Avainsanat: syksy

Pikareissu etelään

Tulipa pitkästä aikaa ajeltua autolla pitempää matkaa, kun piipahdin yhden yön ”syyslomareissulla” pääkaupunkiseudulla. Kokosin tähän artikkeliin lyhyitä ajatuksia ratin takaa.

Syksystä

Seurasin lähtöaamuna lämpömittaria varsin tiiviisti, sillä syksyn kylmimmät yöt sattuivat juuri noille lokakuisille päiville. Kesärenkailla varustettu auto sai miettimään tarkemmin, mihin aikaan matkaan lähtee. Päätinkin, että ajomatka on syytä aloittaa vasta aamupäivällä, jotta sää ehtii hieman lämmetä. Näin kävikin, eikä liukkautta esiintynyt. Välillä auto vilkutteli tosin lumihiutaleen kuvaa näytössä, kun lämpötila laski hetkellisesti kolmen plusasteen tietämille. Liukkausvaroitus on varsin hyvä ominaisuus autossa, koska pitkällä matkalla lämpötilan muutoksia ei välttämättä muista seurata lämpömittarista.

Ohittamisesta

Virolaisilla kilvillä varustettuja autojakin näkee nykyään paljon liikenteessä, koska maatamme rakennetaan ahkerasti. Nelostiellä minut ohitti yksi tällainen auto. Ohitustapa muistutti minua niistä netissä näkemistäni videoista, joissa venäläiset autoilijat ohittelevat toisiaan ihan miten sattuu.

Viron rattimies ei juurikaan ohitettavaa kunnioittanut. Reipasta vauhtia aivan takapuskuriin kiinni. Kyttäämistä. Lopulta pieni rako tulee ja virolainen tunkee väkisin ohi. Sivupeilit melkein kopsuvat toisiinsa, sillä virolainen ajaa vain puoliksi vastaantulijan kaistalla. Ohitettava saa siis väistää pientareelle. Lopulta eestiauto palaa takaisin omalle kaistalle aivan minun keulani eteen. Tiputan vakkarin pois päältä painamalla jarrua. Tunnen, että henkilökohtaista koskemattomuuttani ja autoni ympärillä olevaa näkymätöntä reviiriäni on loukattu. Vähän sama tunne, jos joku tulee seisomaan liian lähelle kassajonossa. Epämiellyttävää ja liikenteessä vaarallistakin. Huvittavinta oli kuitenkin se, että ohituksen jälkeen virolaisella ei ollutkaan enää kiire vaan etenimme samaa vauhtia monta kilometriä. Pitiköhän vain näyttää? Jotain hän totta tosiaan onnistui näyttämään…

Taukopaikoista

Olen aiemmin kertonutkin, että pyrin yleensä välttämään ABC-ketjun sieluttomia sulattamoja (nk. liikenneasemia) ja suuntaamaan kulkuni pienemmälle taukopaikalle. Nyt pidin taukoni Tuuliharjan Nesteellä Orimattilassa. Piti ihan tarkistaa aseman nimi netistä, koska saman tien varressa on myös Tuuliruusun asema ja vieläpä samaa ketjuakin ovat. Ei ihme, jos nimet meinaavat sekoittua.

Noh, kahvi oli ”harjassa” huonoa, mutta tauko oli paikallaan. Tunnelmaa ei piristänyt lainkaan se, että sukulainen soitti Roomasta ja kertoi päivän tapahtumista saapasmaassa. Vatikaanissa oli kuulemma tepasteltu hellerajan tuntumassa. Roomasta varmasti sai kunnon kahviakin… Kävelin tihkusateessa kärrylleni ja jatkoin nyrpeänä matkaani.

Vatsanpohjan kutinasta

Vaikka pidänkin itseäni melko kaikkeen tottuneena kuljettajana, pääkaupunkiseudun lähestyminen ja oikeiden liittymien bongaaminen toivat vatsanpohjaan pientä myllerrystä. Sen verran erilainen ja automäärältään suurempi liikenneympäristö on kuitenkin kyseessä. Mutta yksin ajellessa vailla aikatauluja ja suuria suorituspaineita tyydyinkin kruisailemaan kaikessa rauhassa. Monenkohan taksi- ja jakeluautokuskin päivän onnistuinkaan pilaamaan nopeusrajoitusten mukaan ajamalla…

Minikiertoliittymistä

Helsingissä reitin varrelle osui monta minikiertoliittymää, eli sellaista liikenneympyrää, jossa keskisaareke on lähes olemattoman pieni. Osa näistä oli tietöiden vuoksi rakennettuja väliaikaisia, mutta osa ihan ”kiinteitä”. En aivan ymmärtänyt näiden tarkoitusta, sillä tietyistä suunnista ajettaessa miniympyrässä ei tarvitse hidastaa vauhtiaan eikä kääntää rattia. Siis aivan kuin ympyrää ei olisi lainkaan. Näinköhän ympyrän väistämissäännöt toteutuvat noissa pienissä rinkuloissa? Vilkkua niissä ei ainakaan kukaan näyttänyt käyttävän.

(Psst! Kiertoliittymäfanin kannattaa lukaista Tekniikan Maailman numeroa 19/2011. Siellä on lisää juttua ympyröiden ihmeellisyyksistä.)

Peräkärryistä

Moottoritiellä silmään osuivat myös peräkärryt. Kuinkahan moni peräkärryä vetävä tietää, että yhdistelmän suurin sallittu nopeus on 80 kilometriä tunnissa? Yhden kuormajuhdan poliisimoottoripyörä olikin ohjannut sivuun ja arvatenkin ylimääräisen varikkokäynnin syynä oli juuri ylinopeus. Peräkärryllisten nopeudet tuntuivat olevan motarilla 90:n ja 115:n välissä.

Matkaseurasta

Paluumatkalla ei sentään tarvinnut matkustaa aivan yksin. Autossa takamatkustajana oli jotain pientä tuliaista espoolaisesta Sellon Pyörästä. Mutta nyt tuntuu siltä, että tuo ansaitsee ihan oman juttunsa…

Mainokset

, , , , , , , , , , , , , ,

5 kommenttia

Uutta ilmettä ja liukkaita lehtiä

Pikainen postaus alkavan viikon kunniaksi.

Blogin ulkoasua on taas päivitetty ja ainakin omasta mielestäni (jälleen) parempaan suuntaan. Vihreään sävyyn alkoikin jo kyllästyä. Sivupalkin toiminnot ovat pysyneet melkein samoina kuin vanhassakin teemassa. Hakutoiminto on nyt sivun alalaidassa, jos haluatte tutkiskella vanhoja jorinoita.


 

Puista tippuneet lehdet ovat ikävän liukkaita juuri nyt. Vähän kosteutta ja kasa lehtiä, niin johan renkaan ja jalan alla liukastaa. Meinasin pari päivää sitten kaatua pyörällä Voionmaankadulla, kun haahuilevan jalankulkijan vuoksi jouduin vähän napakammin jarruttelemaan. Lukkojarrutus eturenkaalla ei ole muutenkaan suositeltavaa, vielä vähemmän liukkaalla lehtimatolla.

Varovaisuutta siis tarvitaan ja liukasta voi olla jo ennen talven ensimmäisiä pakkasia.

, , , , ,

1 kommentti

Valotonna valtatiellä

Sunnuntai-ilta meni taas tien päällä fillarin satulassa. Lenkin puolessavälissä pyöriskelin Vaajakosken ympäristössä tutkimassa uusia reittejä. Aivan liian usein tulee ajelleeksi samoja teitä, vaikka pienillä reittimuutoksilla pääsisi aivan uusiin maisemiin. Joskus selkätaskussa mukana kulkee Jyväskylän seudun pyöräilykarttakin, mutta yleensä käytän yritys ja erehdys -taktiikkaa. Jos jostain ei pääse kiertämään, niin sitten palaillaan takaisin samaa reittiä. Nyt rohkea taktiikka ei oikein kannattanut, kun ajelin Kanavuoren juurella. Pienillä teillä on aina se ongelma, että ne kaikki näyttävät menevän jonkun pihaan. Nytkin Kanavuoren karttaa jälkeenpäin tutkimalla selvisi, että olisin päässyt kiertämään mukavan lenkin, jos olisin vain uskaltanut ajella ”pihojen” läpi. No, tietääpähän seuraavalla kerralla.

Vaikka hämärä jo puoli yhdeksän maissa alkoikin kääntyä pimeäksi, päätin käydä vielä katsomassa Café Kaapelilla (hirsimökki Ysitien varressa järven rannalla) olisiko kesäkausi jo ohi. Matkahan ei ole pitkä, vain kolmisen kilometriä Vaajakosken ABC:ltä. Tänä kesänä en käynyt nimittäin kertaakaan kyseisessä kahvilassa jäätelöä nauttimassa, vaikka usein ajoinkin pyörällä ohi. Aukioloajat ovessa kertoivat, että kesä on mennyt ja paikka sulkeutuu arkisin jo kello 17. Viime viikot ovat olleet niin lämpimiä, ettei millään meinaa uskoa, että syksy on jo alkanut. Hieno kesähän se olikin.

Käännyin takaisin ja sain ihailla kuutamoa, joka näkyi vasemmalla puolellani. Kyseinen paikka, jossa Ysitie kulkee aivan järven pinnassa, on valoisaankin aikaan aivan mahtava, mutta syysillan kuutamossa vieläkin vaikuttavampi. Harmittelin, etten ollut pakannut satulalaukkuuni digipokkaria. Kännykän suttukameran kuvasta ette olisi tienneet, onko kuvassa kuu-ukko vai allekirjoittanut. Ja mikä parasta, järveltä puhalsi vielä lämmin ilmavirtaus. Kesän viimeisiä hengenvetoja.

Järven toiselle puolelle päästyäni havaitsin vastaantulevan rekan. Jotenkin kummallisesti rekan valot tuntuivat vilkkuvan suoralla tiellä. Rekka lähestyi ja lopulta näin syyn valoilmiölle. Rekan edessä ajoi musta keikkabussin näköinen ajoneuvo ilman minkäänlaisia valoja! Rekan valot vilkahtelivat siis sen vuoksi, että välillä bussi peitti ne. Vilkuttelin bussin kuljettajalle ajovaloani, mutta ei hän siihen reagoinut. Katsoin taakseni huomaten ajoneuvon takavalojen kuitenkin toimivan. Kauempana myös muut vastaantulijat vilkuttelivat kaukovalojaan bussille.

Loppumatkan Vaajakoskelle mietin näkemääni. Järkeilin, että bussin ajo- ja pysäköintivalot eivät yksinkertaisesti toimineet. Kyllähän pimeällä tiellä huomaa itsekin, jos valot eivät ole päällä. Viimeistään vastaantulijoiden valoshow’n pitäisi havahduttaa tilanteeseen.

Ehkä vielä huolestuttavampaa oli tajuta, että kuljettaja oli tietoisesti lähtenyt matkaan toimimattomilla valoilla. Vaajakosken ABC:ltä olisi varmasti löytynyt uusia polttimoita, mutta ei. Mitenkähän hän ajatteli selvitä yöllä määränpäähänsä ilman ajovaloja? Miltä tuntuisi ajaa valtatiellä pilkkopimeässä? Eipä edes tee mieli ajatella, mitä voi tapahtua moisesta urheudesta. Sivutieltä tuleva autoilija näkee vain tyhjän tien ja ajaa eteen… Toivotaan, ettei bussin matka ollut pitkä ja se pääsi perille ennen pilkkopimeää.

Tilanne oli myös konkreettinen muistutus siitä, että autossa pitäisi olla aina mukana varapolttimoita. Yleensähän käy vielä niin, ajovalopolttimot tulevat elinkaarensa päähän samaan aikaan.

AjovalotTalvi on tulossa, joten auton valojen kuntoon kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

, , , , , , , , , , ,

Jätä kommentti

Yöhöpinää valoista

Taas tätä perinteistä. Eli hyvät ihmiset! Illat pimenevät jouluun, kuten jossain laulussa taidettiin laulaa. Se tarkoittaa myös sitä, että fillareihin pitäisi vähitellen alkaa asentaa valoja kesän jälkeen. Parina iltana olen tullut pyörälenkiltä kotiin kymmenen maissa illalla. Täytyy tunnustaa, että ensimmäisellä kerralla pimeys yllätti samalla tavalla kuin talvi yllättää aina autoilijat, mutta nyt kahdella viimeisimmällä lenkillä pyörässäni on ollut valot mukana. Ja niitä on todella tarvinnut!

Valitettavasti olen ollut valoineni aika yksin kevyen liikenteen väylillä. Ikävää todeta, mutta pyöräilyn harrastajiksi lukeutuvatkaan eivät ole muistaneet laittaa valoja vielä pyöriinsä. Yhden käden sormilla oli laskettavissa vastaan tulleet valoilla varustetut fillarit. Aurinko kuitenkin laskee jo puoli kymmeneltä, joten yhdeksän jälkeen valoja olisi syytä jo sytytellä.

On se aivan ihmeellistä, kuinka pienikin valopiste pyörässä käy jo kaukaa silmään. Hämärässä varsinkin, kun mainosvalot ja muu valosaaste eivät ole vielä vallanneet kaupunkia.

Eli tuikkua tankoon!

Knog Frog

Kuvan Knog Frog on pienikokoinen pyörän tankoon kiinnitettävä huomiovalo. Se on helppo kiinnittää ja irrottaa tangosta, sillä sen materiaali on joustavaa kumia. Frog on ihanteellinen niille, jotka ajelevat silloin tällöin pimeällä eivätkä tarvitse suurta valotehoa. Frog-sarjaan kuuluu myös punainen takavalo.

, , , , , , ,

2 kommenttia

%d bloggers like this: