoa pehmiteltiin sanomalla, ettei katuhanke ole ely-keskuksen virallinen kanta. Olisikin ennenkuulumatonta, jos pätkä suomalaista valtatieverkkoa muutettaisiin kaduksi! Muutos rankaisisi niitä tuhansia autoilijoita, jotka selviytyvät moottoritiestä kunnialla kelillä kuin kelillä. Samalla liikenne saattaisi siirtyä Vaajakoskentielle, josta autoilijoita on yritetty häätää opaskylteillä ja hidastetöyssyillä moottoritielle.

15.1.2011 henkilöauto ajautui kaiteeseen moottoritien Jyväskylään vievällä kaistalla.

Nopeusrajoituksen laskeminen on tienpitäjän kannalta helpoin vaihtoehto, mutta siihenkin liittyy monia ongelmia. Kuinka moni todella noudattaisi esimerkiksi kuudenkympin nopeusrajoitusta? Olisiko rajoitus voimassa myös kesällä? Miksi vaihtuvia nopeusrajoituksia ei ole harkittu moottoritielle? Huonolla kelillä rajoituksen voisi tiputtaa 70 kilometriin tunnissa, mikä viestittäisi autoilijoille nopeuden vähentämisen tarpeellisuudesta. Jopa liukkaudesta varoittava vaihtuva liikennemerkki voisi olla paikallaan.

Loppujen lopuksi kevyempi kaasujalka lienee tässäkin tapauksessa paras onnettomuuksien ehkäisijä.

, , , ,

Jätä kommentti

Turvavyöleikkuri voi pelastaa pinteestä

Tapanani on ollut tukea lääkäri- ja pelastushelikopteri Ilmarin toimintaa aina silloin tällöin pienellä rahalahjoituksella. Vastineeksi saan pari numeroa kopterin toiminnasta kertovaa lehteä ja sen lisäksi jotain pientä (auto)tavaraa kuten huomioliivejä tai pienen ensiapulaukun.

Viimeksi tukituotteena tuli kaksi kappaletta turvavyöleikkureita. En ole ennen ajatellutkaan, että turvavyöleikkuri voisi kuulua auton varustukseen, eikä tuote ei ole minulle ennestään kovin tuttu. Olen ymmärtänyt, että leikkureita jaetaan jonkin verran juuri liikelahjoina. Leikkureita näkee yleensä linja-autoissa (lasivasaroihin yhdistettynä) ja ehkä siksi leikkuria ei ole tullut ajatelleeksi henkilöauton varusteena.

Sen sijaan on usein tullut pohdittua, miten autosta pääsee ulos kolarin tai ulosajon jälkeen. Vaikka turvavyö pelastaisikin itse kolarilta, jumittunut vyö saattaa koitua kohtaloksi onnettomuuden jälkeen. Pahin mahdollinen tilanne olisi varmasti se, että auto syttyisi tuleen tai ajautuisi veteen, jolloin autosta pelastautumiseen jäisi aikaa pahimmillaan vain sekunteja. Kokonaan toinen juttu sitten onkin, onko onnettomuuden jälkeen enää toimintakykyinen leikkelemään vöitä.

Periaatteessa vyön pitäisi avautua nappia painamalla myös onnettomuuden jälkeen, mutta sen varaan tuskin kannattaa laskea. Voihan esimerkiksi käydä niin, että vyön lukko-osa vioittuu kolarissa. Joidenkin tarinoiden mukaan vähäinenkin onnettomuus voi jumittaa avausmekanismin tai vöissä roikkuvan ihmisen paino voi estää vyön avaamisen käsivoimin.

Vaikka välitöntä hengenvaaraa ei olisikaan, ei esimerkiksi katolleen kääntyneessä autossa vöistä roikkuminen ole pitemmän päälle mukavaa. Kun ottaa vielä huomioon, että taajaman ulkopuolella avun saanti saattaa kestää, eikä ohikulkijoitakaan välttämättä satu onnettomuuspaikalle.

Vyöleikkuri voi osoittautua tarpeelliseksi, vaikkei olisikaan itse joutunut onnettomuuteen. Joku toinen voi nimittäin olla jumissa autossaan onnettomuuden uhrina. Lisäksi leikkuri leikkaa myös vaatekangasta, tosin kovin paksu sellainen ei leikkurin kitaan mahdu.

Tämän leikkurin kotelo kiinnitetään suoraan turvavyöhön.

Ilmarin leikkuri on malliltaan turvavyöhön kiinnitettävä. Näin onnettomuustilanteessa leikkuri on ainakin teoriassa helposti saatavilla. Irralleen leikkuria ei kannata autoon jättää, koska kolarin jälkeen se on luultavasti lentänyt käyttäjänsä ulottumattomiin. Joskus on neuvottu, että leikkurin voi laittaa ensiapulaukkuun. Laukku vain saattaa olla tavaratilassa, eli tosipaikan tullen liian kaukana.

Leikkurin testialustana toimineen auton arkikäyttö on osoittanut, että vyöhön kiinnitettävä leikkuri pysyy hyvin paikoillaan vyön ”juuressa” eikä haittaa vyön käyttöä. Vyössä kiinni olevan leikkurin saa myös kätevästi napattua mukaansa, jos joutuu auttamaan pulassa olevaa kanssa-autoilijaa. Onkin selvää, että leikkuri pitäisi asentaa kiinteästi joko vyöhön tai muuten kuljettajan ulottuville. Jotkut leikkurit on suunniteltu kiinnitettäväksi aurinkolippaan.

Markkinoilla on useita leikkurimalleja. Ilmari-versio kuuluu selvästi kevyempään sarjaan. Järeämmissä leikkureissa on etuna esimerkiksi se, että ne sopivat käteen paremmin ja leikkaavat paksumpaa vyötä. Hintaa paremmillakin on vain viitisen euroa. Ongelmaksi saattaa muodostua se, mihin kohti autoa järeämmän leikkurin saa asennettua. Turhamaisuuskin saattaa nostaa päätään, kun kirkkaanvärinen leikkuri ei tunnu sopivan yhteen auton sisustuksen kanssa.

Näiden pohdintojen jälkeen näppituntumaksi jäi, että turvavyöleikkuri on ”ei siitä haittaakaan voi olla” -luokan varuste autossa. Leikkuria voi käyttää useampaan tehtävään, eikä se vie autosta oikeastaan lainkaan tilaa. Ainakin jos leikkurin sattuu saamaan lahjaksi, kannattaa se silloin autoon jemmata. Ihan varmuuden vuoksi.

, , , , , ,

1 kommentti

%d bloggers like this: